Minulta pyydettiin otsikon mukainen viiden minuutin puheenvuoro vuonna 1971 aloittaneiden teologien kokoukseen. Tässä:

Minusta on tullut vähän yli kuusikymppinen, joka luulee olevansa nuorempi kuin todellisuudessa on. Tästä todisteena on muutama viikko sitten juoksemani maraton, jokä päätyi keskeyttämiseen 28 km kohdalla. Olen myös kieltäytynyt ottamasta selvää, milloin tarkkaan ottaen pääsisin eläkkeelle. Lisäksi kuulun niihin yli 90 % suomalaisia miehiä, jotka pitävät itseään keskimääräistä parempana autonkuljettajana.

Toisaalta: en osaa enää ulkoa kaikkia nuorena oppimiani raamatunkohtia. Unohdan yhtenään ihmisten nimiä, jopa varsin tuttujenkin nimiä saa toisinaan hakea kohtuuttoman kauan. Helsingissä löysin ennen suorimman ajoreitin hetkeäkään epäröimättä, nykyään täytyy aika lailla miettiä, eikä aina löydy sittenkään. Olen siis kuitenkin tullut vanhaksi.

Jostakusta ihmisestä voidaan sanoa, että hän on ollut uskollinen nuoruutensa näylle. Tämä voi merkitä arvostavaa lausuntoa uskollisuudesta samalle tehtävälle koko elämän ajan. Mutta se voi myös kertoa siitä, että asianomainen on juuttunut joihinkin näkemyksiin, eikä ole kyennyt vastaamaan elämän tuomiin uusiin haasteisiin. Kummasta minun kohdallani on kysymys, se ei ole minun arvioitavissani.

Tuli uskoon 14-vuotiaana. Evankelioiva herätyskristillisyys ja Raamatun ehdoton arvovalta olivat tuolloin ne arvot, jotka olivat uskossa keskeisiä. Opiskeluaikana tein gradun Heikki Räisäselle ja kirjoitin johdannon noottiin, etten hyväksy metodia, jota käytän. Sain gradun läpi, mutta Räisäseltä pitkän nootin tuohon johdantoon.

Evankelioiva herätyskristillisyys ja Raamatun ehdoton arvovalta ovat edelleen  sanat, joilla voisin luonnehtia uskonelämäni keskeisiä arvoja. Silti moni asia on muuttunut. Nuorena olin innokas kreationisti, en ole enää. Silloin olin myös varma, että körttiläiset eivät ole oikeita uskovaisia. Nyt epäilen enemmän omaa uskoani kuin heidän. Lähetysseurakin oli mielestäni sen verran liberaali, ettei voinut olla ihan varma, lähteekö sieltä oikeita uskovaisia lähetystyöhön. Nyt olen Lähetysseuran työntekijä ja arvostan työyhteisöäni. Olen ollut naispappeuden vastustajien piispaehdokkaana, mutta tällä hetkellä teen mielelläni yhteistyötä naispappien kanssa. – Jotain on siis muuttunut, jotain ei.

Nuorena olin huolissani kirkkomme tilasta ja erityisesti teologisen tiedekunnan liberaalista raamattuopetuksesta. Näistä olen edelleen huolissani. Pidän valitettavana sitä, että kirkossa yhä enemmän kysytään ns. ajan hengeltä, mitä kirkossa voi opettaa ja mitä ei. Olen myös surullinen siitä, että monet herätysliikejärjestöt on yritetty ajaa paitsioon, vaikka ne ovat toimineet ja opettaneet samalla tavoin kuin aina ennenkin. Kirkko ympärillä on muuttunut.

Olin monta vuotta Suomen oikeaoppisimman järjestön johtaja, siis teologisen instituutin pääsihteeri. Arvostan  ja siunaan edelleen instituutin työtä. Samalla olen koettanut oppia ymmärtämään niitä, jotka ajattelevat asioista eri tavoin kuin minä. Rakastan haasteita, joissa voin kohdata eri tavoin ajattelevia ja pyrkiä dialogiin heidän kanssaan. Olen iloinen siitä, että minua kutsutaan puhujaksi yli herätysliike- ja kirkkokuntarajojen.

Nuoruuden suurin haave oli tulla lähetystyöntekijäksi. Unelma toteutui heti 40 vuoden kuluttua. Lähdimme vaimoni Pirkon kanssa kuusikymppisinä Tansaniaan. Kolme vuotta Afrikassa teki syvän vaikutuksen. Eurooppa ei olekaan koko maailma. Nyt koetan sopeutua Suomeen uudelleen. Se ei ole ihan helppoa, mutta eiköhän siitäkin selvitä, kun tähän asti on jo elämää eletty.