Uusi löytö Daavidin ajalta

Israel on pieni maa ja sen historia tunnetaan erinomaisen hyvin. Arkeologinen kartoitustutkimus on kolunnut lähes joka nelimetrin maasta. Sadan vuoden ajan on tehty kaivauksia lukuisissa eri kohteissa. Silti aika ajoin putkahtaa esiin yllättäviä muinaisia asutuksia, joiden olemassaolostakaan ei ole tiedetty. Uusin tällainen on Khirbet Arai, jonka arvellaan olleen Raamatun Siklag. Sen ensimmäiset merkittävät tiedot julkaistiin tänään, 8.7. 2019.

Khirbet Arai (tai al-Rai) on pieni linnoitettu raunio Sefelan alueella pari kilometriä Lakisin rauniokummulta länteen. Melkein vieressä menee uusi, pohjoiseteläsuuntainen moottoritie. Paikan kaivaukset alkoivat testiruutujen tekemisellä lokakuussa 2015. Sen jälkeen siellä on kaivettu joka kesä ja tänä kesänä julkaistiin ensimmäiset, alustavat tiedot. Kaivauksia johtaa Jerusalemin Heprealaisen yliopiston professori Yosef Garfinkel. Hän työskenteli sitä ennen vähän aikaan Lakisissa ja oli myös Khirbet Qeiyafan eli Saaraimin kaivauksen johtaja.

Khirbet Arai on myöhäispronssikauden lopulla ollut filistealaiskaupunki. Se on tuhoutunut perusteellisesti, minkä jälkeen paikalle on syntynyt uusi vaatimaton asutus. Tämä on sittemmin kasvanut suurehkoksi, linnoitetuksi kaupungiksi. Viimeksi mainittu vaihe ajoitetaan 900-luvulle eKr., siis kuningas Daavidin aikaan. Keramiikan perusteella asutus näyttää israelilaiselta ja samanlaista, kuin vastaavassa kerrostumassa Khirbet Qeiyfassa. Paikalta otetut hiili 14 -ajoitusnäytteet sopivat tähän aikaan.

Raamatun kertomuksen mukaan Daavid majaili Siglagissa toista vuotta ollessaan Saulia paossa uransa alkuvaiheessa. Teksti kertoo Siklagin hävityksestä, mikä näyttää vastaavan Raamatun kertomusta. Tähän asti Siglagin kaupunkia ei ole merkitty mihinkään karttaan, vaikka sen on tiedetty olleen Sefelan alueella. Seuraaviin karttoihin se luultavasti tulee, jolloin taas yksi pieni aukko Raamatun maantieteessä täyttyy.

Vaikka kyseinen kaivausprojekti on vasta alkuvaiheessa ja toistaiseksi tulokset odottavat kriittistä arviota, löytöjä on pidettävä merkittävinä. Daavidin aika on ollut arkeologisessa keskustelussa varsin kiistelty, koska Raamatun kuvaamasta suurvallasta on ollut perin vähän näyttöä. Nyt tätä on alkanut tulla lisää. Jerusalemin kaivauksista Eilat Mazar on löytänyt Daavidin aikaan kuuluneen suuren rakennuksen perustuksia ja Khirbet Qeyafan kaupunki on vahva näyttö tältä ajalta. Danista vuonna 1993 löydetty kivipaasi, jossa on Daavidin nimi, vahvisti aikanaan näiden kertomusten historiallista luotettavuutta.

Kirjoitin heti uutisen luettuani professori Garfinkelille ja kysyin paikan tarkempaa sijaintia. Hän vastasi maililla samana iltana! Niinpä aion mennä käymään Siglagissa, kun seuraavan kerran menen Israeliin.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Raamatussa käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja

YLE:n nettisivulla on pitkä artikkeli Raamatun tutkimuksesta. Se oli otsikoitu: ”Raamatussa käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja – Pyhän tekstin muuttuminen on välttämätöntä, koska sen täytyy olla relevanttia omalle ajalleen”. Teksti pyrkii kuvaamaan Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa -huippuyksikön tuloksia ja se perustuu pääasiassa professori Martti Nissisen haastatteluun. Artikkeli on laadittu siten, että lukijalle syntyy vaikutelma täysin epäluotettavasta ja alati muuttuvasta Raamatusta. Ikään kuin tutkimus olisi nyt havainnut, että Raamattu ei olekaan sellainen pyhä kirja, jollaisena sitä on tähän asti pidetty.

Tosiasiassa artikkeli ei sisältänyt mitään varsinaisia uutuuksia. Modernin raamatuntutkimuksen alkuajoista lähtien, ja jo sitä ennenkin, on tiedetty, että Raamatussa on käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja. Erityisesti Vanhassa testamentissa on kohtia, joiden oikeasta kääntämisestä ei ole lainkaan varmuutta. Tekstikriittisen tutkimuksen tehtävänä on tutkia varhaisia käsikirjoituksia, verrata kreikankielistä Septuagintaa hepreankieliseen masoreettiseen tekstiin ja pohtia, aiheuttaako Qumranin tekstien tutkimus muutoksia virallisiin käännöksiin. Raamatun tekstejä voidaan myös verrata muihin vastaaviin Lähi-idän teksteihin, kuten Martti Nissinen on tehnyt tutkiessaan assyrialaisia profetioita. Arkeologiasta teksti toteaa: ”Arkeologiset löydöt tukevat myös Raamatun kertomuksia.”

Raamatun käännösvirheet ja kulttuuriset tulkinnat eivät muuta sitä tosiasiaa, että meidän uskomme perustana on pyhä kirja, joka on Jumalan sanaa. Käännösongelmat eivät koske kirjan pääsanomaa, vaan ovat useimmiten pienen pieniä yksityiskohtia. Kirjoittamisajan kulttuuri näkyy tietenkin tekstin taustalla, mutta se ei tee siitä yhtään vähemmän Jumalan sanaa.

Artikkelin mukaan eksegetiikka (Raamatun selitysoppi) on myös ”väline fundamentalismia eli jyrkkää oikeaoppisuutta vastaan, sillä Raamatun tekstien tulkinta tarkoitushakuisesti ei ole perusteltua”. Tässä liikutaan kyllä tutkimuksen ulkorajoilla. Ja kun lukee tekstiä eteenpäin, syntyy vaikutelma nimenomaan tarkoitushakuisesta Raamatun tulkinnasta. Artikkelin kirjoittaja nimittäin antaa ymmärtää, että kirkon avioliittokeskustelussa sivuutetaan tieteellisen raamatuntutkimuksen anti. Sitten viitataan Martti Nissisen ja Päivi Vähäkankaan Vartija-lehden artikkeliin, jonka mukaan Raamatussa on monia erilaisia avioliittokäytäntöjä. Niinpä kirjoittajien mukaan kirkko voisi yhtä hyvin pitää raamatullisena moniavioisuutta, koska sekin löytyy Raamatusta.

Tässä on unohdettu, että kirkko on alusta alkaen pitänyt johtavana Raamatun tulkintaperiaatteena sitä, että Raamattua on selitettävä Raamatulla ja että Uusi testamentti antaa oikean tulkinnan Vanhan testamentin teksteille. Niinpä se pitää johdonmukaisesti kiinni raamatullisesta periaatteesta, että kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Ja kas, kyllä Nissinen ja Vähäkangaskin tämän myöntävät, sillä heidän artikkelissaan lukee myös näin: ”Omassa kirkossamme raamatullisena avioliittokäsityksenä on perinteisesti pidetty kahden ihmisen, miehen ja naisen, välistä virallistettua, elinikäistä suhdetta, jonka tarkoitus on tuottaa jälkeläisiä. Avioliitto esiintyy todellakin tällaisena niin Vanhan kuin Uuden testamentinkin teksteissä sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti.” Siis mikä olikaan ongelma?

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 8 kommenttia

Suomi peluutti kaikkia ketjuja – kirkko ei

Suomen jääkiekkojoukkueen päävalmentajan, Jukka Jalosen yksi salaisuus on ollut luottamus kaikkiin pelaajiin. Yleensä valmentaja peluuttaa ykkösketjua tiukan paikan tullen paljon enemmän kuin muita. Jalonen on kriittisilläkin hetkillä pannut jokaisen ketjun vuorollaan tuleen. Suomen etukäteen vaatimattomalta tuntuva joukkue on voittanut vastustajia, jotka vilisevät maailmanluokan huippupelaajia.

Suomen kirkon ongelma on, että se peluuttaa vain ykkösketjua, ammattilaisia. Maallikot istuvat aitiossa ja ihmettelevät, miksei heitä kelpuuteta pelikentälle. Päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen kentällä häärää sama porukka ja kaukalon laidalla olevat pitkästyvät. Osa etsiytyy muihin joukkueisiin, osa lopettaa pelaamisen kokonaan ja jotkut sinnikkäät odottavat vielä vuoroaan.

Siellä laidalla olisi mielettömästi osaamista ja ammattitaitoa. Siellä olisi hyökkääjiä, puolustajia ja maalivahteja pilvin pimein. Jos he kerrankin pääsisivät harjoitusleirille, tekemään työtä yhdessä ammattilaisten kanssa, heistä tulisi mestareita hetkessä. Jos heihin luotettaisiin, niin kuin Jalonen luottaa pelaajiinsa, heidän kykynsä nousisivat kukoistukseen.

Mutta siellä he istua nököttävät samalla, kun ammattilaiset hääräävät kentällä väsyksiin asti. Kentällä näkyy paljon uupunutta väkeä. Monen motivaatio on hukassa ja joidenkin työmäärä on aivan kohtuuton. Intoakin olisi, mutta kun pitää olla koko ajan tahkoamassa tulosta, voimat uhkaavat uupua.

Tähän asti sinne kaukalon laidan porukalle on annettu tehtäväksi vain avata kaukalon luukkua, juottaa väsyneitä pelaajia, hoitaa heidän luistimiaan ja mailojaan. Ja kun he koko ajan odottavat pääsevänsä pelaamaan! Mutta erilaisia näennäistehtäviä riittää vuodesta toiseen. Miksi heitä ei oteta tositoimiin? Heidän kapasiteettinsa olisi mahtava, heillä olisi taitoa joka lähtöön, mutta taidot ruostuvat siellä laidalla istuttaessa. Harjoituksiin he joskus pääsevät, mutta kentälle heitetään aina vain sama ammattilaisketju.

Hei, nyt vaihtoon! Maallikot laidalta kentälle. Ketjuja pitää sekoittaa. Reservissä on suunnatonta voimaa. Mistä löytyy valmentaja, joka alkaa toden teolla muuttaa systeemiä?

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 9 kommenttia

Sukupuolisuus: Miten Raamattua tulisi tulkita?

Helsingin Tuomikirkon kryptassa järjestettiin 20.5.2019 keskusteluilta ylläolevalla otsikolla. Tuomiorovasti Marja Heltelä oli kutsunut professori Martti Nissisen ja minut alustajiksi. Oli sovittu, että illassa koetetaan käyttää kristillisen dialogin periaatteita. Tarkoitus ei siis ollut väitellä vaan esittää avoimesti ja suoraan oma kanta otsikon aiheeseen. Meidät kaksi oli kutsuttu siksi, että edustamme kirkossa vallitsevia erilaisia näkemyksiä.

Minä edustin omassa puheenvuorossani kirkkomme nykyistä avioliittokäytäntöä, siis miehen ja naisen välistä liittoa ja perustelin sen Raamatulla. Martti Nissinen puolusti samaa sukupuolta olevien vihkimistä avioliittoon. Hänen mielestään Raamatun maailma on niin kaukana tämän päivän todellisuudesta, että sieltä ei voi tähän asiaan ottaa malleja. Rakkaus ja totuus vaativat hänen mielestään sitä, että emme torju samaa sukupuolta olevilta avioliittoa. Keskustelu käytiin maltillisessa hengessä ja onnistuimme välttämään tiukkasävyisen väittelyn. Silti molemmat kannat tulivat selvästi esille.

Julkaisen tässä oman alustuspuheenvuoroni:

Haluaisin aluksi parilla esimerkillä vielä havainnollistaa tätä keskustelumetodia. Kirkkojen väliset oppikeskustelut noudattavat noudattavat tällaista periaatetta. Jokainen on tietenkin omasta mielestään oikeassa ja pyrkii esittämään oman kantansa avoimesti ja suoraan. Samalla halutaan kuulla, miten toisissa kirkoissa on päädytty erilaisiin tulkintoihin.

Otan taustaksi myös toisen esimerkin. Kun Israelin pääministeri Yitzhak Rabin teki aikanaan rauhan palestiinalaisten kanssa, hän sai omiltaan syytöksiä siitä, että hän teki rauhan vihollisen kanssa. Hän vastasi, ettei rauhaa voi tehdäkään muitten kuin vihollisten kanssa. Tulkitsen Rabinia: hän ei tietenkään ajatellut, että juutalaiset muuttuvat palestiinalaisiksi tai päinvastoin. Hän vain toivoi, että tämän jälkeen ammuttaisiin toisia hiukan vähemmän.

Minä en pidä Martti Nissistä vihollisena – mehän käymme samassa kirkossakin. En ajattele, että me tämän keskustelun jälkeen olemme kaikessa samaa mieltä. Sen sijaan toivon, että tämän keskustelun eri osapuolet ampuisivat toisiaan hiukan vähemmän.

Me yritämme siis olla sovussa eri mieltä. Me molemmat olemme tietenkin omasta mielestämme oikeassa. Tarkoitus on olla rehellinen omalle näkemykselleen ja pyrkiä kuuntelemaan toista ja hänen perusteluitaan.

Sen jälkeen kun olen nuorena tullut uskoon, Raamattu on ollut minulle Jumalan ilmoitus. Olen halunnut sen jälkeen ja edelleenkin pitää sitä uskon ja elämän ylimpänä auktoriteettina. Nuorena kuvittelin, että Raamattua ei pidä mitenkään tulkita, ottaa vain sellaisena kuin se on. Aika pian kuitenkin oivalsin, että ei ole olemassa mitään tulkinnasta vapaata Raamattua. Kaikki tulkitsevat sitä, nekin jotka väittävät ottavansa sen vain sellaisenaan.

Sen tähden olennainen kysymys on, miten sitä tulee tulkita. Kristillisellä kirkolla on tähän pitkä perinne, jonka Luther kiteytti lauseeseen Scriptura sui ipsius interpres eli Raamattua on tulkittava Raamatulla. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että Vanhaa testamenttia on tulkittava Uuden testamentin valossa.

Niinpä kun VT ehdottaa synnintekijöitä kivitettäviksi, me emme enää tee niin, koska Kristus on kivitetty meidän puolestamme. Mooseksen seremonialaki on nollattu.

Kysymys sukupuolisuudesta ja avioliitosta on Raamatun valossa selvä. Luomiskertomuksessa asiasta on kaksi mainintaa: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 1:27) ja: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24). Ei ole sattumaa, että juuri näitä luomisen perustavia lauseita siteeraavat myöhemmin sekä Jeesus että Paavali. Jeesuksen kommentti on kirjoitettu Matteuksen evankeliumin lukuun 19: ””Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” (Matt. 19:4-5). Paavali lainaa samaa luomisen lausetta Efesolaiskirjeen 5. luvussa: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi” (Ef. 5:31). Jos siis etsimme Raamatusta vastausta johonkin kysymykseen ja sama vastaus löytyy luomiskertomuksesta, Jeesukselta ja Paavalilta, niin sen suurempaa raamatullista auktoriteettia ei tietenkään voi olla. Tätä käsitystä tukee myös kristillisten kirkkojen kaksituhatvuotinen perinne.

Jos siis kysytään Raamatulta tai kristillisten kirkkojen siitä tekemältä tulkinnalta, ketkä solmivat avioliiton, tästä ei ole mitään epäselvyyttä.

Jos sitten etsimme Raamatusta vastausta siihen, miten homoseksualismiin tulee suhtautua, vastaus on yhtä selvä: homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä ja luomisjärjestyksen vastaisena. Tärkein tätä koskeva luku on Roomalaiskirjeen 1. luku. Sen käyttämistä tässä yhteydessä on kiistetty sanomalla, että tuona aikana ei ymmärretty vielä nykyisen kaltaista kahden samaa sukupuolta olevan rakkautta. Tämä väite on kuitenkin raamatuntutkimuksessa osoitettu vääräksi. Paavali ei Roomalaiskirjeessä väitä, että homoseksuaalit ovat tietoisesti vaihtaneet suuntautumisensa, vaan hän sanoo siinä, että koko maailma on vaihtanut Jumalan palvelemisen epäjumaliin ja kääntänyt selkänsä Luojalleen. Se koko maailma tarkoittaa meitä jokaista. Koska koko maailma on tullut synnin alaiseksi, koko maailma tarvitsee myös sovituksen, joka Jeesuksessa on jokaiselle tarjolla.

Sanottuani kaiken tämän totean seuraavaksi: minulle tämä kysymys ei ole minulle lainkaan helppo. Tiedän nimittäin, että monet, joiden seksuaalinen suuntautuneisuus kohdistuu samaan sukupuoleen, eivät ole tätä taipumusta itse valinneet. Se on osa heidän identiteettiään. Niinpä herää kysymys, että jos Jumala kuitenkin on luonut heidät sellaisiksi, meillä ei pitäisi olla mitään nokan koputtamista tähän.

Teologisesti tämä lause sisältää kuitenkin ongelman. Me nimittäin elämme syntiinlankeemuksen jälkeisessä maailmassa. Jumalan alkuperäinen ihanne on särkynyt, ja näin on tapahtunut jokaisen kohdalla. Tämä näkemys antaa tärkeän näkökulman ja myös armollisuutta käymäämme keskusteluun.

Tämä on mielestäni tärkeää: meistä jokaisen persoonallisuus on syntisen luontomme tähden vähän vinksahtanut, jokaisella on synnillisiä taipumuksia, joita emme ole itse valinneet. Niin heteroilla kuin homoilla on kiusauksia kaikilla elämän alueilla. Näistä taipumuksista ei pidä tehdä normeja. Normit ja mittapuut löytyvät Jumalan antamista pelisäännöistä. Mitä enemmän niistä poiketaan, sitä sekavammaksi meidän arvomaailmamme ja moraalimme menee.

Keskusteltava asia tulee erittäin vaikeaksi myös siitä syystä, että nykyään tiedämme, että joskus – tosin äärimmäisen harvoin – syntyy ihmisiä, joiden sukupuoli edes syntymän hetkellä ei ole selvä. Poikkeuksista ei kuitenkaan pidä tehdä sääntöä. Voisikohan tähän soveltaa Jeesuksen sanaa, joka on samassa Matteuksen evankeliumin 19. luvussa, jota äsken siteerasin. Jeesus sanoo näin: ”On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” (Matt. 19:12).

Mitä pitäisi siis ajatella kristillisestä avioliitosta? Pidän äärimmäisen tärkeänä, että Suomen luterilainen kirkko pitää avioliiton miehen ja naisen välisenä liittona. Yhteiskunta saa toimia toisin, mutta kirkon ei pidä ottaa esityslistaa valtiolta vaan Raamatulta. Kirkko on ennenkin kulkenut yhteiskunnassa vastavirtaan.

Miten meidän sitten pitäisi suhtautua niihin, jotka kaikesta huolimatta alkavat kirkossa vihkiä samaa sukupuolta olevia? Minä toivoisin, että me kaikki pysyisimme samassa kirkossa. Kirkko on aina ollut sekalainen seurakunta ja syntisten yhteisö. Vanhan testamentin kirkko oli Israel. Sen historia on lähinnä Jumalasta luopuneen kansan historiaa. Silti se oli kirkko, Jumalan valtakunta maan päällä. Sitä me olemme nyt, kaikessa vajavuudessamme ja synnillisyydessämme.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 4 kommenttia

Dinosauruksia jäljittämässä

New York Times -lehdessä julkaistiin 29.3.2019 artikkeli hämmästyttävästä fossiililöydöksestä. Helsingin Sanomat kertoi saman asian pikku-uutisessa pari päivää myöhemmin. Tutkijat olivat osuneet ainutlaatuiseen fossiilikasaumaan Pohjois-Dakotassa Yhdysvalloissa. Kyseessä on arvioitu olevan tämän vuosisadan merkittävin paleontologinen löytö.

Yleisesti tiedetään, että dinosaurukset ovat hävinneet maapallolta noin 66 miljoonaa vuotta sitten. Syytä niiden pikaiseen katoamiseen on paljon pohdittu ja yleisin käsitys on, että kadon aiheutti suuren asteroidin putoaminen Mexikossa sijaitsevalle Yukatanin niemimaalle. Tämän aiheuttamat ilmastonmuutokset olisivat olleet niin suuria, että nuo valtavan kokoiset eläimet menettivät elämisen mahdollisuudet. Nyt tehty uusi löytö tukee tätä käsitystä.

Pohjois-Dakota sijaitsee Yhdysvaltojen pohjoisreunalla, joten sieltä on aika pitkä matka Mexicoon. Amerikan mantereen muoto on miljoonia vuosia sitten poikennut melkoisesti nykyisestä. Valtameri on ulottunut paljon myöhempää rantaviivaa syvemmälle ja keskellä Pohjois-Amerikkaa on ollut mantereen halkaiseva vesistö. Suuren asteroidin iskeytyminen niemimaalle Mexicossa on aiheuttanut valtavan tsunamin, jossa aallot ovat olleet kymmeniä metrejä korkeita. Sama ilmiö on nostattanut sellaisen pölypilven taivaalle, että auringon valo ei ole päässyt aikakausiin kunnolla paistamaan sen läpi. Tämä on aiheuttanut suurten eläinten joukkotuhon.

Asteroidin iskeytymispaikkaa kutsutaan nimellä Chicxulub. Erikoinen nimi tulee lähellä sijaitsevasta Maya-kylästä. Yukatanin niemimaalle syntyi 10 kilometrin levyinen kraatteri, joka alun perin oli 25 kilometriä syvä. Isku pani liikkeelle yli 10 magnitudin mittaisen maanjäristyksen ja tulva-aallon, joka on hetkessä aiheuttanut suunnatonta tuhoa. Iskun voiman on ajateltu vastaavan energialtaan miljardia Hiroshiman pommia.

Pohjois-Dakotan löytö oli käsittämätön sekamelska kaloja ja muita eläimiä sekä puita ja erilaisia kasveja, kaikki samassa hetkessä hautautuneita ja sittemmin fossiloituneita. Kalojen kiduksista löytyi tektiittejä eli jähmettynyttä lasimateriaalia, jota syntyy suurissa asteroiditörmäyksissä.

Kyseessä on ensimmäinen näin konkreettinen välähdys siitä nimenomaisesta päivästä, jolloin asteroidin törmäys tapahtui. Tutkijoiden arvelujen mukaan tämän kokoluokan taivaankappaleen törmäys voi tapahtua noin kerran sadassa miljoonassa vuodessa. Aivan heti ei siis ole odotettavissa uutta rysäystä.

Dinosaurusten tuho ajoittuu juuri kyseisen asteroidin putoamisen aikoihin. Näiden suuren eläinten olosuhteet olivat käyneet muistakin syistä hankaliksi, mutta nyt tutkijat kohtasivat sen päivän, joka tässä mielessä muutti maailman. Vaikka suurin osa kaikista nisäkkäistä kuoli, tämän merkitsi uutta alkua niille, jotka selvisivät katastrofista. Dinojen kuolema teki tilaa pienemmille nisäkkäille. Tämän löydön jälkeen tunnemme jälleen hiukan paremmin maapallomme pitkää historiaa.

Ai, miten tämä sopii Raamatun luomiskertomukseen? Siten että dinosaurukset luotiin viidennen päivän aamuna ja ne kuolivat saman päivän iltana. Meidät luotiin seuraavana päivänä.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 13 kommenttia

Usko – huitaisu pimeään?

Käyn Skepsis ry:n sivulla keskustelua siitä, onko järkevää uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Eräs keskustelukumppanini määritteli kristillisen uskon sanomalla, että se on ”perustelematon huitaisu pimeään, ja sen jälkeen ehdoton lukittautuminen siihen, mihin on sattumanvaraisesti osuttu”. Tämä oli kiinnostava määritelmä. Kyseisellä sivustolla monet kirjoittajat pitävät Raamattua ja kristinuskoa aivan naurettavina ja keskustelun taso on yllättävän ala-arvoista. Olisin odottanut kunnon skeptikoilta vähän parempaa. On siellä tosin asiallistakin väittelyä, johon joskus lähden mukaan, kuten tuohon yllä olevaan.

En mennyt tuolle epäilijöiden sivustolle ennen kaikkea siksi, että käännyttäisin ateistit kristityiksi, vaikka ei se yhtään haittaisi, vaikka noin tapahtuisikin. Itse asiassa yksi motiivini oli aika kummallinen. Joskus nimittäin uskovaisten keskustelut ärsyttävät pinnallisuudellaan ja keveillä näennäisperusteluillaan. En pidä itseäni minään suurena filosofina enkä uskon puolustajana, mutta esimerkiksi Raamatun puolustamisessa haluaisin pysytellä niin kovissa faktoissa kuin mahdollista. Siksi kai hurahdin arkeologian pariinkin. Joskus jopa haikailin, että pitäisi olla kristinuskon skepsis-sivusto. Jaa, sellainenhan taitaa ollakin. Nimittäin Areiopagi-niminen nettilehti sopii tällaiseksi ihan mainiosti. Se kertoo olevansa ”luonnontieteen, filosofian ja teologian suhteisiin keskittyvä verkkolehti, jonka tarkoitus on lisätä ymmärrystä eri maailmankatsomusten välillä”. Lehden arvopohja on selkeästi kristillinen.

Mutta miten vastaisin tuohon väitteeseen, että usko on perustelematon huitaisu pimeään? Lyhyesti vastasin, että mielestäni se on kohtalaisin hyvin perusteltu uskomus, joka johtaa pikemmin valoon kuin pimeään. Jatkan tässä vähän pohdintaa. Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa, yhtä vähän kuin sitä että hän ei ole olemassa. Molempiin uskotaan. Jumalan olemassaololle on silti aika hyviä perusteluja, vaikka päinvastaisellekin uskolle löytyvät omat argumenttinsa.

Tavallisimmat kristinuskoa vastaan esitetyt syytökset ovat seuraavat kolme: 1) kristinuskon nimissä on tehty hirveästi pahaa, 2) kuinka voi olla hyvä ja kaikkivaltias Jumala, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä ja 3) luonnontiede kumoaa Raamatun luomiskertomuksen. Viimeiseen olen vastannut luomista käsittelevässä kirjassani, jossa perustelen, että väitteessä on kyse väärästä Raamatun tulkinnasta. Raamattu ei pyri antamaan luonnontieteellistä vastausta asiaan, joten kristitty voi aivan huoletta pitää maailmaa vuosimiljardien ikäisenä. Ensimmäiseen väitteeseen voi todeta, että kristinuskon nimissä on todellakin tehty paljon kauheuksia, mutta sitten voisi lisätä, että ei ateismillakaan ole puhtaat jauhot pussissa. Toinen väite on hankalampi, jota en tässä koeta avata. Tätä teodikean ongelmaa on kristinuskossa pohdittu alusta saakka ja siihen on monia hyviä vastauksia.

Jumalan olemassaolon puolesta tavallisimmat perustelut ovat, että 1) kaikella on alku, 2) maailma on hyvin suunniteltu ja 3) luomakunta sisältää suunnattomasti ihmeellisyyksiä. Koska maailmankaikkeus laajenee, sillä täytyy olla alkupiste. Tiede ei ulotu sen taakse, usko ulottuu. Hyvin suunnitellusta maailmasta käytetään usein termiä ’kosminen hienosäätö’, jonka esim. tunnettu agnostikko Stephen Hawkingkin myöntää. Luomakunta on täynnä suuria ja osin selittämättömiä ihmeitä, joten on perusteltua olettaa niille Luoja. Silti vältämme sellaista päättelyä, että Jumalan olemassaolo perusteltaisiin seikoilla, joita emme vielä ymmärrä. Jos Jumala olisi vain tällainen ”aukkojen Jumala”, hänen reviirinsä kapenisi sitä mukaan kuin tiede ratkaisee uusia ongelmia.

Uskon puolustaminen ei kenties johda ketään uskoon. Parhaimmillaan se voi kuitenkin poistaa uskon esteitä. Uskovana voin myöntää, että en ole tullut uskoon siten, että punnittuani kaikkien uskontojen ja maailmankatsomusten argumentit valitsin niistä parhaan. Tulin uskoon, koska Pyhä Henki synnytti uskon Jeesukseen julistetun Jumalan sanan kautta. Kyseessä ei edes ollut minun valintani vaan hänen. Nyt kristittynä olen ryhtynyt pohtimaan tämän uskon mielekkyyttä ja kestävyyttä erilaisten haasteiden edessä. Toistaiseksi se on kestänyt erittäin hyvin.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 8 kommenttia

Amos Oz, rauhan rakentaja

Joulun alla tuli uutinen Israelin tunnetuimman kirjailijan, Amos Ozin kuolemasta. Olin lukenut hänen kirjansa Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Loistavaa ihmiskuvausta ja juutalaista historiaa. Aivan äskettäin ostin Israelin kansallismuseon kirjakaupasta noin satasivuisen, pienikokoisen kirjan Amos Oz, How to Cure a Fanatic. Israel and Palestine: Between Right and Right. Kirjan lukeminen riemastutti ja ajattelin, että jonkun pitäisi suomentaa tämä. Sitä tuskin tapahtuu. Niinpä päätin nyt, kirjailijan kuoleman muistoksi, tehdä siitä pienen koosteen. Seuraavassa siis valikoima tuon pienen kirjasen tekstiä vapaasti suomennettuna:

Kun isäni oli Puolassa pikku poikana, Euroopan kadut täyttyivät graffiteilla ’Juutalaiset, menkää takaisin Palestiinaan’. Kun isäni vieraili Euroopassa viisikymmentä vuotta myöhemmin, seinät olivat täynnä uusia graffiteja, ’Juutalaiset, häipykää Palestiinasta’.

Minulla on teille huonoja uutisia: Palestiinan arabien ja juutalaisten välisessä konfliktissa ei ole kysymys osapuolten väärinymmärryksestä. Palestiinalaiset todella haluavat maan, jota he kutsuvat Palestiinaksi. Heillä on hyvät syyt haluta sitä. Israelin juutalaiset haluavat täsmälleen saman maan aivan samoista syistä. Näin ollen osapuolten välillä vallitsee täydellinen yhteisymmärrys ja se on kauhea tragedia.

Se mitä tässä tarvitaan, on tuskallinen kompromissi. Kompromissin vastakohta on fanatisismi ja kuolema.

Olen markkinoinut lausetta ’Make Peace Not Love’ (’Tee rauha, älä rakasta’). Ajattelen, että ihmiselle on mahdollista rakastaa korkeintaan kymmentä ihmistä. Jos olet oikein onnekas, sinua saattaa rakastaa kymmenen ihmistä, ääritapauksessa jopa kaksikymmentä. Jos joku sanoo, että hän rakastaa Latinalaista Amerikkaa tai kolmatta maailmaa tai ihmiskuntaa, se on aivan liian ohut väite ollakseen mielekäs.

Minun ajatuksissani sodan vastakohta ei ole rakkaus, ei edes myötätunto, ei veljeys, eikä edes anteeksiantamus. Ei, sodan vastakohta on rauha. Kansakunnat haluavat elää rauhassa.

Israel-Palestiina -konfliktissa on kaksi uhria. En odota, että näiden välille syntyisi yllättäen uusi rakkaus. En odota mitään kuherruskuukautta tai avioliittoa. Ei, odotan reilua ja oikeudenmukaista avioeroa Israelin ja Palestiinan välille. Avioerot eivät koskaan ole onnellisia. Ne sattuvat ja ovat kivuliaita. On kyseessä saman asunnon jakaminen kahden osapuolen kesken. Kukaan ei muuta pois ja asunto on melko pieni. On päätettävä, kuka saa makuuhuoneen ja kuka olohuoneen, kuka keittiön ja kuka kylpyhuoneen. Tosi epämukavaa. Mutta silti parempi kuin elää helvetissä. Maassa jossa palestiinalaiset miehet, naiset ja lapset kärsivät päivittäistä nöyryytystä ja Israelin armeijan julmaa vallankäyttöä. Maassa jossa israelilaiset miehet, naiset ja lapset joutuvat kauheiden terrori-iskujen kohteeksi. Ainoa ratkaisu on avioero.

Ongelma on siinä, että on kaksi fanaatikkoa. Minusta on tullut fanaattisuuden asiantuntija. Jos jossain perustetaan vertailevan fanaattisuuden oppituoli yliopistoon, minä voisin hakea sitä paikkaa. Jerusalemilaisena olen saanut tähän hyvän koulutuksen.

Kirjailijaystäväni kertoi tällaisen tapauksen. Hän oli taksissa ja taksin kuljettaja alkoi solvata arabeja ja sanoi, että heidät kaikki pitäisi tappaa. Kirjailija kysyi, kenen pitäisi tehdä tämä ja sai vastaukseksi, että meidän, juutalaisten. Kenen tarkkaan ottaen, matkustaja uteli lisää, poliisin, armeijan, lääkäreiden vai keiden? No, meidän juutalaisten, sanoi kuljettaja. Mietitäänpä tilannetta, kirjailija alkoi havainnollistaa. Oletetaan, että sinä saat tehtäväksesi tietyn kerrostalon kotikaupungissasi Haifassa ja koputat ovella ja kysyt: ”Anteeksi, madam, oletteko mahdollisesti arabi?” Jos vastaus on myönteinen, ammut hänet, kirjailija jatkoi. Kun olet näin käynyt koko kerrostalon läpi ja olet lähtemässä kotiin, kuulet vielä yhden lapsen itkevän. Käytkö tappamassa hänetkin? Taksin kuljettaja ärähti kirjailijalle: ”Oletpa sinä julma mies.”

Tässä konfliktissa ei ole kyse siitä, että toiset ovat väärässä ja toiset oikeassa. Molemmat ovat oikeassa. Tämä ei ole uskontojen sota, ei kulttuurien sota, ei kahden erilaisen tradition sota, tässä on yksinkertaisesti kysymys siitä, kenen ”talo” tämä on. Tällainen kysymys olisi ratkaistavissa.

Täytyisi istua kahvikupin ääreen ja ratkaista tämä ongelma. Fanaattisuuteen olisi kaksi lääkettä. Pitäisi lukea ja ymmärtää kirjallisuutta. Toiseksi tarvittaisiin huumorin tajua. En ole koskaan tavannut yhtään fanaatikkoa, jolla olisi huumorin tajua. Kyky nauraa itselleen laukaisisi monta ongelmaa. Huumorin valossa voisit nähdä itsesi toisten silmin. Saattaisit huomata, kuinka huvittava olet.

Jos voisin kehittää sellaisen kapselin, johon olisi pakattu huumoria ja rokottaa sillä kansakunnat, ansaitsisin Nobelin palkinnon, lääketieteen sellaisen, en kirjallisuuden.
Eurooppalaisille haluaisin sanoa, että Israel-arabi -konflikti ei ole mustavalkoinen, siellä ei ole hyviksiä ja pahiksia. Kumpi on Daavid ja kumpi Goljat, riippuu täysin näkökulmasta.
Valinta ei tarkoita, että sinun pitäisi olla pro-Israel tai pro-Palestiina. Sinun täytyy olla pro-rauha.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 11 kommenttia