Kuukausittainen arkisto:toukokuu 2014

Tiedemiehen todistus

Kesäkuun 26. päivänä vuonna 2000 Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton piti historiallista tiedostustilaisuutta Valkoisessa talossa. Pääministeri Tony Blair oli mukana satelliittiyhteydellä ja tilaisuus välitettiin ympäri maailmaa. Clinton sanoi, että ihmiskunta oli ottanut tärkeän askeleen uuteen aikakauteen, sillä ensimmäinen luonnos ihmisen genomista, … Lue loppuun

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Kaksi totuutta

Tämänkertainen kirjoitukseni sisältää vain kaksi lainausta. Ne tulivat pöydälleni samana päivänä ja sisälsivät kovin erilaisen informaation. Ensin lainaan Israelin asioita välittävältä nettiviestilistalta uutisen, jonka mukaan palestiinalaiset hyökkäsivät israelilaisten koulutyttöjen kimppuun. Sitten luin uusinta Suomen Kuvalehteä, jossa oli artikkeli siitä, kuinka … Lue loppuun

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 2 kommenttia

Disinformaation peilitalo

Opin uuden sanan: disinformaation peilitalo. Wikipedia selittää tuota ensimmäistä sanaa näin: ”Disinformaatio tarkoittaa tarkoituksellista harhaanjohtavaa tietoa tai tiedotusta, jolla pyritään hämäämään tiedotusvälineitä ja kansalaisia. Disinformaation levityksessä käytetään usein hyväksi tekaistuja asiakirjoja tai kuvia sekä levitetään vääristeltyä tietoa esimerkiksi epämääräisinä huhuina. … Lue loppuun

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti