Lämmitin saunan

Kotona saunan lämmittäminen kestää kaksi sekuntia: yksi nappula koilliseen. Toki saunan lämpiäminen sitten kestää vähän pidempään. Äskettäin lämmitin tyttäremme kotona oikean puusaunan. Se tuntui alkuperäiseltä, varsinkin kun joutui vähän taiteilemaan sytyttämisen kanssa. No niin, kyllähän te ymmärrätte, mitä tarkoitan taiteilemisella. Kyllä muuten valesaunassakin jonkinmoiset löylyt saa ja lauteilla rentoutuu. Mutta puulämmitteinen on oikea sauna.

Lapsuuden kodissa se oli metsän reunassa. Talvella sinne mentiin lumista polkua pitkin. Äitini olisi halunnut laitattaa sisälle sähkösaunan, mutta isä ei suostunut. Oikea sauna on puulämmitteinen ja sinne on kuljettava ulkokautta, pakkasellakin. Niin sinne sitten aina kuljettiin.

Saunan lämmittäminen oli isän bravuurinumero vielä silloinkin, kun me aikuisina joskus tulimme kotona käymään. Kun oli vähän aikaa istuttu pirtin pöydän ääressä, isä kysyi: ”Lämmitetäänkö sauna?” Se oli hänen tapansa kertoa, että mukava kun tulitte.

Kerron kirjassani Näitä polkuja tallaan (Perussanoma 2019) sen, kun menin itse saunan lämmitykseen ensimmäisen kerran isäni kuoleman jälkeen. Kuolemasta oli kulunut jo aikaa, mutta äiti ei ollut käynyt kertaakaan lämmittämässä. Raivasin polkua pitkistä ruohoista. Ovella oli hämähäkin seitti. Sisällä vanhassa pienessä saunassa vielä vedet saavissa ja isän laittamat puut valmiina pesässä. Tuntui juhlalliselta sytytellä tulta, melkein pyhältä toimitukselta. Nyt oli minun vuoroni.

Saunan lauteilla tuli yllättäen itku. En isän lähtöä ollut osannut kovasti surra. Saunominen palautti kuitenkin mieleen tunteen, joka liittyi tuohon lauseeseen ’lämmitetäänkö sauna’. Isällä ei ollut tapana kovasti kertoa, olimmeko me lapset hänelle tärkeitä. Kyllä me silti tiesimme, että olimme. Mutta ei sodan käynyt mies sellaisista puhele. Hän vain sanoo ’lämmitetäänkö sauna’. Se tarkoittaa, että laitan teille parasta, mitä minulla on tarjottavana, koska on niin mukavaa, kun tulitte.

Nyt oli minun vuoroni lämmittää se. Lauteilla sain hetken surra isän poismenoa. Sauna oli siihen sopiva paikka. Kukaan ei nähnyt eikä kuullut, isästä en tiedä. Kuin sielukin olisi hiukan puhdistunut, ei vain ruumis.

Sain sen tyttären talon saunan lämpiämään. Merkillistä, että silloin harvoin kun nykyään lämmittelen puusaunaa, tuo hetki vanhan kodin saunassa tulee aina mieleen. Melkein sama tunnekin, hyvä ettei itku. Jäikö vieläkin jotain surematta?

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Kenelle jouluvalot palavat?

Lähdin tässä päivänä muutamana varta vasten lenkille katselemaan ihmisten laittamia jouluvaloja. Juoksentelin Helsingin läntisissä kaupunginosissa ja lenkki lipsahti jopa maakuntamatkailun puolelle, kun ylitin Espoon rajan ilman mitään rajamuodollisuuksia tai koronakontrollia.

Näin megalomaanisen paljon valoja. Ikkunoissa, parvekkeilla, telineillä, pihoilla, puissa, pensaissa, aidoissa, tolpissa, seinissä, ovissa, räystäillä, kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa. Ennennäkemättömän paljon erilaisia yrityksiä häivyttää pois eteläsuomalaisen kaamoksen loputon pimeys.

Ja ajatelkaa, minkä vuoksi: kaikki tämä Jeesuksen kunniaksi! Jokainen yksittäinen lamppu ja jokainen häikäisevä valorykelmä on pantu loistamaan Jeesuksen kunniaksi.

Ai että valojen laittajat eivät ole ajatelleet niin? No, se on heidän ongelmansa. Ja jos he eivät tiedä, miksi nuo valot heidän parvekkeillaan ovat, niin sille ei voi mitään. Tärkeintä on, että minä tiedän, ja nyt tiedät sinäkin, kun luet tätä tekstiä. Et voi välttää enää tätä tietoa: jokainen jouluvalo palaa vain ja ainoastaan Jeesuksen kunniaksi. Tämän voi tarkistaa yhdestä luotettavasta lähteestä: kalenterista. Elämme vuotta 2020 jälkeen Jeesuksen Kristuksen syntymän. Ja joulu on hänen syntymäpäivänsä.

Logiikkahan on yksinkertainen: jos ei olisi Jeesusta, ei olisi joulua ja jos ei olisi joulua, ei olisi jouluvaloja. Ai että se on pelkkää materialismia ja kauppiaiden keksintöä? No, mutta sehän on vallan mainiota, että ihmiset ovat näin valjastaneet materialisminsa Jeesuksen käyttöön. Jokainen tuhlattu kolikko ja jokainen ostettu lahja on tietenkin muistutusta siitä, että tietäjät toivat kerran lahjoja Jeesukselle. Jos eivät olisi tuoneet, ei kukaan tänään keksisi antaa lahjoja. Siis kaikki tapahtuu vain Jeesuksen kunniaksi.

Jouluhan ei sitä paitsi ole vain Jeesuksen syntymäpäivä. Se on myös Aatamin ja Eevan päivä. Siis tavallaan kaikkien meidän, kun olemme heidän lapsiaan. Ja kun Jeesus on uusi Aadam, niin tämä on kaksinkertaisesti hänen syntymäpäivänsä. Kannattaa siis juhlia joulua.

Helsingin Sanomatkin tiesi tänä vuonna hiukan varmemmin kuin aiemmin, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Jouluaaton pääkirjoituksessaan lehti mainitsee joulun tähden ja jatkaa: ”Jeesuksen syntymä oli kristityille samanlainen valo. Se antoi Rooman valtakunnan köyhille ja kurjille toivon siitä, että edes jossakin odotti vapahdus vaivoista – jos ei tässä elämässä, niin seuraavassa.”

Nyt siis tiedät ja ehkä Hesarikin tietää, miksi kaikki nuo jouluvalot ovat syttyneet. Ja jos niiden laittajat eivät satu sitä tietämään, sinähän voit käydä kertomassa sen heille.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 2 kommenttia

Kuplat ovat vaarallisia

On muotia puhua kuplista. Sanalla on ainakin kolme uutta merkitystä, eikä mikään niistä tarkoita saippuakuplia. Puhutaan talouskuplasta, joka voi puhjeta, jos markkinoille työnnetään liikaa rahaa. Toiseksi urheilujoukkueet pyrkivät olemaan omassa kuplassaan välttääkseen koronatartunnat. Kolmas kupla on näistä vaarallisin: mielipidekupla. Sen sisällä on kaikilla yhteinen totuus, mutta sillä saattaa olla melko vähän tekemistä tosiasioiden kanssa.

Karmaiseva esimerkki on maailmalla leviävä koronaviruksen vähättely. Niinkin järkevässä maassa kuin Saksa tämä koronarajoitusten vastustaminen on nostattanut mielenosoitusjoukkoja liikkeelle. Suomessakin on väkeä, joka kuvittelee epidemian rajoitustoimia vain jonkinlaiseksi eliitin salaliitoksi. Tilastofaktat eivät paljon paina, kun tässä kuplassa toistetaan sen omaa ”totuutta”.

Samantapaista juurta on käsitys, että ilmastonmuutoksesta varoittaminen on sekin vain turhaa vouhotusta tai ihmisten alistamiseksi keksitty ideologia, jonka varjolla sumutetaan tavallista kansaa. Tämän kuplan markkinamiehet tietävät, että mitään todellista ilmastonmuutosta ei olekaan.

Kolmas esimerkki kuplasta on Amerikan trumpismi. Jos väistyvä presidentti niskoittelee vaalitulosta vastaan, sen melkein ymmärtää, niin tyhmää kuin se onkin. Mutta että miljoonat kannattajat menevät samaan vipuun ja puhuvat ilmiselviä faktoja vastaan, tuntuu täältä kaukaa katsottaessa ihan pöhköltä. Tämä joukko elää omassa kuplassaan, jota hienommalla sanalla kutsutaan disinformaation peilisaliksi. Siinä salissa kaikki näyttää kauniilta ja yhdenmukaiselta, mutta sen ulkopuolella on aivan toisenlainen maailma, tosiasioiden maailma. Hesarin päätoimittaja kirjoitti (HS 29.11.2020) juuri tästä: ”Tässä maisemassa sillä ei ole väliä, mitä oikeasti on tapahtunut, vaan se ratkaisee, mitä haluat uskoa tai uskottelet tapahtuneen.”

Jotkut oudot lieveilmiöt ovat maailmalla koonneet yhteen erilaisiin salaliittoihin uskovaa väkeä, jota on alettu kutsua QAnon-liikkeeksi. Toivottavasti se ei kovasti rantaudu tänne Euroopan laitimmaiselle reunalle.

Yksi kaikkein kummallisimmista uskomuksista, johon olen viime aikoina törmännyt, on Litteän maan yhdistys. Se valistaa kansalaisia sanomalla, että maapallo ei suinkaan ole pyöreä vaan litteä. Tämän yhdistyksen nettisivuilla on 200 todistetta litteän maan puolesta. Jos joku ei tietäisi asioiden oikeaa laitaa, hän tulisi täysin vakuuttuneeksi noista näennäistieteellisistä selityksistä, joilla pyöreää palloa vastustetaan. Tiedättekö, mitä tarvitaan oikeaan vastaukseen: luottamusta tieteellisiin faktoihin.

Tämä saa minut mainitsemaan vielä yhden kuplan. Vaikka kaikki tieteelliset faktat puhuvat miljoonia vuosia vanhasta maailmasta, jotkut vastustavat tätä raamatullisuuden nimissä. Yksikään tieteenala ei kuitenkaan tue käsitystä muutaman tuhannen vuoden ikäisestä maailmasta. Nuoren maan puolustajat ovat silti omassa disinformaation peilisalissaan ja pitävät kantaansa ainoana oikeana.

Kuplissa on siis vaara, että tosiasiat vääristyvät ja musta alkaa näyttää valkoiselta. Lievemmässä muodossa jokainen meistä on altis kuuntelemaan vain omia ja varomaan vieraita. Some vahvistaa tätä kuplautumista, kun omat kaverit tykkäävät samanmielisistä. On tietenkin luonnollista, että seuraamme niitä, joihin olemme tottuneet luottamaan. Siinä ei ole mitään pahaa. Olen tässä vain yrittänyt puhkoa muutamia sellaisia kuplia, joissa tosiasioilla ja tieteellisillä faktoilla pyyhitään pöytää.

Siis varmuuden vuoksi: ilmastonmuutos on oikeasti uhkatekijä, Joe Biden Yhdysvaltain presidentti, maapallo pyöreä, vuosimiljoonat faktoja ja koronapandemia totta. Pitäkää siis maskeja ja noudattakaa etäisyyksiä siten, kuin viranomaiset ohjeistavat.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 9 kommenttia

Onko Biden liian vanha?

Samana päivänä kun Joe Biden julistettiin Yhdysvaltojen presidentin vaalin voittajaksi, Helsingin Sanomien ykköspääkirjoituksen otsikko oli: ”75-vuotias ei ole nykyisin vanhus.” Olikohan se tarkoitettu lohdutukseksi Bidenille? Kyllä sinusta, Joe, vielä johonkin on, vaikka olet kohta 78. Kirjoituksessa nimittäin sanottiin, että 75-vuotias on nykyisin lähempänä keski-ikää kuin kuolemaa ja vanhuuden oireet alkavat – ainakin suomalaisilla – keskimäärin 80-vuotiaana. No, kuoleman ajankohdastahan kukaan ei tiedä, mutta Biden on siis kautensa lopussa vanhus mutta ei ihan vielä.

Enkä minäkään onneksi ole. Olen toki häntä paljon nuorempikin, mutta kun ikänumerot ovat jo tovin alkaneet seiskalla, sitä ihminen miettii, mitä elämällään seuraavaksi tekisi. Miettisikö vauhdin hidastamista vai onko sen aika vasta tuonnempana? Voisin tietenkin ottaa vertailukohdaksi Henry Kissingerin, joka on nyt 97 ja josta vielä äskettäin sanottiin, että hän kirjoittaa yhä kirjoja noin yhden kirjan vuosivauhtia. Siihen nähdenhän minä olen vielä urani alkupuolella.

Edesmennyt Antti Eskola oli hänkin ahkera kirjoittaja. Yhdessä viimeisimmistä kirjoistaan hän pohti ikääntymistään ja kuvasi sitä sanomalla, että eläkkeelle siirtyminen merkitsee ns. kolmannen iän alkamista. Nuoruus on ensimmäinen ikä, työelämä toinen ja sitten tulee kolmas. Tuolloin ihminen useimmiten on vielä varsin vireä ja toimintakykyinen ja saa usein tilaisuuden aloittaa jotain aivan uutta elämässään. Jotkut rakentavat taloja, jotkut kirjoittavat kirjoja ja kuka tekee mitäkin. Sitten jossain vaiheessa alkaa neljäs ikä. Silloin voimat selvästi hupenevat, sairaudet kasaantuvat ja elämänpiiri supistuu. Se on siis tuo äskeisen tutkimuksen vanhuus. Kirjoittaessaan tuota Eskola oli vielä kolmannessa iässä. Nyt hän on jo siellä, missä ikiä ei enää lasketa.

Siinä kolmannessa iässä minäkin nyt olen. Kun Jumala on suonut terveyttä, on hämmästyttävää, kuinka luova ja rikas elämänvaihe tämä voi olla. Kirjoitin näistä ikäpohdinnoista myös kirjassani Näitä polkuja tallaan. Siteerasin aiempia ikäkolumnejani ja totesin, että viisi-, kuusi- ja seitsemänkymppisyydessä ei ole kovin suurta eroa, lähinnä vain se että huoli rapistumisesta on lähempänä kuin ennen. Sitä tarkkailee, osaako vielä autolla reitin, joka ennen sujui ongelmitta tai pystyykö pitämään hallinnassa elämän monimutkaisia haasteita. Lähimuisti tietenkin pätkii, mutta sitä tapahtuu nuoremmillakin. Onneksi ihan kaikkea ei tarvitse muistaakaan.

Mutta siihen Bideniin, josta aloitin. Toivottavasti hän saa hoidettua urakkansa kunnialla loppuun. Jos se ei onnistu, hänellä on hyvä varapresidentti ottamassa homman haltuun. Eihän meistä kukaan täällä kuitenkaan loputtomasti ole. Kunkin elämällä on määrämittansa ja sitten on uusien sukupolvien aika nousta esiin. Ja meidän aikamme siirtyä sinne, minne meille on varattu paremmat laitumet.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 4 kommenttia

Jerusalemista jälleen uusi arkeologinen löytö

Kuningas Hiskian aikaisessa varmuusvarastossa oli 120 ruukunkahvaa, joissa oli kuninkaan hallinnon leima. Juudan valtakunnan loppuvaiheista paljon uutta tietoa.

Uuden tien tai asuinalueen rakentaminen Israelissa pysähtyy usein jonkun muinaislöydön vuoksi, rakentajien harmiksi ja arkeologien iloksi. Näin tapahtui jälleen Jerusalemissa Arnonan kaupunginosassa noin kolme kilometriä vanhastakaupungista etelään. Lähellä sijaitsevat YK:n päämaja ja Talpiotin kuuluisa kävelykatu, josta on hieno näkymä Jerusalemiin.

Kaksi vuotta kestäneiden pelastuskaivausten ensimmäiset tulokset julkaistiin 22.7.2020. Israelin museoviraston (Israel Antiquities Authority) tutkijat Neria Sapir ja Nathan Ben-Ari kertoivat Jerusalem Post -lehdelle, että löydetty uusi rautakautinen asutus oli monessa mielessä sensaatiomainen. Kyseessä oli Juudan kuningashuoneen varasto, johon oli koottu veroina kerättyjä viini- ja oliiviöljyvarastoja. Tämä kertoo hyvin järjestäytyneestä hallinnosta, mutta saattaa olla myös merkki Assyrian imperiumin laajentumista vastaan tehdyistä varotoimista.

Varastosta löytyi 120 ruukunkahvaa, joissa oli merkintä LMLK. Heprean sana lamelekh tarkoittaa ’kuninkaalle’. Näitä lmlk-kahvoja on vuosien varrella löytynyt paljon aiemminkin ja niiden merkitys tunnetaan hyvin. Yhteensä niitä on löydetty yli 1000 ja suurimmat määrät Lakisista ja Ramat Rahelista. Leimassa on yleensä kuvattu kaksi- tai nelisiipinen aurinko. Lisäksi siinä saattaa olla paikan tai henkilön nimi. Nyt Jerusalemista löydetyissä oli tunnistettavissa ainakin paikannimet Hebron ja Soko sekä useiden yksityishenkilöiden nimiä. Nämä ovat olleet aluehallintoviranomaisia, jotka ovat keränneet veroja valtion varastoon.

Jerusalemin kaivauksista tuli esiin myös useita pieniä uskonnollisia esineitä, joissa oli sekä eläin- että ihmishahmoja. Nämä kuuluivat Baalin ja Astarten palvontaan. Esineet kertovat saman minkä Vanha testamentti: osa kansasta harjoitti epäjumalanpalvelemista. Kuningas Hiskia pyrki hävittämään tällaista menoa, mutta hänen poikansa Manasse sen sijaan ei. Kyseinen löytö ajoittuu sekä Hiskian että Manassen aikaan 700-600 -luvulla eKr. Kyse on siis Juudan valtakunnan loppuvaiheista. Paikka tuhoutui vuonna 586 eKr. Babylonian hyökätessä maahan.

Kyseinen löytö lisää siis kuningas Hiskian ajan tuntemusta. Aiemmin löydetyt Hiskian ja Jesajan sinetit ovat omalta osaltaan vahvistaneet tuon ajan Raamatun kertomusten historiallista luonnetta. Samoin Lakisin kaivaukset ovat jo aiemmin tuoneet 700-luvun historiaa eläväksi.

Uusin Jerusalemin löytö tehtiin kaivettaessa suurta kiviröykkiötä ja suunniteltaessa paikalle uutta asutusta. Vieressä on useita muita vielä kaivamattomia kivikasoja, joten uusia löytöjäkin voi olla odotettavissa.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Kevyt kesäkolumni juoksemisesta

Tämä on kevyt kesäkolumni juoksemisesta. Niinpä tämän lukeminen on kielletty kaikilta, jotka vihaavat juoksemista, jotka pitävät urheilemista tyhmänä, jotka haluaisivat juosta mutta eivät voi, jotka eivät pidä siitä että toiset kehuvat omilla harrastuksillaan, jotka haluavat lukea ainoastaan hengellisiä opetuksia, jotka eivät ole koskaan kokeilleet juoksemista tai muuta liikkumista tai jotka eivät ole huumorintajuisia. Jos läpäisit testin, voit jatkaa.

Latinankielessä on sanonta ”navigare necesse est, vivere non est necesse”, purjehtiminen on välttämätöntä, eläminen ei. Tämä alun perin roomalaiseen merenkulkuun liittynyt fraasi on saanut sittemmin uusia sivumerkityksiä. Se lähentelee kiinalaista sananpartta ”tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää”. Pidän näistä molemmista lausahduksista, vaikka en ole koskaan purjehtinut enkä hoitanut puutarhaa. Niissä on silti elämän maku.

Juoksemisesta on joskus sanottu, että ”juoksu pidentää ikää”, mutta tällaisenkin olen kuullut: ”Mitä pidempi matka, sitä tyhmempi mies.” Myönnän, että pitkän matkan yhtämittainen hölköttely tuntuu vähän tyhmältä. Mutta siitä saa suuren nautinnon. Vaimoni on joskus todennut, että lenkiltä palaa yleensä tyytyväisempi mies kuin se joka sinne lähti. Keksin ihan itse myös tällaisen ajatelman miettiessäni, jaksanko juosta seuraavan lenkin: ”Kyllä lopun aina jaksaa, mutta jaksaako alun.” Lähtemiskynnyksen jälkeen ensimmäisen kilometrin aikana kroppa on ihan kankea ja ihminen päättää, että tänään juoksee vain korttelin ympäri, mutta kun lihakset lämpenevät ja juoksu alkaa kulkea, ei sitä haluaisi lopettaa ollenkaan.

Elämässä ei ole paljon tärkeitä asioita, mutta juokseminen (tai kävely tai uiminen tai vesijuoksu tai muu liikunta) on yksi niistä. Joskus kiihkeimpinä työvuosina (muutettavat muuttaen: jatkuvat edelleen) ajattelin, että en millään voi tuhlata kallista aikaani sellaiseen hömpötykseen kuin tuntikausien hölkkäämiseen tai kuntosalilla temppuiluun. Onneksi jo kauan sitten tajusin, että ”kaikki muu on turhaa paitsi juokseminen”. Elämän arvot pitää olla jonkinlaisessa järjestyksessä.

Kun nyt aloin täyttää tätä tekstiä sananparsilla, niin miettikääs vielä tällaista: ”Älä laita kaikkia munia samaan koriin.” Tarkoittaa kai, että jos yhdet munat sattuvat putoamaan, osaa jää ehjäksi. Siis elämässä pitää olla erilaisia asioita, jotka pitävät elämässä kiinni. Jos ei saa haasteita työstä, voi saada juoksemisesta. Jos se pitää lopettaa, pitäisi olla joku muu juttu, joka pitää pinnalla.

Minulla ei ole mitään hengellistä motiivia juoksemiseen. Lenkkitossuja vain täytyy ulkoiluttaa muutaman kerran viikossa. Silti joskus sivutuotteena hölkätessä valmistuu puhe tai artikkeli. Keuhkot saavat happea ja päähän tulee uusia ajatuksia. Ja vanhojakin, niitähän puheet usein ovat.

Tämän kolumnin idea muuten syntyi juostessa. Samalla alkoi hahmottua uusi luku seuraavaan kirjaan.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

En ole asiantuntija

Kirjoitan mielelläni aiheista, joissa en ole asiantuntija. Äskettäin sain Hesarissa läpi mielipidekirjoituksen, joka liittyi ilmastopolitiikan taustoihin. Enhän minä kyllä ole sen enempää ilmaston kuin politiikankaan asiantuntija. Olen silloin tällöin ottanut kantaa Israelin nykytilanteeseen ja sen hallituksen linjauksiin. Tunnen niitä kuitenkin varsin pinnallisesti. Nyt teki mieleni ottaa osaa keskusteluun maaseudun asuttamisesta ja kaivostoiminnasta, vaikka en tiedä kummastakaan juuri mitään.

Erityisen paljon olen kirjoittanut evoluutiosta ja sen merkityksestä. Tosiasiassa en ole lainkaan evoluutioteorian asiantuntija, en edes biologian, fysiikan, kosmologian enkä paleontologian. Olen kirjoittanut kirjan myös viidennestä herätysliikkeestä, vaikka en ole kirkkohistorioitsija. Puhun ja kirjoitan mielelläni erilaisista jumalatodistuksista, vaikka en ole uskonnonfilosofiaan perehtynyt juuri nimeksikään. Kirjoitin taannoin kolumnin suhtautumisesta pandemiaan, mutta siinäkin asiassa olen pelkästään lehtitietojen varassa.

Olenko siis missään asiassa asiantuntija? No, Raamatun arkeologiasta olen väitellyt tohtoriksi, mutta kuten jokainen vähänkin tutkimusta tehnyt tietää, väitöskirjan tehnyt on vähitellen oppinut ymmärtämään, kuinka vähän aihetta lopulta hallitsee. Raamatun asiantuntija kai kuitenkin olen? Juuri siinä kohdassa ymmärtämisen puutteet tulevat erityisen hyvin esille. Tuntuu kuin olisi astunut valtameren rantavesiin, mutta varsinaiset syvyydet ja laajuudet ovat jossain muualla. Lusikalla ei voi ammentaa valtamerta tyhjäksi.

Voisinko siis enää kirjoittaa mistään? En, jos pitäisi olla kyseisen alan huippuasiantuntija. Kyllä, jos jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä. Jää kuulijan tai lukijan arviotavaksi, kannattaako kyseistä tekstiä lukea.

Siitä kansanedustajan oikeudesta puhua minulla oli myös mielipide, vaikka en ole ihan varma, kuinka olisin salissa äänestänyt. Molemmissa kannoissa on puolensa. Asiat ovat yleensä monimutkaisempia kuin miltä ne mediassa näyttävät. Oikeus mielipiteeseensä on jokaisella ja sen saa sanoakin, mutta ihan mitä tahansa ei pidä suustaan höläyttää. Lähimmäisen kunnioitus on yksi kriteeri. Olisiko se jopa yksi tärkeimmistä.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Kommentoi

Kristinusko haastaa vastuullisuuteen

Helsingin sanomat julkaisi 23.6. yleisönosastokirjoitukseni:

Kristinusko haastaa vastuullisuuteen

Sixten Korkman kirjoitti mielenkiintoisen pohdinnan ympäristökriisin taustafilosofioista (HS 16.6.2020). Hän aloitti lainaamalla Lynn Whitea, jonka mukaan kristinusko on syypää siihen ajatteluun, joka on johtanut tieteen ja teknologian ylivaltaan ja luonnon alistamiseen. White korostaa, että luomiskertomuksessa ihmisen tulee alistaa luomakunta. Korkman muistuttaa, että Raamattua voidaan lukea myös toisin: se korostaa luonnon arvoja ja ihmistä vastuullisena tilanhoitajana.

Kolumninsa lopussa Korkman kertoo, että suomalainen meppi on europarlamentaarikkojen keskustelussa esittänyt, että ilmastosta ei tarvitse kantaa huolta, koska Jumalan vaikutukseen ihminen ei voi vaikuttaa. Tällaista fundamentalistista populismia kirjoittaja pitää vahingollisena, kun taas hänen mukaansa kirkon edustajat nykyään suhtautuvat ilmastokysymykseen vakavasti.

Komppaan Korkmania viittaamalla Tom Hollandiin. Tämä tunnettu historioitsija, joka ei pidä itseään kristittynä, on vastikään kirjoittanut siitä, kuinka juuri kristinusko on muuttanut läntistä maailmaa enemmän kuin mikään muu. Itse asiassa Lynn White kyseisessä artikkelissaan myöntää tämän, mutta kääntää sen syytökseksi kristinuskoa vastaan. Hollandin mukaan ilman kristinuskoa meillä ei olisi ajatusta kaikkia koskevista ihmisoikeuksista, modernia tiedettä eikä vaatimusta uudistaa yhteiskuntaa jatkuvasti.

Olen samaa mieltä myös populistisesta fundamentalismista. Sen lisäksi että se vähättelee ilmastonmuutokseen vaikuttamista, se vahvistaa eskatologista synkkämielisyyttä, jonka mukaan asioiden täytyykin mennä aina huonompaan suuntaan. Kristinusko haastaa kannattajansa sekä toimimaan tämän maailman puolesta että uskomaan parempaan huomiseen.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 2 kommenttia

Luottamuksesta ja sen puutteesta

Presidentin Kultaranta-keskustelut päättyivät Niinistön toivomukseen, että luottamus kantaisi meitä tämän kriisiajan yli ja sen jälkeen. Mitä hän mahtoi tarkoittaa luottamuksella? Kehen sen tulisi kohdistua? Arvelen, että hän tarkoitti sekä luottamusta kansamme päättäjiin että toinen toisiimme. Jos osoittaudumme luottamuksen arvoiseksi, selviämme tästä pandemiasta kohtuullisen pienin vaurioin.

Pidin ajatusta hyvänä. Kehittelen sitä hiukan eteenpäin. Tarvitsemme luottamusta ainakin neljään eri tahoon. Viime kuukausina on ollut selvästi havaittavissa, että ihmiset kaipaavat tieteellisiä faktoja. Tämä on tärkeää tässä ajassa, jota alettiin jo kutsua totuuden jälkeiseksi ajaksi. Ilma on ollut välillä sakeana erilaisia näennäistieteellisiä lausumia. Muutamat suurvaltojen päämiehet ovat aivan erityisesti kunnostautuneet tässä. Saksassa levisi karanteenirajoituksia vastustava kampanja, joka piti koko koronaa humpuukina. Monet ihmiset elävät oman porukkansa kuplassa ja toistelevat sen iskulauseita ja tuntuvat täysin sivuuttavan faktojen maailman. Toivottavasti nykyinen kriisi havahduttaa yhä useammat luottamaan tieteelliseen tietoon, joka ei tietenkään ole aina erehtymätöntä, mutta jonka periaatteisiin kuuluu mahdollisimman perusteellinen faktojen tarkistus.

Toiseksi on viisasta luottaa päättäjiin tällaisessa demokraattisessa valtiossa, jossa onneksemme saamme elää. Päättäjätkin voivat tehdä virheitä ja heitä saa kritisoida. Silti jokaisella tavallisella kaduntallaajalla ei voi olla käytettävissään sitä tietoa, joka päättäjillä on. Yhteiskunta voi toimia vain siten, että noudatetaan meille annettuja pelisääntöjä, eikä lähdetä sooloilemaan kukin oman mieltymyksensä mukaan.

Kolmanneksi tarvitsemme luottamusta toinen toiseemme. Ajattelen tätä joskus liikenteessä. Voinko luottaa, että kolmion takaa tuleva auto ei syöksähdä eteeni? Yleensä on pakko luottaa, sillä muuten liikenne käy mahdottomaksi. Nyt korona-aikana opettelemme luottamaan siihen, että jokainen käyttäytyy riittävän vastuullisesti etäisyyksien pitämisen ja hygienian suhteen. Todennäköisesti tämä olisi se tie, jolla pääsisimme eteenpäin ilman uusia katastrofaalisia muutoksia. Suomen tähänastinen kehitys osoittaa, että olemme hyvällä tiellä.

Neljänneksi tarvitsemme luottamusta Jumalaan. Kaikki kolme edellistä luottamuksen kohdetta voivat jossain kohden pettää. Tiede, päättäjät ja kanssakulkijat ovat alttiita inhimillisille erehdyksille, tahattomille ja tahallisille. Luottaessamme Jumalaan voimme olla varmoja täysin pettämättömästä luottamuksen kohteesta. Ongelma voi olla meidän päässämme, ei Jumalassa. Meidän luottamuksemme voi horjua, mutta Jumala on sataprosenttisen luotettava.

Mitä tämä luottamus tarkoittaa? Sitä että kristittyinä saamme uskoa elämämme olevan Jumalan käsissä. Teemme parhaamme virusten varomisessa ja samalla luotamme Jumalan hyvään varjelukseen kaikissa tilanteissa. Varjelus ei tarkoita, etteivät sairaudet ja vaikeudet voisi kohdata meitä. Emme ole kuolemattomiakaan. Mutta olemme Jumalan hyvässä turvassa sekä elämässä että kuolemassa.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | Yksi kommentti

Tunnelin päässä valoa

Tunnelin päässä näkyy hiukan valoa: hallitus ryhtyi lieventämään rajoituksia, tosin hallitusti ja vähän kerrassaan. Minun tunneliini se ei tosin vielä näy, sillä ikärajoitteisille ei annettu karanteenin takarajaa. Ei se minua kauheasti haittaakaan, sillä ei kotona oleminen ja päivittäinen ulkoileminen ole lainkaan hankalaa. Mutta hyvä niille, jotka saivat toivon kipinän.

Sosiaalinen media on täynnä asiantuntijoita, jotka osaisivat neuvoa hallitusta toimimaan heidän haluamallaan tavalla. He eivät ole huomanneet, että maan parhaat asiantuntijat ovat joka hetki maan johdon käytettävissä. Sen toiminta ansaitsee kiitoksen varsin hallitusti edenneestä epidemiasta.

Nyt on syntymässä ”uusi normaali”. Vähitellen saamme tavata toisiamme, kunhan pesemme kätemme ja pidämme sopivan etäisyyden. Käsihygienia toivottavasti hidastaa tulevaisuudessa myös flunssaepidemioiden leviämistä. Mutta jos kaikki kättely ja kosketus lakkaavat, menetämme jotain olennaista.

Voi ihminen toki tervehtiä kättelemättäkin. Silmiin katsominen ja hymy ovat olennaisempia. Nekin ovat uhanneet kadota tänä outona aikana. Pidän silti tappiona, jos tulevaisuuden maailmassa ei enää kätellä eikä halata. Koskettaminen kertoo hyväksymisestä. Jos ystävät eivät saa tulla kahta metriä lähemmäksi, etäisyys voi loitontaa meitä toisistamme.

En siis toistaiseksi ehdota kättelemistä. Voimassa olevat rajoitukset ovat viisaita ja välttämättömiä. Mutta jos joskus viruksen häivyttyä näköpiiristä uudeksi normaaliksi tulee täydellinen kättelemättömyys ja halauksien välttäminen, olemme astuneet kylmempään maailmaan.

Pandemia toi myös kuolleisuusluvut jokapäiväiseen keskusteluun. Hyvä sikäli, että todellinen kuolleisuusprosentti on tasan sata. Vaikka pandemia väistyy, täällä kuollaan, jokainen vuorollaan. Siinä ei ole mitään dramatiikkaa, että elämä päättyy kerran. Kuoleman tällä puolen olevasta elämästä on kuitenkin huolehdittava. Ja sitten pitäisi hommata se passi, jolla viimeinen raja ylitetään. Silloin elämä ei ole pimeä tunneli, ja sen päässä oleva valo on kirkas ja kaunis.

Kategoria(t): Luokittelemattomat | 2 kommenttia