Koronakriisi Raamatun valossa

Viruspandemian jatkuessa kristityt ovat alkaneet pohtia, mitä tästä olisi Raamatun valossa ajateltava. Kertooko Ilmestyskirja tai jokin muu raamatunkohta juuri tästä kriisistä? Oikea vastaus on: ei kerro. Kuten ei ole kertonut mustasta surmasta eikä sarsistakaan, ei myöskään maailmansodista eikä tsunameista eikä Islannin tulivuoren purkauksista. Tai oikeastaan se on kertonut näistä kaikista. Sillä jokainen kriisi on Jumalan puhuttelua ihmiskunnalle, eikä yksikään niistä ole tullut Jumalan sallimatta. ”Ovathan kaikki kansat kuin pisara ammennusastiassa” ja ”minä yksin olen Herra, minä joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen.” (Jes. 40:15; 45:7).

Ilmestyskirjaa on luettu aina ahdingon aikana ja silloin sitä on luettu oikein. Sen pääsanoma on, että kun tässä maailmassa ajat ovat vaikeat, Jumalalla on koko ajan homma hanskassa. Vaikka paha riehuu, se ei kuitenkaan tee mitään, mitä sen ei anneta tehdä. Jumalan sallimatta ei hiuskarvakaan putoa.

Mitä Raamatusta nyt pitäisi lukea? Sieltä löytyy paljon hyviä rohkaisun ja lohdutuksen sanoja. Voisit avata vaikka tällaiset kohdat: Ps. 91 ja Matt. 6:25-35. Jumala ei anna omilleen takeita, että virus ei kosketa heitä, mutta hän antaa takeet siitä, että vaikeimmassakin ahdingossa hän on kanssamme. Epidemia ei ole rangaistus kenenkään synneistä, mutta se on Jumalan kutsu kaikille kääntyä hänen puoleensa.

Olen ajatellut tässä yhteydessä luomiskertomusta. Alkuperäisellä tekstillä on kaksi kontekstia. Se on syntynyt maailmassa, jossa vallitsi sumerilainen monijumalainen kulttuuri. Se julisti epäajanmukaisesti yhtä ainoaa elävää Jumalaa. Tälle samalle on tilausta edelleen tänään maailman uskonnollisen sekamelskan keskellä. Sen lopullinen tekstimuoto lienee syntynyt pakkosiirtolaisuuden aikana. Tuolloin se ”löydettiin uudelleen”. Sen sanoma oli järisyttävä: vaikka Juudan kansa oli menettänyt kaiken ja joutunut historiansa kovimpaan kriisiin, sen Jumala oli kuitenkin koko maailman Luoja, kaikkivaltias ja hyvä. Pakkosiirtolaisuus kääntyikin lopulta suureksi siunaukseksi, sillä juuri tuona aikana alettiin koota Vanhan testamentin kirjoituksia. Jumala on erikoistunut kääntämään pahan hyväksi.

Profeetta Jeremia kirjoittaa pakkosirtolaisille, että näiden tulisi toimia sen kaupungin parhaaksi, jonne Jumala on heidät siirtänyt. Hän jatkaa: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan, eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:7, 11). Tämä muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee toimia mahdollisimman viisaasti ja maltillisesti nykyisenä poikkeuksellisena aikana. On siis pestävä käsiä ja vältettävä lähikontakteja toisiin ihmisiin. Näin toimimme oman kaupunkimme ja maamme parhaaksi.

Mitä Jumala tällä puhuttelulla haluaa sanoa? En tiedä, mutta uskon, että hänellä on meille asiaa. Jos ihmiset vähänkin enemmän etsiytyvät rukoilemaan ja tarttumaan Raamattuun tai hengellisiin kirjoihin, jotain hyvää on jo tapahtunut. Saamme myös muistutuksen elämän katoavaisuudesta. Tämä aika puhuttelee myös sillä, kuinka koko ihmiskunta on täysin ennen kuulumattomalla tavalla samassa veneessä. Se kutsuu meitä kristittyjä palvelemaan ja rakastamaan muita.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 3 kommenttia

Terveisiä kotikaranteenista

Viikon verran on tullut opeteltua kotikaranteenissa oloa. Toistaiseksi se ei ole mikään ongelma, eikä luultavasti tule olemaan jatkossakaan. Kuulun niihin hyväosaisiin, joiden talous (=eläke) ei kaadu näihin viikkoihin, joka saa olla puolisonsa kanssa kotona ja molemmat suhteellisen terveinä ja joilla kauppareissutkin järjestyvät joko lasten tai ystävien avulla tai kaupan kotikuljetuksiin turvautuen. Sitä paitsi ainakin toistaiseksi voi käydä ulkona lenkillä, kunhan väistelee muita mahdollisia kulkijoita. On aikaa lukea ja kirjoittaa ja tehdä jotain aina tuonnemmaksi siirrettyä siivousta – jos siihen nyt lopulta tulisi tartuttua.

Ymmärrän, että monille tällainen eristäytyminen tuottaa suuria hankaluuksia. On vaikea kuvitella yrittäjää, jolta kertaheitolla putoavat tulot nollaan. Yksin elävälle voi olla kohtuuttoman raskas taakka ajatella, että kenties kukaan ei muista minua ja avun saaminen on monien ratkaisemattomalta tuntuvien kynnysten takana. Jos vielä pelko tartunnasta tai oman perussairauden pahenemisesta jäytää mielessä, tämä voi olla hyvin tukalaa aikaa.

Yhtäkkiä olemme keskellä ongelmaa, joka koskettaa koko maailmaa. Vielä vakavampia tautiepidemioita on ollut aiemminkin, mutta ihmisten liikkuvuus ja tiedonvälitys ovat tuoneet tämän pandemian joka kotiin. Tiedotuksen seuraaminen on välttämätöntä. Samalla jatkuva koronauutisten kuunteleminen ja katseleminen voi lisätä turhaa paniikkia. Nyt on seurattava viranomaisten ohjeita ja pyrittävä noudattamaan niitä mahdollisimman tunnollisesti. Pese siis kädet ulkoa tultuasi ja usein muulloinkin. Suomen pääministeri ja presidentti ovat mielestäni osoittaneet oikeanlaista johtajuutta tässä kriisitilanteessa. He ovat kyenneet rohkeisiin rajoittamispäätöksiin, mutta myös luoneet luottamusta siihen, että asiat kyetään hoitamaan.

Kirjoitin facebookiin päivityksen lenkillä kuulemastani mustarastaan laulusta. Väistämättä mieleeni nousivat sanat: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimisella lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” Lintu ei ollut karanteenissa. Jumala pitää siitä huolen. Kyllä hän siis pitää minustakin.

Murehtiminen on luonnollista ja ymmärrettävää. Jokainen meistä murehtii jostain. Ja jos tarkkaan miettii, aiheita olisi tosi paljon. Eikö Jeesukselta ole aika epärealistinen ehdotus olla murehtimatta? Vai olisiko sittenkään? Kyllä asiat pitää hoitaa ja huolet on voitava huolehtia. Mutta jos yrittäisi muuttaa murehtimisen kiitollisuudeksi! Kai siihenkin aiheita riittäisi.

Kristittyjä on haastettu rukoukseen tilanteen laukeamiseksi. Se on tärkeä haaste. Voisi rukoilla kuin Salomo temppeliä rakennettaessa: ”Jos maahan tulee nälänhätä tai rutto, jos tauti kuivettaa ja kellastaa viljan, jos tulee heinäsirkkoja tai toukkia, jos vihollinen ahdistaa rajoilla kansaasi tai tulee jokin muu vitsaus tai tauti, niin kuule silloin asuinsijaasi taivaaseen jokainen rukous, yhä lailla yksityisten ihmisten kuin koko kansasi Israelin armonanominen, kun palvelijasi onnettomuutensa ahdistamina kohottavat kätensä tätä temppeliä kohti.” (1. Kun. 8:37-38).

