Outoa ehtoollisen viettoa

Minulle lähetettiin linkki, josta katsoin yhtä TV7:n ohjelmaa. Tavallisesti en tuota kanavaa seuraa. En tosin katsele paljon muutenkaan telkkaria, joten paremmatkin kanavat jäävät seuraamatta. Suosikkiohjelmani TV1:ltä on puoli yhdeksän uutiset.

Kyseisessä ohjelmassa jaettiin Herran pyhää ehtoollista studiossa ja kehotettiin katsojia nauttimaan samalla ehtoollinen kodeissaan. Enpä ollut moisesta pyhän toimituksen alasajosta ennen kuullutkaan. Siis että kotisohvalla vaikka yöpuvussa (näin ohjelmassa sanottiin!) jotain mehua tai viiniä juoden ja ranskanleipää syöden vietetään kristillisen seurakunnan pyhää toimitusta!

Ensimmäiseksi tulee mieleen Paavalin varoitus siitä, että joka syö ja juo arvottomalla tavalla ja ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion. Tietenkin siellä telkkarin ääressä oleva voi ajatella ehtoollisesta oikein, mutta irrallaan kokoontuvan seurakunnan yhteydestä koko asia voidaan myös laittaa ihan pelleilyksikin. No, myönnettäköön, että kirkossakin voi ehtoollispöytään tulla kuka tahansa millaisin miettein tahansa. Ihmisten motiiveja emme kykene kontrolloimaan. Silti yhteinen kristillisen seurakunnan kokoontuminen luo puitteet, joka auttaa ehtoollisen oikeaan ymmärtämiseen.

Kodeissa nautittavaa ehtoollista voisi ajatella puolustettavan sillä, että niinhän alkuseurakuntakin teki. Ero tähän tv-esitykseen on kuitenkin aivan olennainen. Ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina ei kirkkoja ollutkaan, vaan kristityt kokoontuivat nimenomaan kodeissa. Ehtoollinen on aina kuulunut kristittyjen yhteiseen kokoontumiseen, ei koskaan yksityisesti, omissa oloissa nautittavaksi.

On erikoista, että sellaiset hengelliset piirit, jotka ajattelevat noudattavansa Raamattua erityisen kirjaimellisesti, usein tulkitsevat sitä hyvin lennokkaasti. Tässä kyseisessä tapauksessa pitäisi lukea tarkkaan, että ehtoollisen yhteydessä aina puhutaan yhteisestä kokoontumisesta. Paavalin opetusten perusteella olisi aivan mahdotonta ajatella, että hän rohkaisisi ihmisiä nauttimaan Herran ruumiin ja veren yksin omassa kodissaan. Televisio on erinomainen väline julistaa Jumalan sanaa ja myös opettaa ehtoollisesta, mutta vain kokoontuva seurakunta voi yhdessä sen nauttia.

Eri kristillisissä kirkoissa ehtoollisen viettämiseen liittyvät tavat vaihtelevat suuresti. Se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Luterilaisissa kirkoissa tullaan yleensä polvistumaan alttarille. Maailmalla ja meilläkin vapaissa suunnissa se saatetaan jakaa penkkeihin siten, että ehtoollisaineet kiertävät kädestä käteen. Nämä eivät ratkaisen ehtoollisen pätevyyttä. Olennaista on, että ehtoollisesta on seurakunnassa opetettu oikein ja että jakoa edeltää asetussanojen lukeminen.

Me luterilaiset korostamme, että kyseessä on Kristuksen ruumis ja veri, täsmälleen kuten Raamattu asian ilmaisee, eikä pelkkä muistoateria. Saamme siis leivässä ja viinissä Kristuksen ja syntien anteeksiantamuksen. Pidämme tätä opetusta luovuttamattoman tärkeänä samalla, kun ymmärrämme, että ehtoollisen vastaanottajalta ei tarvitse edellyttää syvällistä teologista ymmärrystä. Pieni lapsikin voi nauttia ehtoollisen aivan oikein ja saada sen koko siunauksen.

 

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Aurinko nousee Emmauksessa

Aurinko ei ollut vielä noussut, kun herätyskello soi ennen viittä. Siis täysin epäinhimilliseen aikaan. Hätäinen voileipä ja tee, reppu selkään ja unenpöpperöinen joukko lähtee kohti kaivauspaikkaa. Saavumme rauniokirkolle, pidämme aamuhartauden ja lähdemme hakemaan varastosta päivän työkaluja. Uusi kaivauspäivä Emmauksessa on alkanut. Näitä aamuja ja päiviä oli lukuisia yhdeksän kaivauskesän aikana. Emmaus-Nikopoliksen historia avautui vähitellen yhä enemmän.

Noina Emmauksen kesinä kävimme lukemattomat kerrat läpi sitä ihmeellistä tapahtumasarjaa, joka huipentui tässä kylässä Kleopaksen ruokapöytään.  Miksi Jeesusta ei heti tunnistettu? Miksei hän ilmaissut itseään pitkän kävelymatkan aikana? Mikä kaikkea hän matkalla mahtoi puhua? Miksi oli vielä perille saavuttaessa jatkavinaan matkaansa? Mitä opetuslapset ajattelivat, kun he leipää murrettaessa tunnistivat, kuka heidän kanssaan on kulkenut? Olimme siis paikalla, jossa on vietetty maailmanhistorian ensimmäinen ehtoollinen Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.

Silloin ensimmäisenä sunnuntaiaamuna ei kukaan uskonut ylösnousemukseen. Naiset olivat lähteneet haudalle voitelemaan kuollutta. Maria ihmetteli vielä avoimen haudan äärellä, kuka ruumiin on varastanut. Emmauksen kulkijat olivat varmoja, että puhuvat jonkun vainajan näköisen miehen kanssa, mutta eivät ainakaan Jeesuksen, koska hän on kuollut. Ainoat jotka aavistelivat jotain outoa tapahtuvaksi, olivat ylipapit ja fariseukset, jotka ehdottivat haudalle vartiota.

Jos aurinko osaisi puhua, se tietäisi kertoa, mitä tuona aamuna tarkalleen tapahtui. Kukaan muu ei nähnyt ylösnousemusta. Nähtiin vain tyhjä hauta ja kuultiin enkelien todistus. Myöhemmin nähtiin Jeesus elävänä. Mahtoi olla auringolla ihmettelemistä! Koskaan muulloin ihmiskunnan historiassa ei kuollut ole kävellyt haudasta ulos. Se aamu muutti maailmanhistorian. Sen jälkeen jokaisen sunnuntain auringonnousu muistuttaa ylösnousemuksesta. Kristityt ovat ottaneet tavakseen haudata vainajansa jalat itään päin, ei auringon nousun vaan ylösnousemuksen vuoksi. Ehkä myös siksi että Messias palaa kerran Öljymäelle, joka on Jerusalemista katsottaessa idässä. Tahdomme ruumiin ylösnousemuksessa katsoa heti Jeesusta kasvoista kasvoihin.

Emmaus-kertomus on hätäilevien ja pettyneiden opetuslasten kertomus. Heidän oli käsketty jäädä Jerusalemiin, mutta vastoin Herransa ohjetta he lähtivät kulkemaan sieltä poispäin. Jeesus kuitenkin liittyi heidän seuraansa. Hän kuunteli kärsivällisesti heidän kertomuksensa. Kaksi surun murtamaa ja masentunutta sai purkaa sydämensä hyvälle kuuntelijalle. Siksi kai Jeesus ei heti ilmaissut itseään. Ihmisen on saatavat rauhassa puhua silloin, kun sydän on täynnä ahdistusta. Kun kaikki oli puhuttu, Jeesus siirtää ajatukset Jumalan sanaan, joka jää, vaikka hän kohta lähtee. Perillä, oven edessä hän näyttää vielä odottavan, kutsutaanko hänet sisälle. Kun he sanovat ”jää luoksemme”, hän jää. Tätä kutsutaan rukoukseksi. Rukous on sydämen avaamista Jeesukselle.

Aurinko nousee edelleen Emmauksessa ja kaikkialla ja muistuttaa ylösnousemuksen aamusta.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Ihmisiä ja eläimiä Afrikassa

Afrikan vaarallisin eläin on hyttynen. Sen vuoksi olemme kohta kolme viikkoa nukkuneet öisin moskiittoverkon alla. Muitakin eläimiä olemme tavanneet. Ruahan kansallispuistossa tulimme illalla telttaamme (lue: ylelliseen safaribandaan) ja sen vessan lattialla oli suurin koskaan tapaamani skorpioni, musta yli kymmensenttinen. Kävin hakemassa paikallisen vartijan, joka nosti sen nätisti kahdella pienellä tikulla ja heitti ovesta ulos. Näimme isompiakin petoja.  Kaksi leijonaa, uros ja naaras, kävelivät avojeeppimme vierestä niin, että niitä olisi voinut silittää. En kokeillut. Jäivät sitten viettämään kuherruskuukauttaan tielle meidän eteemme.

Ajoimme pari tuhatta kilometriä sekä asfaltilla että lähes ajokelvottomilla savanniteillä. Rukouselämä virkistyi kummasti auton ratissa. Edellisillä piti olla valppaana hulluina ajavien bussien ja minä-hetkenä-tahansa-leviävien rekkojen kanssa, jälkimmäisillä toivoi hartaasti, ettei sade liejuttaisi tietä pelkäksi kuravelliksi tai uurtaisi sellaisia railoja, joista ei pääse yli.

Afrikka on eksoottinen maanosa. Käsittämätön elintasokuilu sikäläisen maaseudun ihmisen ja köyhänkin eurooppalaisen välillä. Vaatimaton koulutustaso, puutteellinen terveydenhuolto ja edelleen mannerta ravisteleva aids-ongelma. Samalla niin oloihinsa tyytyväisiä ja lähimmäistensä tarpeista huolehtivia ihmisiä, että sellaisia saa läntisestä maailmasta etsiä. Ja tavattoman nopeasti kasvava kristillinen kirkko.

Kyllä ihmiselle tekee hyvää nähdä maailmaa tältä kantilta. Huomaa, että elämässä selviää, vaikka kaupasta saisi vain yhdenlaista jugurttia. Paikallisille sekin on tietenkin silkkaa ylellisyyttä. Tämä on sellaista peruselämää, josta on riisuttu aika monta tarpeetonta seikkaa. Yksi sellainen on kiire. Kuten on tapana sanoa: meillä on kello, mutta heillä on aikaa. Hämmentävää oli huomata se jälleennäkemisen ilo, jota kohtasimme Iringassa vuosien poissaolon jälkeen. Kaupan myyjä halasi lämpimästi ja toivotti tervetulleeksi kotiin ja parkkilippupoika ilahtui suuresti saadessaan maksattaa vanhalla tutulla jälleen parkkimaksun. Molemmat kysyivät, mitä kuuluu.

Erityisen puhuttelevaa on kirkon kasvu. Tansaniassa ei kenties ole samanlaisia herätyksiä kuin Etiopiassa, mutta kyllä suomalainen häkeltyy mennessään sunnuntaiaamuna kello seitsemältä kirkkoon, joka on tupaten täynnä ja koko ajan tulee lisää väkeä. Kymmeneltä on toinen messu niille, jotka eivät ensimmäiseen heränneet. Ajatelkaa tätä: Iringa on asukasluvultaan ehkä Lahden kaupungin suuruinen, tosin siihen verrattuna näyttää maalaiskylältä. Kaupungissa on kaksitoista luterilaista kirkkoa, jotka täyttyvät joka pyhä kahteen kertaan. Lisäksi siellä on vähintään yhtä paljon katolisia, anglikaaneja, helluntailaisia ja muita vapaita suuntia.

En osaa arvioida tansanialaisen kristillisyyden syvyyttä. Kuinka paljon siinä on sosiaalista yhteentulemisen tarvetta ja kuinka paljon hengellistä etsintää. Tämä on kuitenkin kristillinen kirkko keskellä luonnonuskontojen ja islamin maailmaa. Jos usko ei aina näy kovin kirkkaasti arjessa, mietin, näkyykö se minunkaan arjessani. Toisten uskon määrää ja laatua on paha mennä mittaamaan. Sovitaan siis, että kristityt ovat kristittyjä ja muut ovat muita. Jätetään Jumalalle lopullisen arvion tekeminen.

Olemme siis kulkeneet paikoilla, ”missä kuljimme kerran”. Ihmiselle tekee hyvää sekin, että saa muistella elämänsä tärkeitä hetkiä ja olla niistä kiitollinen. Että saimmekin viettää pienen osan työurastamme palvellen lähetystä ja Tansanian kirkkoa. Mikä etuoikeus ja siunaus! Lähdemme kohta Afrikasta, mutta Afrikka ei lähde meistä.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Paavali ja homoseksuaalisuus

Vastailen Askel-lehdessä lukijoiden Raamattuun liittyviin kysymyksiin. Uusimmassa lehdessä kysyjä pohtii, miksi kirkossa puhutaan samaa sukupuolta olevien avioliitosta, kun Raamattu Roomalaiskirjeen 1. luvussa tällaisen selvästi torjuu. Miten siis tuo Paavalin teksti olisi tulkittava? Kirjoitan tähän, mitä vastasin.

Kyseisessä Roomalaiskirjeen jaksossa apostoli Paavali kirjoittaa niistä, jotka ovat ”vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen” ja näin ”harhautuneet harjoittamaan säädyttömyyttä”. Tässä selvästi osoitetaan samaa sukupuolta olevien yhdyselämä synniksi. Teksti on linjassa muiden samasta asiasta kertovien raamatunkohtien kanssa. Ne jotka katsovat, että Raamattu ei tuomitse samaa sukupuolta elävien yhteiselämää, sanovat, että kyseinen kohta varoittaa rietastelusta, ei kahden samaa sukupuolta olevan rakkaudesta, eikä se näin ollen sopisi nykytilanteeseen.

Kun luemme tarkemmin Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua, huomaamme siinä muitakin syntiluetteloita. Edellä mainitun elämäntavan lisäksi synniksi mainitaan mm. vääryyden tekeminen, ahneus, kateus, riitaisuus, pahansuopaisuus ja jopa tottelemattomuus vanhempia kohtaan. Tässähän taitaa olla lähes kymmenen käskyn syntilista Jeesuksen vuorisaarnan ohjeilla terästettynä. Jeesushan sanoo, että te olette kuulleet sanotuksi ”älä tapa”, mutta minä sanon teille ”joka on vihoissaan veljelleen”, on jo rikkonut tämän käskyn.

Kun Paavali kuvaa erilaisia syntejä ja käyttää sanaa ”he ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen”, hän tarkoittaa koko Jumalasta vieraantunutta maailmaa, siis kaikkia syntiinlankeemuksen jälkeen eläviä ihmisiä. He, siis me, olemme luopuneet Jumalasta ja siksi meidän elämässämme on erilaisia syntejä. Kun apostoli jatkaa seuraavassa luvussa, että ”sinä joka muita tuomitset, et voi mitenkään itseäsi puolustaa”, hän sulkee kaikki tiet toisten syyttäjiltä. Roomalaiskirjeen alkulukujen sanoma on ehdoton: ”Kaikki ovat syntiä tehneet.” (Room. 3:23).

Jos siis osoitamme toista sormella, kolme sormea osoittaa meitä itseämme kohti. Tämä on Paavalin viesti Roomalaiskirjeen alussa. Tästä ei tietenkään seuraa, että syntiä pitää hyväksyä ja puolustaa, vaan että kukaan ei ole toista parempi. Kun siis ymmärrämme tällaisen syntisten solidaarisuuden, olemme hiukan varovaisempia toisten tuomitsemisesta.

Kahden samaa sukupuolta olevien keskinäisestä rakkaudesta puhuttaessa vedotaan usein luomiseen. Sanotaan, että koska Jumala on heidät sellaisiksi tehnyt, meillä ei ole oikeutta pitää sitä elämäntapaa vääränä. Tässä unohdetaan muuan luomisen jälkeinen pieni yksityiskohta: syntiinlankeemus. Raamatun valossa on kristallinkirkas opetus, että alussa ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät” (1. Moos. 1:27). Sukupuoli-identiteetin hämärtyminen on syntiinlankeemuksen seuraus, sitä samaa seurausta jota ovat meidän kaikki muutkin synnilliset taipumuksemme. Jokaisella meistä on taipumus monenlaisiin vääriin asenteisiin, motiiveihin, mielitekoihin ja vähintään itsemme korottamiseen muiden yläpuolelle.

On tosiasia, että useimmat ihmiset, jotka tuntevat vetoa samaan sukupuoleen, eivät ole tätä taipumusta tietoisesti valinneet. Siksi tähän taipumukseen tulee suhtautua ymmärtämyksellä. Samalla on totta se, että sekä luonto itse että Jumalan ilmoitus puhuvat sen puolesta, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Sen alkuperäinen tarkoitus on suvun jatkaminen. Sen tähden kirkko tekee oikein edellyttäessään, että se solmii kristilliseen avioliittoon miehen ja naisen.

 

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Kuuntelin harhaoppista pappia

Menin kuuntelemaan luentoa aiheesta Luther ja vanhurskauttamisoppi. Odotin puhetta kristinuskon jalokivestä, pelastuksesta yksin armosta. Pappi aloitti raflaavasti kertomalla, kuinka tavallinen suomalainen ei lainkaan ymmärrä sanaa ’vanhurskas’. Useimmille se tuo mieleen jotain outoa, vanhanaikaista, kaavamaista, epämiellyttävää tai käsittämätöntä. Sen jälkeen kuulimme pienen kirkkohistoriallisen katsauksen Martti Lutherista, joka nuoruusvuosinaan etsi kiihkeästi tietä Jumalan luo. Lutherin sekoilu noina aikoina oli puhuttelevaa. Odotin jännityksellä, miten tästä edetään sen kuvaamiseen, kuinka armo ja pelastus lopulta kirkastuvat. Mutta siihen puhuja ei koskaan päässyt.

Olen viime vuosina usein puheissani ja kirjoituksissani korostanut sitä, että kristittyjen tulee koettaa ymmärtää myös eri tavoin uskonsa tulkitsevia. Olemme usein oman näkemyksemme vankeja siinä määrin, että hiukan toisin uskonsa ilmaisevat tuntuvat meistä epäilyttäviltä. Koska me olemme oikeassa, heidän täytyy olla väärässä. Näin nostamme raja-aitoja kristittyjen välille ja saamme aikaan monenlaista turhaa kuppikuntaisuutta.

Minua on arvosteltu siitä, että olen liian avarakatseinen. Onhan sentään harhaoppejakin olemassa ja kyllä ne pitää Raamatun mukaan osoittaa ja niistä varoittaa. Tähän olen sanonut, että ilman muuta näin täytyy tehdä, mutta kaikkia eri tavoin ajattelevia ei pitäisi heti luokitella harhaoppisiksi. Harhaoppia on se, jos kirkossa julistamme sellaista, mikä selvästi poikkeaa uskomme perusteista, missä Jeesuksen sovitus turhennetaan ja yksin armosta saatava pelastus muutetaan joksikin muuksi.

Kuulemallani luennolla nämä harhaoppisuusrajat ylitettiin kirkkaasti. Lutherista tulikin ns. kääntymyksensä jälkeen entistä ankarampi toisuskoisten vainoaja ja kaikenlaiseen väkivaltaan yllyttävä reformaattori. Puhujan mielestä hän oli ymmärtänyt Paavalin täysin väärin kuvitellessaan, että Paavalin vanhurskauttamisoppi tarkoittaa yksilön pelastumista. Jo Augustinus oli luennoitsijan mukaan tehnyt saman virheen ja sen hedelmiä me nautimme nyt luterilaisessa kirkossamme. Niinpä kirkosta on tullut pelkkä olemassa olevien valtarakenteiden pönkittäjä ja tarvitsisimme uskonpuhdistuksen, jossa pääsemme Lutherin haitallisista vaikutuksista eroon. Raamatun sanoma haastaa yhteiskunnan rakenteiden arvostelemiseen, ei yksilön pelastumiseen. Näin Lutherin vanhurskauttamisoppi käännettiin päälaelleen.

Luennoitsija luki Lutherin opetuksista vain juutalaisiin ja turkkilaisiin kohdistuvia törkeitä tekstejä. Tässä hän ei tulkinnut Lutheria väärin, sillä uskonpuhdistajamme oli aikansa lapsi ja hänellä oli näissä asioissa todellakin sokeita pisteitä. Mutta kun samalla meni roskakoppaan koko vanhurskauttamisoppi, kristinuskon ydinsanoma hukattiin. Ilman yksin armosta saatavaa pelastusta kristinuskosta ei jää mitään jäljelle. Lisäksi luennoitsija ehdotti kolminaisuusoppia muutettavaksi, koska Isä-Poika-Pyhä Henki -kaavio on liikaa valtarakenteita korostava. Pitäisi puhua mieluummin äidistä, ystävästä tai rakastajasta. Ehtoollinen merkitsi hänelle sellaisen pyhyyden tiivistelmää, jota näemme kaikkialla ympärillämme.

Toivon, että olisin ymmärtänyt puheen väärin. Jos ymmärsin oikein, luennolla markkinoitiin jotain muuta uskontoa kuin kristinuskoa. Uskonvanhurskaus, kolminaisuusoppi ja ehtoollinen olivat kaukana klassisesta kristinuskon tulkinnasta.

Olen kiertänyt eri puolilla maailmaa Raamatun opetustehtävissä. Vaikka olen luennoinut monista eri teemoista, olen aina pyrkinyt opettamaan ainakin yhden asian, sen että omilla ansioillamme emme voi edistää pelastustamme vähääkään. Jeesuksen täytetty työ riittää. Tämä on luterilaisuuden – ja tietenkin koko kristinuskon – pääasia ja lahja tälle maailmalle.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Jumala loi evoluution

Joulukuussa uutisoitiin, että Myanmarista on löydetty höyhenpeitteisen dinosauruksen pyrstö. Kyseessä oli linnun kokoinen pikkudino, jollaisia on löytynyt aiemminkin. Tämä löytö oli 99 miljoonaa vuotta vanha. Dinojen valtakausihan kesti suunnilleen ajanjakson 200-65 miljoonaa vuotta sitten. Onneksi nuo, pääasiassa valtavan suuret eläimet kohtasivat yhden monista maapallon joukkotuhoista, joten tänne tuli tilaa pienemmille otuksille. Näitä joukkotuhoja on kambrikaudesta alkaen ollut kaikkiaan kuusi. Mielenkiintoinen luku: olisiko siinä luomiskertomuksen kuusi pimeää yötä?

Jumala on käyttänyt paljon aikaa tämän maailmansa rakentamiseen. Joitain kristittyjä tämä hämmentää, koska Raamatun mukaan kaikki näyttää tapahtuneen viikossa. Luomisen päivien ei kuitenkaan tarvitse merkitä 24 tuntisia vuorokausia, sillä Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Jumalalle aika ei ole mikään ongelma, joten meidänkään ei pitäisi siitä tehdä sellaista.

”Suuret ovat Herran teot. Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.” Tämä Psalmin 111 toinen jae on minua rohkaissut, kun olen miettinyt Raamatun ja luonnontieteen tutkimuksen oikeutusta. Jumala on luonut ihmeellisen maailman ja hän on antanut meille lahjaksi kyvyn tutkia hänen maailmaansa. Kaukoputki ja mikroskooppi avaavat Jumalan valtavaa luomistyötä. Ihmisen genomin tutkijat ylistivät Jumalaa siitä, että ensimmäistä kertaa päästiin näkemään jotain sellaista, jota vain Jumala oli tähän asti nähnyt. Maailmankaikkeus kertoo miljoonien valovuosien etäisyyksistä ja kallioperä miljardien vuosien ikäisestä maapallosta.

Tiedemaailmassa on suunnattomasti ratkaisemattomia ongelmia. Esimerkiksi evoluution mekanismeja ei täysin tunneta, eikä ehkä koskaan opita tuntemaankaan. Silti sen antama yleiskuva on täysin selvä. Varhaisimmat eliöt ovat maaperän alimmissa kerroksissa. Moderni DNA-tutkimus vahvistaa sen, minkä jo tiesimme maailman pitkästä iästä ja kehityshistoriasta.

Luodessaan maailman Jumala käytti puutarhurin, ei taikurin menetelmiä. Kasvit vaativat oman aikansa ja ihmisalkio kehittyy yhdeksän kuukautta äidin kohdussa. Senkin jälkeen kestää vielä parikymmentä vuotta (joskus paljon enemmänkin!), ennen kuin ihmisestä tulee aikuinen. Voisihan Jumala tehdä jokaisen heti valmiiksi, vaikka toisen kylkiluusta.

Jokainen dinosaurus on Jumalan luoma, kuten jokainen ihminenkin. Vain Jumala antaa elämän ja vain hän voi ottaa sen pois. Maailma on äärimmäisen älykkäästi suunniteltu, vaikka siinä on myös loputtoman paljon sellaisiakin seikkoja, jotka eivät meistä näytä hyviltä tai tarkoituksenmukaisilta. Miksi esimerkiksi 99% kaikista maailmassa eläneistä lajeista on jo kuollut sukupuuttoon?

Emme ymmärrä täysin, miten pienestä ihmisalkiosta voi tulla järkevä aikuinen, vaikka tiede pystyykin suurimman osan prosessista analysoimaan ja selvittämään. Emme ymmärrä täysin, miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa, emmekä miksi se laajenee koko ajan, mutta melko paljon tiede on tätä kyennyt analysoimaan ja selvittämään. Emme ymmärrä täysin, miten kallioperät ovat syntyneet ja eliöt vuosimiljoonien aikana fossiloituneet, mutta suurimmaksi osaksi nämä arvoitukset on ratkaistu. Vaikka emme ymmärrä, tiedämme, että kaikki tämä on Jumalan luomaa.

Luonnontiede on syntynyt kristinuskon vaikutuspiirissä ja edelleen suuri osa huipputiedemiehiä on kristittyjä. On harhaanjohtavaa väittää, että tieteessä olisi joku kristinuskon vastainen salaliitto. Ei myöskään ole reilua tehdä viime vuosien nobelisteista evoluution vastustajia, sillä he eivät sitä ole. Kristitylle on kunniaksi suhtautua tieteeseen avoimesti ja pyrkiä kaikessa etsimään totuutta. Raamattu ilmoittaa meille totuuden Jumalasta ja pelastuksesta. Se ei ole luonnontieteen oppikirja, mutta se ilmoittaa majesteetillisesti ja oikein kaiken synnyn: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 10 kommenttia

Mitä ihmettä paimenet tekevät joulukertomuksessa?

Miksi jouluevankeliumin päähenkilöinä – lapsen lisäksi – ovat juuri paimenet? Kertomushan kuulostaisi tänään siltä, kuin Ruotsin prinsessan syntymän uutisoinnissa haastateltaisiin vain tukholmalaisia kadunlakaisijoita. Onko sillä jokin erityismerkitys, että juuri paimenet saavat ensimmäisinä viestin Vapahtajan syntymästä? Esitän tähän joitain arvailuja.

Ensimmäinen veikkaus on, että paimenet vain sattuivat olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tai kenties he olivat ainoita, jotka olivat valveilla tuona ihmeellisenä yönä. Siis Jumalan ilmoitus vain osuu paikalle ja kohtaa ensimmäiset vastaantulijat. Kyllä Jumala voi toimia näinkin. Taivaan enkelit lähtivät innoissaan katsomaan, miltä Jeesus ihmislapsena näyttää ja törmäsivät niityn paimeniin. Niinpä nämä saivat kuulla maailman ensimmäisen joulukonsertin.

Tavallisin paimeniin liittyvä arvio on se, että Jumala kohtasi seudun halpa-arvoisimmat ja vähäpätöisimmät. Tämä on yksi Jumalan toimintaperiaate. ”Ei ole monta jalosukuista”, Paavali muistuttaa seurakuntalaisten kokoonpanosta. Jopa ylösnousemuksen ensimmäiseksi viestinviejäksi valittiin riivaajista vapautettu nainen, eikä siis Pietaria, fariseuksia tai Jerusalemin kaupunginjohtajaa. Jonkun tulkinnan mukaan paimenia pidettiin jopa rosvojen kaltaisina. Niinpä Jeesuksen elämän alkuhetkinä ja kuten vielä ristillä aivan viimeisinä minuutteina olisivat rosvot olleet ne, jotka hänet tunnistivat Vapahtajaksi.

Kolmas arvaukseni liittyy erääseen aiempaan betlehemiläiseen paimeneen. Nimittäin Israelin muinaisen historian merkittävin hallitsija, kuningas Daavid, oli alkujaan paimen Betlehemin kaupungista. Ehkäpä ei ole lainkaan sattumaa, että hän, joka syntyy Daavidin suvusta ja jota tullaan kutsumaan Daavidin Pojaksi, saa luokseen juuri paimenvierailun. Samoilla niityillä on siis paimennettu ennenkin ja sieltä lähdetty kohti Jumalan ihmeellisiä pelastussuunnitelmia.

Neljäs mahdollinen selitys paimenuuden merkitykseen tuona ainutlaatuisena yönä on, että hän jonka luokse mentiin, tulisi kerran sanomaan itseään Hyväksi Paimeneksi. Itse asiassa Vanhassa testamentissa yksi tavallisimpia Jumalan nimityksiä on juuri ’paimen’. ”Herra on minun paimeneni” alkaa tunnettu psalmi ja Jumala sanoo itsestään, että ”minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään”. Betlehemin paimenet olisi siis kutsuttu varsinaisen, oikean paimenen luo. Tämä muistuttaa myös seurakuntien paimenia siitä, kenen luo meidän pitäisi ihmisiä johdattaa.

Ehdotan vielä viidettä tulkintaa. Tuolloiset paimenet olivat kaitsemassa Jerusalemin temppeliin vietäviä uhrilampaita. Tuskin heillä itsellään oli aavistusta siitä, että heidät kutsuttiin Jumalan valitseman uhrikaritsan luo. Tuo vuosituhantinen teurastus temppelissä oli tulossa päätökseen. Uhreja oli tarvittu Jumalan havainto-opetuksena siitä, että kerran tulisi lopullinen uhri, jonka kuolema kerralla lopettaisi kaikki muut uhrit. Jumalan Poika kuolisi ihmisten syntien vuoksi. Tätä paimenet tuskin ymmärsivät. Ymmärrätkö sinä?

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti