Muutama sana esittelyksi. Tärkein on tämä: olen Pirkon puoliso ja kolmen aikuisen lapsen isä. Myös yksi ihana lapsenlapsi. Harrastan kirjoittamista ja juoksemista. Opetan työkseni Raamattua. Erityisalana Raamatun arkeologia, mutta mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta.
Olen ollut töissä nuorisonohjaajana Pälkäneellä ja Helsingissä Taivallahden seurakunnassa sekä pappina Raamattuopistossa, Teologisessa instituutissa ja Lähetysseurassa. Nyt jatkan raamattukoulutustehtävissä Suomessa ja maailmalla. Picon kanssa olemme mukana Mennään Eteenpäin -avioparityössä.
Voit kutsua minua vierailulle seurakuntaasi. Tsekkaa kuitenkin ensin ohjelmani kohdasta Kotimaan matkaohjelma, ettet suotta ehdota ajankohtaa, joka on jo varattu. Erityisen mielelläni pidän viikonlopun tai useamman arki-illan käsittäviä raamattukursseja.
Uusi tärkeä innovaatio on Raamatunopetusakatemia. Koulutamme vuoden kestävällä kurssilla pappeja ja maallikoita paremmiksi Raamatun opettajiksi. Katso tästä hankkeen kotisivulta http://www.raamatunopetusakatemia.fi
Raamatunopetusakatemia järjesti yhdessä Pitäjänmäen seurakunnan kanssa Raamattu alusta loppuun -tapahtuman Helsingissä Pitäjänmäen seurakunnassa 6.-8.9.2019, Turussa Mikaelinseurakunnassa 17.-19.1.2020 ja Lahdessa Keski-Lahden kirkossa 15.-17.10.2021. Seuraavat vastaavat raamatunopetusmaratonit ovat Jyväskylässä tapahtumakeskus Helmessä 18.-20.3.2022 ja Tampereella Pispalan kirkossa 28.-30.10.2022.
Olen avannut kirjoittamieni kirjojen nettikaupan osoitteessa https://holvi.com/shop/eeronkirjat/ Siellä on toistaiseksi vain joitain vanhimpia kirjojani, myös muutama äänikirja. Niitä tulee pikku hiljaa lisää.
Olemme tehneet Juri Veikkolan kanssa hienoja YouTube-videoita, joita on katsottavissa osoitteessa http://www.janoinenlammas.fi
Alla virallisluontoinen cv. Sen alla tarinaa juoksuharrastuksesta.
Sähköpostiosoite eero.junkkaala (at)sro.fi
Koulutus
- Teologian tohtori, Åbo Akademi, 2006
- Teologian maisteri, Helsingin yliopisto, 1976
- (Pappisvihkimys 1976, rovastin arvo 2000)
- Nuorisonohjaaja, Helsingin Raamattukoulu, 1969
- Ylioppilas, Apollon Yhteiskoulu, Helsinki, 1968
Työpaikat
Suomen Raamattuopisto 2012-2013
- Suomen Lähetysseura, Tansanian lähetystyöntekijä 2008-2011
- Suomen Lähetysseura, raamattukouluttaja 2006-2008
- Suomen teologinen instituutti, pääsihteeri 1988-2005
- Suomen Raamattuopisto
- rehtori 1983-1987
- opettaja 1976-1983
- Taivallahden seurakunta, nuorisonohjaaja 1971-1975
- Pälkäneen seurakunta, nuorisonohjaaja 1969-1970
Muita tehtäviä mm.
- Kenttäpäällikkönä Israelin arkeologisilla kaivauksilla vuosittain 1984-2003.
- Vierailevana luennoitsijana mm.
- Tallinnan teologinen instituutti, Tallinna, Viro
- Latvian Kristillinen Akatemia, Riika, Latvia
- Inkerin kirkon koulutuskeskus, Keltto, Venäjä
- Caspari-keskus, Jerusalem, Israel
- Kiinan luterilainen seminaari, Hsinchu, Taiwan
- Tumainin yliopisto, Iringa, Tansania
- Hosainan teologinen seminaari, Etiopia
- Addis Abeban Mekane Yesus -seminaari, Etiopia
- Luterilainen teologinen seminaari Woodpecker, Gaborone, Botswana
- Thaimaan luterilaisen kirkon koulutuskeskus, Bangkok, Thaimaa.
- Nepalin Ebenezer Bible College, Kathmandu, Nepal
- Lutheran Theological Seminary, Hong Kong
Kirjallinen tuotanto
- 51 kirjaa (katso erillinen luettelo)
- kirjat kuuluvat erilaisiin aihepiireihin, mm: Raamatun historia ja arkeologia, Raamatun tulkinta, hartauskirjallisuus sekä elämänkatsomuksellinen pohdinta
- artikkeleita useisiin lehtiin, mm: Elämä, Uusi Tie, Askel, Sanansaattaja, Kotimaa, Lähetyssanomat, Sana, Perusta, Hetkinen, Liftari jne.
Luottamustehtävät
- Kirkossa ja seurakunnissa
- Kirkolliskokousedustaja 1996-2004
- Pitäjänmäki, seurakuntaneuvosto 1999-2006
- Meilahti, seurakuntaneuvosto 1990-1995
- Kauniainen, seurakuntaneuvosto 1978-1989
- Kristillisissä järjestöissä
- Mennään Eteenpäin -kristillisen avioparityön maanvastaava pappi 2005-2008
- Akasia-säätiö, hallituksen puheenjohtaja 1992-
- Opiskelijalähetys, hallituksen jäsen 1996-2001
- Suomen Lähi-idän instituutti, hallituksen jäsen 1994-1999
- Suomen Lausanne-komitean jäsen 1993-1998
- Suur-Helsingin Israelin Ystävät, hallituksen puheenjohtaja 1991-1995
- Raamatunlukijain Liitto, Suomen osaston puheenjohtaja 1985-1992
- Pohjoismainen Sisälähetysneuvosto, Suomen osaston puheenjohtaja 1980-1987
Sotilasarvo yliluutnantti
—
Juoksuharrastuksesta
Olen kirjoitellut vuosittain muistiin sekä juoksukilometrejä että maratonkokemuksia. Tässä niistä hiukan yhteenvetoa.
Selasin vanhoja kalentereitani ja huomasin, että juoksukilometrimerkintöjä on jo vuodesta 1974 alkaen. Varhaisten vuosien suurimmat yhteismäärät ovat vuosina 1978 (539 km) ja 1987 (566 km). Vuokatin vaelluksen olen juossut yksin vuonna 1977 ja merkinnyt, että noin 18 km matkaan meni aikaan 2 tuntia 7 minuuttia.
Ensimmäisen maratonin juoksin vuonna 1991, jolloin olin 44-vuotias. Aika HCM:llä oli 4.06. Seuraavien vuosien ajat olivat: 1993: 4.10; 1994: 4.22; 1995: 4.54 ja 1996: 4.25. Erityisesti 1994 ja 1995 –juoksut olivat kauheita kramppijuoksuja 35:n jälkeen. 1996 aikoihin ajattelin, että maraton ei taida olla minun lajini, sillä vuosittain juostut kilometrit olivat koko ajan lisääntyneet, mutta en päässyt lähellekään ensimmäisen maratonin aikaa.
Into ei kuitenkaan ollut loppunut, joten vuoden 1997 aikana juoksin vähän enemmän kilometrejä kuin aiemmin, lisäsin pitkien lenkkien määrää ja totuttelin harjoituslenkeilläkin Deksaliin. Niinpä tuli ensimmäistä kertaa hieno kokemus loppuun asti jaksamisesta ja uusi ennätys: 3.59. Seuraavien vuosien ajat olivat: 1998: 3.56; 1999: 4.02; 2000 Tiberias: 4.09; 2000 HCM: 4.12; 2001: 3.55; 2002 3.50; 2003: 4.16 ja 2004: 4.02. Ennätysaika 3.50 on siis juostu 55-vuotiaana. Vuosittain juostu kilometrimäärä korreloi suhteellisen hyvin maratonajan kanssa. Tietenkin moni muukin seikka vaikuttaa.
Vuosien 1994-2003 välillä juoksin myös puolimaratoneja ja 30 km juoksuja kymmenkunta kertaa. Paras kolmenkympin aika on vuodelta 1999 2.35 ja puolimaratonin samalta vuodelta 1.47.
Vuoden 2004 jälkeen tuli monen vuoden tauko numerolappurinnassajuoksuihin. Sairasteluja, motivaation vähyyttä, muutto Afrikkaan ja mitä lie. Juoksentelin kyllä epäsäännöllisesti, mutta säännöllinen lenkkeilykulttuuri palasi vasta vuonna 2010. Silloin laitoin kimmokkeeksi kalenteriin merkinnän: 27.2.2011 Kilimanjaro-marathon. Tuohon viikonloppuun sattui onnekkaasti Lähetysseuran työntekijöiden kokous maratonpaikan läheisyydessä, joten nyt juoksua ei voinut välttää. Niinpä juoksin yli kuuden vuoden tauon jälkeen puolimaratonin. Mahtavassa maisemassa, melkein kuusi kilometriä korkea jättiläinen silmien edessä ravattiin ensi 10 kilometriä ylämäkeä ja sitten sama alaspäin takaisin. Aika 2.24, kokemus tosi hulppea. Juokseminen siis jatkuu.
Täytyy tähän lisätä tieto seuraavasta maratonista, vaikka se on vähän nolo: keskeytin Espoon rantamaratonilla 28 km:n kohdalla. Kunto ei sittenkään ollut niin hyvä kuin kuvittelin ja jalat kramppasivat oikein perusteellisesti. Puolimaratoniksi olisi ollut melko hyvä, sillä puolivälissä aika oli jotain 2.23. Tämän jälkeen seuraavan maratonin juoksin 2012 HCM:ssä, mutta tuli toinen peräkkäinen keskeytys. Alempana kerron mahodllisen syyn keskeytyksiin.
Niinpä olen siirtynyt puolimaratonariksi. Vuonna 2012 juoksin kaksi puolikasta, paremman aikaan 2.17. Keväällä 2013 Helsinki City Run meni aikaan 2.20. Tällä iällä ja näillä kilometreillä olen aikoihini aika tyytyväinen, vaikka ei ole ihan helppoa suostua siihen, että kilometriajat ovat pudonneet alle kuuden minuutin maratonvauhdeista seitsemän minuutin pintaan. Mutta näillä mennään.
Seuraava numerolappurinnassajuoksu oli 21.9.2013 juostu Kathmandu-maratonin puolimaraton. Aikamoinen kokemus sekin. Kaduilla autojen ja pakokaasujen seassa, lähes 30 asteen lämmössä juostu kisa, jossa piti välttää järjestäjien antamaa vettä sen mahdollisen epäpuhtauden vuoksi. Oma juomavyö riitti tässä lämmössä huonosti, joten riskeerasin vähän juomalla kuitenkin pari kertaa tien varresta. Aika mäkisessä maastossa noin 1300 metrin korkeudessa aika 2,35 oli ihan tyydyttävä, vaikka veti viimeisetkin mehut, kuten tietenkin juoksun aina pitääkin.
Nyt minulla oli siis kaksi aika eksoottiselta kuulostavaa kisaa takana, Kilimanjarolla ja Himalajan juurella juostut puolimaratonit, kummallakaan ei kuitenkaan kiivetty vuorille.
Kesällä 2014 havahduin siihen, että kymmenkunta vuotta käyttämäni kolesterolilääke on ilmiselvästi heikentänyt juoksuvauhtia ja jaksamista. Kun hetkeksi lopetin lääkkeen, vauhti parani ja näin tapahtui useaan kertaan. Tämä voisi selittää keskeytetyt maratonit. Kolesterolilääke vaihdettiin.
Toukokuussa 2015 juoksin puolimaratonilla 13 minuuttia paremman ajan kuin edellisvuonna, nyt 2.25. Juoksukilometrejä oli takana hiukan enemmän, ikää vuosi lisää.
Ja kas kummaa, syyskuussa 2015 paransin edelleen puolimaratonaikojani. Pääkaupunkijuoksu meni aikaan 2.15,30. Hämmästyttävää. Ajat paranevat samalla kun ikäkin paranee. Tämä aika oli paras puolimaratonaikani viiteen vuoteen tai oikeastaan vuoden 1999 jälkeen, jolloin ”nuorena miehenä” juoksin alle kahden tunnin aikoja.
Vuonna 2016 puolimaratonajat paranivat entisestään. Keväällä HCR:ssä meni 2.18, mutta syksyllä Espoon Rantamaratonin puolikas taittui ajassa 2.10,48! Takana oli eka vuosi kerran viikossa salilla käyntiä ja kesällä aika paljon juoksemista, jotta tavoittaisin veljeni Timon juokseman ajan (2.10,34). Pääsin samalle minuttiluvulle.
Kesän 2017 ensimmäinen puolimaraton, HCR, meni aikaan 2.14,12. Toisen juoksin kuukautta myöhemmin, HHM, aikaan 2.20. Lokakuussa Vantaalla tein parhaan aikani yli kymmeneen vuoteen, 2.10,05.
Kesällä 2018 juoksin kaksi puolikasta. En päässyt ihan tavoiteaikoihin, mutta HCR 2.20 ja Tampereen puolimaraton 2.22 ovat siedettäviä aikoja tämän ikäiselle ukolle. Vuoden 2019 ainoa puolimaraton oli Tampereella Run for Missions -tapahtuman yhteydessä, aika 2.30.
Kesän 2020 puolimaraton Helsinki Half Marathon 26.9. meni tosi hyvin. Takana oli hiukan edellisvuosia enemmän juoksukilometrejä ja muutama kahdenkympin lenkki. Loppuaika 2.16,41 tarkoittaa 6.29 km-vauhtia, mikä on mulle oikein hyvä ja parempi kuin kahtena edellisenä vuotena.
Kesän 2021 puolikas, HCR, meni taas tosi hyvin: aika 2.19,39. yhteensä juoksijoita 4230, mun sijoitus 3241, taakse jäi siis 1079. Aika hyvä tän ikäiselle.
Vuosittain juostut maratonit, loppuajat ja ko. vuoden juostut kilometrimäärät (vuodesta 2011 alkaen puolimaratonit):
1991 HCM 4.06 976 km
1992 643 km
1993 HCM 4.10 949 km
1994 HCM 4.02 1090 km
1995 HCM 4.54 1446 km
1996 HCM 4.25 1768 km
1997 HCM 3.59 2116 km
1998 HCM 3.56 2155 km
1999 HCM 4.02 2069 km – paras puolimaraton 1.47
2000 Tiberias 4.09 1829 km
2001 HCM 3.55 1884 km
2002 HCM 3.50 2017 km
2003 HCM 4.16 1874 km
2004 HCM 4.02 1874 km
2005 1131 km
2006 1351 km
2007 1120 km
2008 300 km
2009 352 km
2010 760 km
2011 Kilimanjaro-half 2.24 1386 km
2012 Puolimaraton Pkj 2.17 1551 km
2013 Kathmandu-half 2.35 /HCR 2.20 1516 km
2014 HCR 2.38 805 km
2015 HCR 2.25 / Pkj 2.15,30 1082 km
2016 HCR 2.18 / Espoo 2.10,48 1157 km
2017 HCR 2.14 / HHM 2.20 / Vantaa 2.10,05 1157 km
2018 HCR 2.20 / Tampere 2.22 1046 km
2019 Tampere 2.30 1125 km
2020 HHM 2.16 1352 km
2021 HCR 2.19