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Elämmekö lopun aikoja?

Ilmastonmuutos ja koronavirus huolestuttavat. Ovatko ne merkki Jeesuksen tulosta? Ovat tietenkin. Ne ovat Jumalan vasemman käden työtä, jolla hän ravistelee ihmiskuntaa hereille ja kutsuu Jeesuksen luo.

Mistä tiedän, että Jeesus tulee pian? Siitä että hän itse sanoi niin. Mutta hetkinen, hänhän sanoi sen jo kaksituhatta vuotta sitten! Joten ei kai tuo tulemus voi minkään logiikan mukaan olla ’pian’. Voimmeko siis millään järkisyyllä sanoa, että nykyiset ihmiskuntaa ravistelevat koettelemukset olisivat merkkejä Jeesuksen paluusta? Voimme, sillä ne ovat linjassa sen kanssa, mitä hän itse sanoi erilaisista lopun ajan merkeistä.

Ilmastonmuutos ja viruspandemian uhka ovat siis aikain merkkejä. Samoin sellainen oli tsunami ja New Yorkin kaksoistornien tuho. Tällaisia merkkejä olivat Islannin taannoinen tulivuorenpurkaus sekä monet järkyttävät maanjäristykset ja tulvat. Niitä olivat toinen maailmansota ja ensimmäinenkin, kuten myös kolmikymmenvuotinen sota ja musta surma. Mutta näistähän on jo vaikka kuinka paljon aikaa? Mitä merkkejä sellaiset voivat olla?

Luulen, että Raamatun kuvaamia lopun ajan merkkejä on tulkittava juuri näin. Maanjäristyksiä, sotia ja nälänhätää on ollut aina. Aina ne ovat olleet merkkejä siitä, että Jeesuksen tulo voi olla lähellä. Raamatullista lopun aikaahan on nyt eletty kaksituhatta vuotta. Jokainen sukupolvi on odottanut Jeesusta palaavaksi omana aikanaan. Ne kaikki ovat olleet oikeassa, sillä Jeesuksen paluun odotus kuuluu kristillisen seurakunnan toimenkuvaan.

Tuo odotus ei tietenkään merkitse, että meidän pitäisi lakata huolehtimasta ajallisista velvollisuuksistamme. Meidän on toimittava rauhan edistämiseksi maailmassa, koetettava vähentää ihmiskuntaa koettelevaa köyhyyttä ja huolehdittava oman ja seuraavien sukupolvien elämän edellytyksistä kiinnittämällä huomiota ilmastoa tuhoaviin tekijöihin. On toimittava ”sen kaupungin parhaaksi, jonne Jumala on meidät asettanut”, kuten aikanaan säädettiin vieraaseen maahan joutuneelle Jumalan kansalle.

Samalla on huolehdittava omasta hengellisestä elämästään ja pidettävä yllä todistusta Jeesuksesta. Sitä tehdään käymällä kirkossa, lukemalla Raamattua ja rukoilemalla sekä osallistumalla lähetyskäskyn toteuttamiseen.

Entä koronaviruksen uhka? Sen hillitsemiseksi on pestävä käsiä ja rukoiltava sen etenemisen pysähtymistä.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Sain korotettua numeroni

Lukiossa olin käsittämättömän huono oppilas. Tai siis ihan käsitettävän huono, koska laiminlöin kaikki lukemiset ihan tyystin. Erikoista siinä oli, että yksi syy oli uskoontulo. Koulu lakkasi totaalisesti kiinnostamasta. Lukion ensimmäisellä jäin luokalleni keskiarvon perusteella. Erityisen huono olin biologiassa ja maantieteessä, mutta koko keskiarvon täytyi siis olla alle kuusi.

Tosin parin vuoden päästä kirjoitettuani yksityisoppilaana ylioppilaaksi sain ällän paperit. Oli siis tullut hiukan järkeä päähän. Tätä taustaa vasten on aika outoa, että Raamatun opetustyössä kiinnostuin erityisesti arkeologiasta, Raamatun kartoista ja historiallisesta maantieteestä. Väitöskirjanikin liittyi näihin teemoihin ja nykyään pidän aika paljon luentoja luonnontieteen ja uskon välisestä problematiikasta.

Mutta nyt vasta sain yllättäen korotettua numeroitani. Pidin nimittäin luennon Helsingin tuomiokirkon kryptassa aiheesta luomisusko ja tieteellinen maailmankuva. Toisena puhujana oli ympäristömuutoksen professori Atte Korhola. Ensimmäisen yleisöpuheenvuoron käytti eturivissä tarkkaavaisesti seurannut naishenkilö. Hän sanoi olevansa yhdeksänkymmentävuotias biologian opettaja. Hän ihmetteli, kuinka hyvin teologi puhui luonnontieteistä ja luonnontieteilijä teologiasta. Sitten hän sanoi, että teologin luennon luonnontieteellisestä osuudesta hän antaisi kympin. Sain siis korotettua lukion arvosanani!

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia asioita. Minua biologia, geologia ja kosmologia ovat alkaneet kiinnostaa vasta sen jälkeen, kun Raamatun opettajana huomasin arkeologian tuovan olennaisen lisän omaan ammattipätevyyteeni. Jumalan luomistyön valtavat rikkaudet ja mittasuhteet alkoivat avautua. Miten suunnaton onkaan se lajien runsaus, jolla Jumala tätä maailmaa alkoi täyttää, ja miten huikeita ovat galaksien etäisyydet avaruudessa! Tuntuisi jopa Jumalan luomistyön halveksimiselta sulkea silmänsä siltä massiiviselta tietomäärältä, jota nykyaikainen luonnontiede on kyennyt meille kertomaan. Vuosimiljoonat julistavat Jumalan kunniaa. Raamatun taustatiedoilla ja tulkintatavalla on siis merkitystä.

Huolimatta arkeologian ja muiden faktojen todistusvoimasta olen aina hiukan vierastanut apologiaa, siis uskon puolustusta. Minusta siihen on liittynyt tarpeeton sivumaku, jossa yritetään väkisin vääntää mutkat suoriksi ja todistaa asioita, joita ei kenties lopulta voikaan todistaa. Mutta kas kummaa, kirjoitan kirjaa, jonka nimeksi tulee Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan? Sehän on juuri uskon puolustamista. Myönnän kyllä, että on kohtalaisen järkevää olla uskomatta, mutta paljon järkevämpää uskoa. Silti uskominen ei viime kädessä ole mikään järjen päätelmä. Se on sydämen avaamista Jeesukselle.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Häviääkö Amerikan luterilainen kirkko (ELCA) 30 vuodessa?

Näin otsikoi artikkelinsa The Faith and Leader -sivustolla Dwight Zscheile, yksi sikäläisen Luther-seminaarin johtajia. Tällä hetkellä Amerikan luterilaisessa kirkossa on 3,5 miljoonaa jäsentä. Uusimpien ennusteiden mukaan vuonna 2050 heitä olisi enää 67 000. Viikoittaisia kirkossa kävijöitä on nyt noin 900 000, mutta vuonna 2041 heitä arvioidaan olevan enää noin 15 000. Nämä ennusteet ovat kirkon omien tutkijoiden tekemiä ja ne julkaistiin syyskuussa 2019.

Artikkelin kirjoittaja pohtii syitä tällaiseen kehitykseen. Hän nostaa esille erityisesti kolme asiaa: 1) Kulttuurimme on häivyttänyt Jumalan pois näköpiiristä. 2) Meillä kirkossa ei ole enää selvää, mitä erityistä annettavaa kristillisellä uskolla on, sillä sen anti ei poikkea muiden sosiaalista hyvinvointia edistävistä tahoista. 3) Näistä syistä kirkko ei auta ihmisiä löytämään elämän tarkoitusta.

Mitä kirkon pitäisi kirjoittajan mukaan tehdä? 1) Palata juurilleen (Back to basics!) 2) Siirtyä esittävästä hengellisyydestä osallistavaan. 3) Kuunnella jäsentensä hengellisiä kokemuksia ja liittää ne Raamattuun ja teologiseen traditioon. 4) Kääntää kirkon puhetta nykyajan kielelle. 5) Opittava virheistä ja löydettävä uusia, ruohonjuuritasolta lähteviä innovaatioita. 6) Vältettävä eristäytymistä ja jaettava yhdessä löytämiämme kokemuksia.

Kirjoittaja päättää tekstinsä muistuttamalla, että meidän tulisi olla selvillä Jumalan lupauksista, jotka meillä Kristuksessa on ja meidän tulisi löytää yksinkertaisia tapoja tehdä nuo lupaukset eläviksi tavallisten ihmisten kielellä.

Tämä katsaus koskee siis sitä Amerikan luterilaista kirkkoa, joka on Suomen ev.lut. kirkon kumppani Yhdysvalloissa. Siellä on toinen suuri luterilainen kirkko, Missouri synodi, jossa on noin 2 miljoonaa jäsentä. Se on tunnettu mm. siitä, että sen piirissä ei hyväksytä naispappeutta. Sen tulevaisuuden skenaarioista ei tässä yhteydessä ole tietoa.

Olisiko meillä Suomessa jotain opittavaa näistä ehdotuksista? Arvelen, että kyllä hyvinkin. Mitä jenkit edellä, sitä Suomi perässä. Nuo ehdotetut lääkkeet ovat puhuttelevia. Niitä kannattaisi ottaa työntekijäkokousten esityslistalle ja miettiä, mitä konkreettista voisimme tehdä, etteivät meidän kirkkomme tyhjenisi samaa vauhtia. Tärkein lääke on kutsu palata kirkon ydinsanoman esillä pitämiseen. Kirkon sopii tehdä paljon muutakin, mutta jos sanoma Jeesuksesta hukkuu muun alle, se muukin on turhaa.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Kaikki käy hyvin

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Pääministeri Sanna Marin päätti uuden vuoden tervehdyksensä tähän lainaukseen. Se oli hieno lopetus, sillä lainaus oli presidentti Mauno Koivistolta, josta televisiossa on juuri ollut puhutteleva dokumenttisarja. Kyseinen sitaatti oli myös Koiviston kuolinilmoituksessa toukokuussa 2017. Se jää varmaan elämään yhdeksi hänen elämänsä tunnuslauseeksi.

Presidentti Paasikivihän muistetaan hänen patsaansa jalustassa olevasta aforismista: ”Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.” Presidentti Kyösti Kalliosta elää muistona hänen rukouksensa Suomen puolesta talvisodan aikaan. Kun kuuntelin Sauli Niinistön uudenvuoden puhetta, iloitsin sen hyvästä sanomasta ja myös siitä, että hän uskalsi toivottaa kaikille kansalaisille Jumalan siunausta. Näin teki myös Martti Ahtisaari aikoinaan. Meitä on siunattu hyvillä presidenteillä.

Mutta onko Koiviston sanoin mitään syytä olettaa, että kaikki käy hyvin? Kristitty voi toki ajatella, että lopulta kaikki käy hyvin, taivaassa. Mutta entä tässä elämässä? Eikö täällä ole paljon todennäköisempää, että kaikki käy huonosti? Eikös maailma ole menossa koko ajan huonompaan suuntaan? Näin monet kristityt ajattelevat. Onhan lopun aikoihin luvattu vaikeita aikoja. Niinpä on odotettavissa pelkästään lisääntyvää jumalattomuutta, sekasortoa ja levottomuuksia. Ilmastonmuutoskin on ennustettu Ilmestyskirjassa, joten miksi sitä ryhtyä vastustamaan. Ja Jumalaan uskovien määrä on jyrkässä laskussa. Näin jotkut kristityt ajattelevat. He puhuvat mielellään maailman surkeasta tilasta ja vakuuttelevat, että nurkan takana on odotettavissa vielä pahempaa.

Tämä ei ole kristillinen tapa tulkita maailmaa. Eräs ystäväni teki Facebookissa tilinpäätöstä vaikeasta vuodestaan ja kirjoitti sitten: ”Uusi vuosikymmen on valoisa, sillä Jumala on siellä.” Ilahduin tästä ajatuksesta. Voi olla, että maailman asiat menevät huonompaan suuntaan, mutta voi olla niinkin, etteivät mene. Ja vaikka menisivät, emme sitä ennakoimalla tai voivottelemalla voita mitään. Päinvastoin, lisäämme pessimismiä ja masentavaa ilmapiiriä tuijottaessamme kaikkeen kielteiseen.

Kristitty haluaa uskoa parempaan huomiseen ja toimii sen puolesta – enkä nyt tarkoita taivasta. Raamatusta ei pidä lukea lopun ajan merkkejä sillä tavalla, että niiden kauhukuvat ovat juuri ovella, emmekä me voi niitä estää. Jeesus vertaa oikeaa tulemuksensa odottajaa palvelijaan, joka tekee huolellisesti arkiset velvollisuutensa.

Tiesittekö muuten, että tällä hetkellä kristillinen kirkko kasvaa voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa? Länsimaissa tilastokäyrät ovat alaviistossa, mutta Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa jyrkässä nousussa. Meidän ei pidä tuudittautua tähän alamäkeen ja ympäröivän yhteiskunnan kristinuskon kielteisyyteen. Ehkä se kääntyy huomenna ylämäeksi ja jos ei käänny, me elämme kuitenkin iloisesti kristittyinä kuten tähänkin asti.

Jos Jeesus tulee huomenna, tulkoon, mutta voi siihen mennä vielä sata tai tuhat vuottakin. Luther oli varma, että Jeesus tulee hänen elinaikanaan, koska maailma oli niin paha, ettei se voi pahemmaksi mennä. Me tiedämme, ettei tullut, mutta tulivat seuraavien vuosisatojen suuret herätykset.

Ennen sanottiin, että ’käsi aurassa ja sydän taivaassa’. Nyt on vain tartuttava auran varteen ja oletettava, että kaikki käy hyvin. Sillä asenteella voitamme maailman paremmin kuin heittämällä kirveen kaivoon ja muistuttamalla pahanilmanlintuina edessä olevista tuhon uhkista.

Jeesus sanoi näinkin: ”Olen puhunut tämä teille, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 2 kommenttia

Kirkko aikaansa edellä

Minulta pyydettiin Areiopagi-nettilehteen kommenttia piispojen 27.11.2019 julkaisemasta puheenvuorosta, joka käsitteli uskon ja tieteen välistä suhdetta. Sain piispojen tekstin luettavaksi etukäteen ja se on muutaman muun arvion kanssa ilmestynyt tänään Areiopagin sivulla. Samalla kirjoitin hiukan lyhyemmän version, jonka julkaisen Seurakuntalaisen blogissani. Otsikoin sen sanoilla Kirkko aikaansa edellä ja Seurakuntalaisen kirjoitus on tässä:

Helsingin Sanomat uutisoi 14.11.2019 tuoreen tiedebarometrin tuloksia otsikolla Usko tieteeseen kasvoi, huuhaan suosio hiipui. Tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä vastaajasta sanoo, että luottamus tieteeseen ja tiedeyhteisöön on suurta tai melko suurta. Tätä on pidettävä hyvänä uutisena. Viime kesänä YLE uutisoi, että kolme viidestä suomalaisesta näkee uskonnon olevan tieteen kanssa ristiriidassa ja uskontoon luottaa tällaisissa tilanteissa 17%. Tämä tulos on huolestuttavampi. Uskoa ja tiedettä ei nimittäin pitäisi asettaa vastakkain.

Suomen ev.lut. kirkon piispat ovat 27.11.2019 julkaisseet puheenvuoron uskon ja tieteen välisestä suhteesta. He ovat siis enemmän kuin ajan tasalla, oikeastaan aikaansa edellä. Nimittäin kristinuskon ja tieteen välistä keskustelua on hyvin vähän käyty. Sekä tiedemaailma että kirkko ovat pitäneet siitä näppinsä visusti erossa. Teema on kuitenkin äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen. Ihmiskunta on suurten, maailmanlaajojen ongelmien edessä, eikä kirkko voi olla sivussa tällaisesta keskustelusta. Suuria kysymyksiä ovat mm. ilmastonmuutos, biologisen monimuotoisuuden häviäminen, tekoälyn ja teknologisen kehityksen synnyttämät kysymykset sekä ihmisryhmien väliset konfliktit ja polarisaatio.

Nyt piispat nostavat kissan pöydälle ja linjaavat, miten kirkossa nähdään uskon ja tieteen välinen suhde. Siinä on usein ollut vallalla ns. konfliktimalli, jolla tarkoitetaan sitä, että nämä kaksi ovat vastaansanomattomassa ristiriidassa keskenään. Toinen tapa on eristää ne omiin maailmoihinsa ja katsoa, että niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Piispat ehdottavat vuoropuhelun mallia. Molemmilla on annettavaa toisilleen. Vaikka kirkolla ei automaattisesti ole maailman suuriin kysymyksiin parempia ratkaisuja kuin muulla yhteiskunnalla, sen on tärkeä olla arvo- ja mielipidevaikuttajana. Pidän erinomaisena piispojen kartoittamaa tilannekuvausta ja heidän tarjoamiaan lääkkeitä.

Piispojen julkilausuma hahmottelee tietä tiedeuskon (skientismi) ja tiedevastaisuuden välisessä maastossa. Piispat kirjoittavat: ”Puolustamme tieteellisen tutkimuksen itsenäisyyttä ja vapautta. Tiedettä ei tule alistaa aatteelliseen, poliittiseen tai uskonnolliseen kontrolliin. Toisaalta tiede ei ole moraalin ylä- tai ulkopuolella. Ilman vastuuntuntoa tiede voi vääristyä tuhovoimaksi. Siksi on tärkeää, että tutkijat tunnistavat jatkuvasti oman eettisen vastuunsa ja punnitsevat tieteellisen tutkimuksen seurauksia ihmiselle ja luomakunnalle.”

Puheenvuorossa käytetään jonkin verran palstatilaa luomisuskon ja luonnontieteen väliseen keskusteluun. Piispat linjaavat muiden suurten kirkkokuntien tavoin, että nykyaikainen tieteellinen maailmankuva evoluutioteorioineen ja kosmologioineen on yhteensopiva kristillisen luomiskäsityksen kanssa. Minusta he tekevät palveluksen kertomalla kirkon kannan tähän asiaan, joka Suomessakin herättää aika ajoin kiivasta keskustelua. Piispojen lausunto tekee oikeutetusti eron naturalistisen metodin ja maailmankatsomuksellisen naturalismin välillä. Edellinen on luonnontieteellinen välttämättömyys ja jälkimmäinen ateistinen filosofia, johon kirkko ei voi yhtyä.
Minusta on arvokasta, että meillä on piispakunta, joka on tämänkaltaisissa asioissa ajan tasalla tai kuten sanoin, jopa aikaansa edellä. Kun opetamme kristinuskosta rippikouluissa, lukiolaisille ja ylipäätään ajatteleville ihmisille, voimme sanoa, että kristitty voi ottaa luonnontieteen tulokset aivan vakavasti, eivätkä ne uhkaa millään tavalla Raamattuun pitäytyvää kristillistä uskoa.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti