Jerusalemista jälleen uusi arkeologinen löytö

Kuningas Hiskian aikaisessa varmuusvarastossa oli 120 ruukunkahvaa, joissa oli kuninkaan hallinnon leima. Juudan valtakunnan loppuvaiheista paljon uutta tietoa.

Uuden tien tai asuinalueen rakentaminen Israelissa pysähtyy usein jonkun muinaislöydön vuoksi, rakentajien harmiksi ja arkeologien iloksi. Näin tapahtui jälleen Jerusalemissa Arnonan kaupunginosassa noin kolme kilometriä vanhastakaupungista etelään. Lähellä sijaitsevat YK:n päämaja ja Talpiotin kuuluisa kävelykatu, josta on hieno näkymä Jerusalemiin.

Kaksi vuotta kestäneiden pelastuskaivausten ensimmäiset tulokset julkaistiin 22.7.2020. Israelin museoviraston (Israel Antiquities Authority) tutkijat Neria Sapir ja Nathan Ben-Ari kertoivat Jerusalem Post -lehdelle, että löydetty uusi rautakautinen asutus oli monessa mielessä sensaatiomainen. Kyseessä oli Juudan kuningashuoneen varasto, johon oli koottu veroina kerättyjä viini- ja oliiviöljyvarastoja. Tämä kertoo hyvin järjestäytyneestä hallinnosta, mutta saattaa olla myös merkki Assyrian imperiumin laajentumista vastaan tehdyistä varotoimista.

Varastosta löytyi 120 ruukunkahvaa, joissa oli merkintä LMLK. Heprean sana lamelekh tarkoittaa ’kuninkaalle’. Näitä lmlk-kahvoja on vuosien varrella löytynyt paljon aiemminkin ja niiden merkitys tunnetaan hyvin. Yhteensä niitä on löydetty yli 1000 ja suurimmat määrät Lakisista ja Ramat Rahelista. Leimassa on yleensä kuvattu kaksi- tai nelisiipinen aurinko. Lisäksi siinä saattaa olla paikan tai henkilön nimi. Nyt Jerusalemista löydetyissä oli tunnistettavissa ainakin paikannimet Hebron ja Soko sekä useiden yksityishenkilöiden nimiä. Nämä ovat olleet aluehallintoviranomaisia, jotka ovat keränneet veroja valtion varastoon.

Jerusalemin kaivauksista tuli esiin myös useita pieniä uskonnollisia esineitä, joissa oli sekä eläin- että ihmishahmoja. Nämä kuuluivat Baalin ja Astarten palvontaan. Esineet kertovat saman minkä Vanha testamentti: osa kansasta harjoitti epäjumalanpalvelemista. Kuningas Hiskia pyrki hävittämään tällaista menoa, mutta hänen poikansa Manasse sen sijaan ei. Kyseinen löytö ajoittuu sekä Hiskian että Manassen aikaan 700-600 -luvulla eKr. Kyse on siis Juudan valtakunnan loppuvaiheista. Paikka tuhoutui vuonna 586 eKr. Babylonian hyökätessä maahan.

Kyseinen löytö lisää siis kuningas Hiskian ajan tuntemusta. Aiemmin löydetyt Hiskian ja Jesajan sinetit ovat omalta osaltaan vahvistaneet tuon ajan Raamatun kertomusten historiallista luonnetta. Samoin Lakisin kaivaukset ovat jo aiemmin tuoneet 700-luvun historiaa eläväksi.

Uusin Jerusalemin löytö tehtiin kaivettaessa suurta kiviröykkiötä ja suunniteltaessa paikalle uutta asutusta. Vieressä on useita muita vielä kaivamattomia kivikasoja, joten uusia löytöjäkin voi olla odotettavissa.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Kevyt kesäkolumni juoksemisesta

Tämä on kevyt kesäkolumni juoksemisesta. Niinpä tämän lukeminen on kielletty kaikilta, jotka vihaavat juoksemista, jotka pitävät urheilemista tyhmänä, jotka haluaisivat juosta mutta eivät voi, jotka eivät pidä siitä että toiset kehuvat omilla harrastuksillaan, jotka haluavat lukea ainoastaan hengellisiä opetuksia, jotka eivät ole koskaan kokeilleet juoksemista tai muuta liikkumista tai jotka eivät ole huumorintajuisia. Jos läpäisit testin, voit jatkaa.

Latinankielessä on sanonta ”navigare necesse est, vivere non est necesse”, purjehtiminen on välttämätöntä, eläminen ei. Tämä alun perin roomalaiseen merenkulkuun liittynyt fraasi on saanut sittemmin uusia sivumerkityksiä. Se lähentelee kiinalaista sananpartta ”tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää”. Pidän näistä molemmista lausahduksista, vaikka en ole koskaan purjehtinut enkä hoitanut puutarhaa. Niissä on silti elämän maku.

Juoksemisesta on joskus sanottu, että ”juoksu pidentää ikää”, mutta tällaisenkin olen kuullut: ”Mitä pidempi matka, sitä tyhmempi mies.” Myönnän, että pitkän matkan yhtämittainen hölköttely tuntuu vähän tyhmältä. Mutta siitä saa suuren nautinnon. Vaimoni on joskus todennut, että lenkiltä palaa yleensä tyytyväisempi mies kuin se joka sinne lähti. Keksin ihan itse myös tällaisen ajatelman miettiessäni, jaksanko juosta seuraavan lenkin: ”Kyllä lopun aina jaksaa, mutta jaksaako alun.” Lähtemiskynnyksen jälkeen ensimmäisen kilometrin aikana kroppa on ihan kankea ja ihminen päättää, että tänään juoksee vain korttelin ympäri, mutta kun lihakset lämpenevät ja juoksu alkaa kulkea, ei sitä haluaisi lopettaa ollenkaan.

Elämässä ei ole paljon tärkeitä asioita, mutta juokseminen (tai kävely tai uiminen tai vesijuoksu tai muu liikunta) on yksi niistä. Joskus kiihkeimpinä työvuosina (muutettavat muuttaen: jatkuvat edelleen) ajattelin, että en millään voi tuhlata kallista aikaani sellaiseen hömpötykseen kuin tuntikausien hölkkäämiseen tai kuntosalilla temppuiluun. Onneksi jo kauan sitten tajusin, että ”kaikki muu on turhaa paitsi juokseminen”. Elämän arvot pitää olla jonkinlaisessa järjestyksessä.

Kun nyt aloin täyttää tätä tekstiä sananparsilla, niin miettikääs vielä tällaista: ”Älä laita kaikkia munia samaan koriin.” Tarkoittaa kai, että jos yhdet munat sattuvat putoamaan, osaa jää ehjäksi. Siis elämässä pitää olla erilaisia asioita, jotka pitävät elämässä kiinni. Jos ei saa haasteita työstä, voi saada juoksemisesta. Jos se pitää lopettaa, pitäisi olla joku muu juttu, joka pitää pinnalla.

Minulla ei ole mitään hengellistä motiivia juoksemiseen. Lenkkitossuja vain täytyy ulkoiluttaa muutaman kerran viikossa. Silti joskus sivutuotteena hölkätessä valmistuu puhe tai artikkeli. Keuhkot saavat happea ja päähän tulee uusia ajatuksia. Ja vanhojakin, niitähän puheet usein ovat.

Tämän kolumnin idea muuten syntyi juostessa. Samalla alkoi hahmottua uusi luku seuraavaan kirjaan.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

En ole asiantuntija

Kirjoitan mielelläni aiheista, joissa en ole asiantuntija. Äskettäin sain Hesarissa läpi mielipidekirjoituksen, joka liittyi ilmastopolitiikan taustoihin. Enhän minä kyllä ole sen enempää ilmaston kuin politiikankaan asiantuntija. Olen silloin tällöin ottanut kantaa Israelin nykytilanteeseen ja sen hallituksen linjauksiin. Tunnen niitä kuitenkin varsin pinnallisesti. Nyt teki mieleni ottaa osaa keskusteluun maaseudun asuttamisesta ja kaivostoiminnasta, vaikka en tiedä kummastakaan juuri mitään.

Erityisen paljon olen kirjoittanut evoluutiosta ja sen merkityksestä. Tosiasiassa en ole lainkaan evoluutioteorian asiantuntija, en edes biologian, fysiikan, kosmologian enkä paleontologian. Olen kirjoittanut kirjan myös viidennestä herätysliikkeestä, vaikka en ole kirkkohistorioitsija. Puhun ja kirjoitan mielelläni erilaisista jumalatodistuksista, vaikka en ole uskonnonfilosofiaan perehtynyt juuri nimeksikään. Kirjoitin taannoin kolumnin suhtautumisesta pandemiaan, mutta siinäkin asiassa olen pelkästään lehtitietojen varassa.

Olenko siis missään asiassa asiantuntija? No, Raamatun arkeologiasta olen väitellyt tohtoriksi, mutta kuten jokainen vähänkin tutkimusta tehnyt tietää, väitöskirjan tehnyt on vähitellen oppinut ymmärtämään, kuinka vähän aihetta lopulta hallitsee. Raamatun asiantuntija kai kuitenkin olen? Juuri siinä kohdassa ymmärtämisen puutteet tulevat erityisen hyvin esille. Tuntuu kuin olisi astunut valtameren rantavesiin, mutta varsinaiset syvyydet ja laajuudet ovat jossain muualla. Lusikalla ei voi ammentaa valtamerta tyhjäksi.

Voisinko siis enää kirjoittaa mistään? En, jos pitäisi olla kyseisen alan huippuasiantuntija. Kyllä, jos jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä. Jää kuulijan tai lukijan arviotavaksi, kannattaako kyseistä tekstiä lukea.

Siitä kansanedustajan oikeudesta puhua minulla oli myös mielipide, vaikka en ole ihan varma, kuinka olisin salissa äänestänyt. Molemmissa kannoissa on puolensa. Asiat ovat yleensä monimutkaisempia kuin miltä ne mediassa näyttävät. Oikeus mielipiteeseensä on jokaisella ja sen saa sanoakin, mutta ihan mitä tahansa ei pidä suustaan höläyttää. Lähimmäisen kunnioitus on yksi kriteeri. Olisiko se jopa yksi tärkeimmistä.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Kristinusko haastaa vastuullisuuteen

Helsingin sanomat julkaisi 23.6. yleisönosastokirjoitukseni:

Kristinusko haastaa vastuullisuuteen

Sixten Korkman kirjoitti mielenkiintoisen pohdinnan ympäristökriisin taustafilosofioista (HS 16.6.2020). Hän aloitti lainaamalla Lynn Whitea, jonka mukaan kristinusko on syypää siihen ajatteluun, joka on johtanut tieteen ja teknologian ylivaltaan ja luonnon alistamiseen. White korostaa, että luomiskertomuksessa ihmisen tulee alistaa luomakunta. Korkman muistuttaa, että Raamattua voidaan lukea myös toisin: se korostaa luonnon arvoja ja ihmistä vastuullisena tilanhoitajana.

Kolumninsa lopussa Korkman kertoo, että suomalainen meppi on europarlamentaarikkojen keskustelussa esittänyt, että ilmastosta ei tarvitse kantaa huolta, koska Jumalan vaikutukseen ihminen ei voi vaikuttaa. Tällaista fundamentalistista populismia kirjoittaja pitää vahingollisena, kun taas hänen mukaansa kirkon edustajat nykyään suhtautuvat ilmastokysymykseen vakavasti.

Komppaan Korkmania viittaamalla Tom Hollandiin. Tämä tunnettu historioitsija, joka ei pidä itseään kristittynä, on vastikään kirjoittanut siitä, kuinka juuri kristinusko on muuttanut läntistä maailmaa enemmän kuin mikään muu. Itse asiassa Lynn White kyseisessä artikkelissaan myöntää tämän, mutta kääntää sen syytökseksi kristinuskoa vastaan. Hollandin mukaan ilman kristinuskoa meillä ei olisi ajatusta kaikkia koskevista ihmisoikeuksista, modernia tiedettä eikä vaatimusta uudistaa yhteiskuntaa jatkuvasti.

Olen samaa mieltä myös populistisesta fundamentalismista. Sen lisäksi että se vähättelee ilmastonmuutokseen vaikuttamista, se vahvistaa eskatologista synkkämielisyyttä, jonka mukaan asioiden täytyykin mennä aina huonompaan suuntaan. Kristinusko haastaa kannattajansa sekä toimimaan tämän maailman puolesta että uskomaan parempaan huomiseen.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 2 kommenttia

Luottamuksesta ja sen puutteesta

Presidentin Kultaranta-keskustelut päättyivät Niinistön toivomukseen, että luottamus kantaisi meitä tämän kriisiajan yli ja sen jälkeen. Mitä hän mahtoi tarkoittaa luottamuksella? Kehen sen tulisi kohdistua? Arvelen, että hän tarkoitti sekä luottamusta kansamme päättäjiin että toinen toisiimme. Jos osoittaudumme luottamuksen arvoiseksi, selviämme tästä pandemiasta kohtuullisen pienin vaurioin.

Pidin ajatusta hyvänä. Kehittelen sitä hiukan eteenpäin. Tarvitsemme luottamusta ainakin neljään eri tahoon. Viime kuukausina on ollut selvästi havaittavissa, että ihmiset kaipaavat tieteellisiä faktoja. Tämä on tärkeää tässä ajassa, jota alettiin jo kutsua totuuden jälkeiseksi ajaksi. Ilma on ollut välillä sakeana erilaisia näennäistieteellisiä lausumia. Muutamat suurvaltojen päämiehet ovat aivan erityisesti kunnostautuneet tässä. Saksassa levisi karanteenirajoituksia vastustava kampanja, joka piti koko koronaa humpuukina. Monet ihmiset elävät oman porukkansa kuplassa ja toistelevat sen iskulauseita ja tuntuvat täysin sivuuttavan faktojen maailman. Toivottavasti nykyinen kriisi havahduttaa yhä useammat luottamaan tieteelliseen tietoon, joka ei tietenkään ole aina erehtymätöntä, mutta jonka periaatteisiin kuuluu mahdollisimman perusteellinen faktojen tarkistus.

Toiseksi on viisasta luottaa päättäjiin tällaisessa demokraattisessa valtiossa, jossa onneksemme saamme elää. Päättäjätkin voivat tehdä virheitä ja heitä saa kritisoida. Silti jokaisella tavallisella kaduntallaajalla ei voi olla käytettävissään sitä tietoa, joka päättäjillä on. Yhteiskunta voi toimia vain siten, että noudatetaan meille annettuja pelisääntöjä, eikä lähdetä sooloilemaan kukin oman mieltymyksensä mukaan.

Kolmanneksi tarvitsemme luottamusta toinen toiseemme. Ajattelen tätä joskus liikenteessä. Voinko luottaa, että kolmion takaa tuleva auto ei syöksähdä eteeni? Yleensä on pakko luottaa, sillä muuten liikenne käy mahdottomaksi. Nyt korona-aikana opettelemme luottamaan siihen, että jokainen käyttäytyy riittävän vastuullisesti etäisyyksien pitämisen ja hygienian suhteen. Todennäköisesti tämä olisi se tie, jolla pääsisimme eteenpäin ilman uusia katastrofaalisia muutoksia. Suomen tähänastinen kehitys osoittaa, että olemme hyvällä tiellä.

Neljänneksi tarvitsemme luottamusta Jumalaan. Kaikki kolme edellistä luottamuksen kohdetta voivat jossain kohden pettää. Tiede, päättäjät ja kanssakulkijat ovat alttiita inhimillisille erehdyksille, tahattomille ja tahallisille. Luottaessamme Jumalaan voimme olla varmoja täysin pettämättömästä luottamuksen kohteesta. Ongelma voi olla meidän päässämme, ei Jumalassa. Meidän luottamuksemme voi horjua, mutta Jumala on sataprosenttisen luotettava.

Mitä tämä luottamus tarkoittaa? Sitä että kristittyinä saamme uskoa elämämme olevan Jumalan käsissä. Teemme parhaamme virusten varomisessa ja samalla luotamme Jumalan hyvään varjelukseen kaikissa tilanteissa. Varjelus ei tarkoita, etteivät sairaudet ja vaikeudet voisi kohdata meitä. Emme ole kuolemattomiakaan. Mutta olemme Jumalan hyvässä turvassa sekä elämässä että kuolemassa.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Tunnelin päässä valoa

Tunnelin päässä näkyy hiukan valoa: hallitus ryhtyi lieventämään rajoituksia, tosin hallitusti ja vähän kerrassaan. Minun tunneliini se ei tosin vielä näy, sillä ikärajoitteisille ei annettu karanteenin takarajaa. Ei se minua kauheasti haittaakaan, sillä ei kotona oleminen ja päivittäinen ulkoileminen ole lainkaan hankalaa. Mutta hyvä niille, jotka saivat toivon kipinän.

Sosiaalinen media on täynnä asiantuntijoita, jotka osaisivat neuvoa hallitusta toimimaan heidän haluamallaan tavalla. He eivät ole huomanneet, että maan parhaat asiantuntijat ovat joka hetki maan johdon käytettävissä. Sen toiminta ansaitsee kiitoksen varsin hallitusti edenneestä epidemiasta.

Nyt on syntymässä ”uusi normaali”. Vähitellen saamme tavata toisiamme, kunhan pesemme kätemme ja pidämme sopivan etäisyyden. Käsihygienia toivottavasti hidastaa tulevaisuudessa myös flunssaepidemioiden leviämistä. Mutta jos kaikki kättely ja kosketus lakkaavat, menetämme jotain olennaista.

Voi ihminen toki tervehtiä kättelemättäkin. Silmiin katsominen ja hymy ovat olennaisempia. Nekin ovat uhanneet kadota tänä outona aikana. Pidän silti tappiona, jos tulevaisuuden maailmassa ei enää kätellä eikä halata. Koskettaminen kertoo hyväksymisestä. Jos ystävät eivät saa tulla kahta metriä lähemmäksi, etäisyys voi loitontaa meitä toisistamme.

En siis toistaiseksi ehdota kättelemistä. Voimassa olevat rajoitukset ovat viisaita ja välttämättömiä. Mutta jos joskus viruksen häivyttyä näköpiiristä uudeksi normaaliksi tulee täydellinen kättelemättömyys ja halauksien välttäminen, olemme astuneet kylmempään maailmaan.

Pandemia toi myös kuolleisuusluvut jokapäiväiseen keskusteluun. Hyvä sikäli, että todellinen kuolleisuusprosentti on tasan sata. Vaikka pandemia väistyy, täällä kuollaan, jokainen vuorollaan. Siinä ei ole mitään dramatiikkaa, että elämä päättyy kerran. Kuoleman tällä puolen olevasta elämästä on kuitenkin huolehdittava. Ja sitten pitäisi hommata se passi, jolla viimeinen raja ylitetään. Silloin elämä ei ole pimeä tunneli, ja sen päässä oleva valo on kirkas ja kaunis.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 2 kommenttia

Koronakriisi Raamatun valossa

Viruspandemian jatkuessa kristityt ovat alkaneet pohtia, mitä tästä olisi Raamatun valossa ajateltava. Kertooko Ilmestyskirja tai jokin muu raamatunkohta juuri tästä kriisistä? Oikea vastaus on: ei kerro. Kuten ei ole kertonut mustasta surmasta eikä sarsistakaan, ei myöskään maailmansodista eikä tsunameista eikä Islannin tulivuoren purkauksista. Tai oikeastaan se on kertonut näistä kaikista. Sillä jokainen kriisi on Jumalan puhuttelua ihmiskunnalle, eikä yksikään niistä ole tullut Jumalan sallimatta. ”Ovathan kaikki kansat kuin pisara ammennusastiassa” ja ”minä yksin olen Herra, minä joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen.” (Jes. 40:15; 45:7).

Ilmestyskirjaa on luettu aina ahdingon aikana ja silloin sitä on luettu oikein. Sen pääsanoma on, että kun tässä maailmassa ajat ovat vaikeat, Jumalalla on koko ajan homma hanskassa. Vaikka paha riehuu, se ei kuitenkaan tee mitään, mitä sen ei anneta tehdä. Jumalan sallimatta ei hiuskarvakaan putoa.

Mitä Raamatusta nyt pitäisi lukea? Sieltä löytyy paljon hyviä rohkaisun ja lohdutuksen sanoja. Voisit avata vaikka tällaiset kohdat: Ps. 91 ja Matt. 6:25-35. Jumala ei anna omilleen takeita, että virus ei kosketa heitä, mutta hän antaa takeet siitä, että vaikeimmassakin ahdingossa hän on kanssamme. Epidemia ei ole rangaistus kenenkään synneistä, mutta se on Jumalan kutsu kaikille kääntyä hänen puoleensa.

Olen ajatellut tässä yhteydessä luomiskertomusta. Alkuperäisellä tekstillä on kaksi kontekstia. Se on syntynyt maailmassa, jossa vallitsi sumerilainen monijumalainen kulttuuri. Se julisti epäajanmukaisesti yhtä ainoaa elävää Jumalaa. Tälle samalle on tilausta edelleen tänään maailman uskonnollisen sekamelskan keskellä. Sen lopullinen tekstimuoto lienee syntynyt pakkosiirtolaisuuden aikana. Tuolloin se ”löydettiin uudelleen”. Sen sanoma oli järisyttävä: vaikka Juudan kansa oli menettänyt kaiken ja joutunut historiansa kovimpaan kriisiin, sen Jumala oli kuitenkin koko maailman Luoja, kaikkivaltias ja hyvä. Pakkosiirtolaisuus kääntyikin lopulta suureksi siunaukseksi, sillä juuri tuona aikana alettiin koota Vanhan testamentin kirjoituksia. Jumala on erikoistunut kääntämään pahan hyväksi.

Profeetta Jeremia kirjoittaa pakkosirtolaisille, että näiden tulisi toimia sen kaupungin parhaaksi, jonne Jumala on heidät siirtänyt. Hän jatkaa: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan, eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:7, 11). Tämä muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee toimia mahdollisimman viisaasti ja maltillisesti nykyisenä poikkeuksellisena aikana. On siis pestävä käsiä ja vältettävä lähikontakteja toisiin ihmisiin. Näin toimimme oman kaupunkimme ja maamme parhaaksi.

Mitä Jumala tällä puhuttelulla haluaa sanoa? En tiedä, mutta uskon, että hänellä on meille asiaa. Jos ihmiset vähänkin enemmän etsiytyvät rukoilemaan ja tarttumaan Raamattuun tai hengellisiin kirjoihin, jotain hyvää on jo tapahtunut. Saamme myös muistutuksen elämän katoavaisuudesta. Tämä aika puhuttelee myös sillä, kuinka koko ihmiskunta on täysin ennen kuulumattomalla tavalla samassa veneessä. Se kutsuu meitä kristittyjä palvelemaan ja rakastamaan muita.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 5 kommenttia

Terveisiä kotikaranteenista

Viikon verran on tullut opeteltua kotikaranteenissa oloa. Toistaiseksi se ei ole mikään ongelma, eikä luultavasti tule olemaan jatkossakaan. Kuulun niihin hyväosaisiin, joiden talous (=eläke) ei kaadu näihin viikkoihin, joka saa olla puolisonsa kanssa kotona ja molemmat suhteellisen terveinä ja joilla kauppareissutkin järjestyvät joko lasten tai ystävien avulla tai kaupan kotikuljetuksiin turvautuen. Sitä paitsi ainakin toistaiseksi voi käydä ulkona lenkillä, kunhan väistelee muita mahdollisia kulkijoita. On aikaa lukea ja kirjoittaa ja tehdä jotain aina tuonnemmaksi siirrettyä siivousta – jos siihen nyt lopulta tulisi tartuttua.

Ymmärrän, että monille tällainen eristäytyminen tuottaa suuria hankaluuksia. On vaikea kuvitella yrittäjää, jolta kertaheitolla putoavat tulot nollaan. Yksin elävälle voi olla kohtuuttoman raskas taakka ajatella, että kenties kukaan ei muista minua ja avun saaminen on monien ratkaisemattomalta tuntuvien kynnysten takana. Jos vielä pelko tartunnasta tai oman perussairauden pahenemisesta jäytää mielessä, tämä voi olla hyvin tukalaa aikaa.

Yhtäkkiä olemme keskellä ongelmaa, joka koskettaa koko maailmaa. Vielä vakavampia tautiepidemioita on ollut aiemminkin, mutta ihmisten liikkuvuus ja tiedonvälitys ovat tuoneet tämän pandemian joka kotiin. Tiedotuksen seuraaminen on välttämätöntä. Samalla jatkuva koronauutisten kuunteleminen ja katseleminen voi lisätä turhaa paniikkia. Nyt on seurattava viranomaisten ohjeita ja pyrittävä noudattamaan niitä mahdollisimman tunnollisesti. Pese siis kädet ulkoa tultuasi ja usein muulloinkin. Suomen pääministeri ja presidentti ovat mielestäni osoittaneet oikeanlaista johtajuutta tässä kriisitilanteessa. He ovat kyenneet rohkeisiin rajoittamispäätöksiin, mutta myös luoneet luottamusta siihen, että asiat kyetään hoitamaan.

Kirjoitin facebookiin päivityksen lenkillä kuulemastani mustarastaan laulusta. Väistämättä mieleeni nousivat sanat: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimisella lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?” Lintu ei ollut karanteenissa. Jumala pitää siitä huolen. Kyllä hän siis pitää minustakin.

Murehtiminen on luonnollista ja ymmärrettävää. Jokainen meistä murehtii jostain. Ja jos tarkkaan miettii, aiheita olisi tosi paljon. Eikö Jeesukselta ole aika epärealistinen ehdotus olla murehtimatta? Vai olisiko sittenkään? Kyllä asiat pitää hoitaa ja huolet on voitava huolehtia. Mutta jos yrittäisi muuttaa murehtimisen kiitollisuudeksi! Kai siihenkin aiheita riittäisi.

Kristittyjä on haastettu rukoukseen tilanteen laukeamiseksi. Se on tärkeä haaste. Voisi rukoilla kuin Salomo temppeliä rakennettaessa: ”Jos maahan tulee nälänhätä tai rutto, jos tauti kuivettaa ja kellastaa viljan, jos tulee heinäsirkkoja tai toukkia, jos vihollinen ahdistaa rajoilla kansaasi tai tulee jokin muu vitsaus tai tauti, niin kuule silloin asuinsijaasi taivaaseen jokainen rukous, yhä lailla yksityisten ihmisten kuin koko kansasi Israelin armonanominen, kun palvelijasi onnettomuutensa ahdistamina kohottavat kätensä tätä temppeliä kohti.” (1. Kun. 8:37-38).

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Elämmekö lopun aikoja?

Ilmastonmuutos ja koronavirus huolestuttavat. Ovatko ne merkki Jeesuksen tulosta? Ovat tietenkin. Ne ovat Jumalan vasemman käden työtä, jolla hän ravistelee ihmiskuntaa hereille ja kutsuu Jeesuksen luo.

Mistä tiedän, että Jeesus tulee pian? Siitä että hän itse sanoi niin. Mutta hetkinen, hänhän sanoi sen jo kaksituhatta vuotta sitten! Joten ei kai tuo tulemus voi minkään logiikan mukaan olla ’pian’. Voimmeko siis millään järkisyyllä sanoa, että nykyiset ihmiskuntaa ravistelevat koettelemukset olisivat merkkejä Jeesuksen paluusta? Voimme, sillä ne ovat linjassa sen kanssa, mitä hän itse sanoi erilaisista lopun ajan merkeistä.

Ilmastonmuutos ja viruspandemian uhka ovat siis aikain merkkejä. Samoin sellainen oli tsunami ja New Yorkin kaksoistornien tuho. Tällaisia merkkejä olivat Islannin taannoinen tulivuorenpurkaus sekä monet järkyttävät maanjäristykset ja tulvat. Niitä olivat toinen maailmansota ja ensimmäinenkin, kuten myös kolmikymmenvuotinen sota ja musta surma. Mutta näistähän on jo vaikka kuinka paljon aikaa? Mitä merkkejä sellaiset voivat olla?

Luulen, että Raamatun kuvaamia lopun ajan merkkejä on tulkittava juuri näin. Maanjäristyksiä, sotia ja nälänhätää on ollut aina. Aina ne ovat olleet merkkejä siitä, että Jeesuksen tulo voi olla lähellä. Raamatullista lopun aikaahan on nyt eletty kaksituhatta vuotta. Jokainen sukupolvi on odottanut Jeesusta palaavaksi omana aikanaan. Ne kaikki ovat olleet oikeassa, sillä Jeesuksen paluun odotus kuuluu kristillisen seurakunnan toimenkuvaan.

Tuo odotus ei tietenkään merkitse, että meidän pitäisi lakata huolehtimasta ajallisista velvollisuuksistamme. Meidän on toimittava rauhan edistämiseksi maailmassa, koetettava vähentää ihmiskuntaa koettelevaa köyhyyttä ja huolehdittava oman ja seuraavien sukupolvien elämän edellytyksistä kiinnittämällä huomiota ilmastoa tuhoaviin tekijöihin. On toimittava ”sen kaupungin parhaaksi, jonne Jumala on meidät asettanut”, kuten aikanaan säädettiin vieraaseen maahan joutuneelle Jumalan kansalle.

Samalla on huolehdittava omasta hengellisestä elämästään ja pidettävä yllä todistusta Jeesuksesta. Sitä tehdään käymällä kirkossa, lukemalla Raamattua ja rukoilemalla sekä osallistumalla lähetyskäskyn toteuttamiseen.

Entä koronaviruksen uhka? Sen hillitsemiseksi on pestävä käsiä ja rukoiltava sen etenemisen pysähtymistä.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 2 kommenttia

Sain korotettua numeroni

Lukiossa olin käsittämättömän huono oppilas. Tai siis ihan käsitettävän huono, koska laiminlöin kaikki lukemiset ihan tyystin. Erikoista siinä oli, että yksi syy oli uskoontulo. Koulu lakkasi totaalisesti kiinnostamasta. Lukion ensimmäisellä jäin luokalleni keskiarvon perusteella. Erityisen huono olin biologiassa ja maantieteessä, mutta koko keskiarvon täytyi siis olla alle kuusi.

Tosin parin vuoden päästä kirjoitettuani yksityisoppilaana ylioppilaaksi sain ällän paperit. Oli siis tullut hiukan järkeä päähän. Tätä taustaa vasten on aika outoa, että Raamatun opetustyössä kiinnostuin erityisesti arkeologiasta, Raamatun kartoista ja historiallisesta maantieteestä. Väitöskirjanikin liittyi näihin teemoihin ja nykyään pidän aika paljon luentoja luonnontieteen ja uskon välisestä problematiikasta.

Mutta nyt vasta sain yllättäen korotettua numeroitani. Pidin nimittäin luennon Helsingin tuomiokirkon kryptassa aiheesta luomisusko ja tieteellinen maailmankuva. Toisena puhujana oli ympäristömuutoksen professori Atte Korhola. Ensimmäisen yleisöpuheenvuoron käytti eturivissä tarkkaavaisesti seurannut naishenkilö. Hän sanoi olevansa yhdeksänkymmentävuotias biologian opettaja. Hän ihmetteli, kuinka hyvin teologi puhui luonnontieteistä ja luonnontieteilijä teologiasta. Sitten hän sanoi, että teologin luennon luonnontieteellisestä osuudesta hän antaisi kympin. Sain siis korotettua lukion arvosanani!

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia asioita. Minua biologia, geologia ja kosmologia ovat alkaneet kiinnostaa vasta sen jälkeen, kun Raamatun opettajana huomasin arkeologian tuovan olennaisen lisän omaan ammattipätevyyteeni. Jumalan luomistyön valtavat rikkaudet ja mittasuhteet alkoivat avautua. Miten suunnaton onkaan se lajien runsaus, jolla Jumala tätä maailmaa alkoi täyttää, ja miten huikeita ovat galaksien etäisyydet avaruudessa! Tuntuisi jopa Jumalan luomistyön halveksimiselta sulkea silmänsä siltä massiiviselta tietomäärältä, jota nykyaikainen luonnontiede on kyennyt meille kertomaan. Vuosimiljoonat julistavat Jumalan kunniaa. Raamatun taustatiedoilla ja tulkintatavalla on siis merkitystä.

Huolimatta arkeologian ja muiden faktojen todistusvoimasta olen aina hiukan vierastanut apologiaa, siis uskon puolustusta. Minusta siihen on liittynyt tarpeeton sivumaku, jossa yritetään väkisin vääntää mutkat suoriksi ja todistaa asioita, joita ei kenties lopulta voikaan todistaa. Mutta kas kummaa, kirjoitan kirjaa, jonka nimeksi tulee Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan? Sehän on juuri uskon puolustamista. Myönnän kyllä, että on kohtalaisen järkevää olla uskomatta, mutta paljon järkevämpää uskoa. Silti uskominen ei viime kädessä ole mikään järjen päätelmä. Se on sydämen avaamista Jeesukselle.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti