Pitäisikö ruveta ajamaan riivaajia ulos?

Joskus miettii, mikä tätä maailmaa oikein riivaa. Riivaajatko? Pitäisikö niitä ryhtyä ajamaan ulos? Puhe riivaajien ulosajamisesta eli eksorkismista kuulostaa monien korvissa menneen maailman menolta. Nykyään meillä on terapeutit ja psykologit ja lisääntynyt ymmärrys ihmisen mielen maailmaan, joten riivaajat voitaisiin kai unohtaa. Vai voidaanko sittenkään?

Jeesus ajoi riivaajia ulos ja kehotti seuraajiaankin samaan tekemään niin. Meillä täytyisi siis olla hyvät perustelut toimia toisin, mikäli mielimme olla Jeesuksen seuraajia. Voisi tietenkin olla niin, että nykyisin ymmärtäisimme tuolloisen riivaajaproblematiikan paremmin ja meillä olisi toisenlaiset lääkkeet riivatuilta näyttävien hoitamiseen. Onhan meillä sairauksiinkin paljon tepsivämmät rohdot kuin Raamatun maailman hunajakakut. Lääketiede on huimasti kehittynyt ja se on Jumalan hyvää johdatusta. Silti edelleen rukoilemme sairaiden puolesta ja monet saavat avun rukousvastauksena. Voisi myös olla niin, että kirkon alueen laajentuessa ja pakanuuden väistyessä myös riivaajat ovat joutuneet poistumaan takavasemmalle.

Katolisessa kirkossa on virallisia riivaajien ulosajajia. Myös protestanttisissa karismaattisissa piireissä puhutaan jonkin verran tästä asiasta. Me luterilaiset olemme pääasiassa tyytyneet varoittelemaan, ettei henkiä pidä nähdä joka paikassa ja että epäraitis toiminta saa aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Katolisessa kirkossa on siis pappeja, jotka piispan valtuutuksella harjoittavat eksorkismia eli manausta. Suomen katolisen kirkon kotisivulla kirjoitetaan näin: ”Eksorkismin tavoite on karkottaa demoneja tai vapauttaa demonien vaikutuksesta sillä hengellisellä auktoriteetilla, jonka Jeesus on uskonut kirkolleen. Sairaudet, ennen kaikkea psyykkiset sairaudet ovat kokonaan toinen asia; niiden hoitaminen kuuluu lääkärille.” Katoliset opettavat, että on tärkeää erottaa possessio eli paholaisen valtaan joutuminen, joka on aika harvinaista, paholaisen tavallisesta työstä, jolla se kiusaa jokaista kristittyä. Edelliseen tarvitaan eksorkismia ja jälkimmäistä hoidetaan Jumalan sanalla, rukouksella ja sielunhoidolla.

Kysyin Tansaniassa luterilaisilta papeilta eri yhteyksissä, miten he suhtautuvat riivaajien ulosajamiseen. Jokainen vastasi, että totta kai riivaajat pitää ajaa ulos silloin, kun joku on niiden vallassa. Samalla he korostivat, että kaikkea outoa käytöstä ei pidä tulkita demonien aikaansaamaksi. On osattava erottaa psyykkiset sairaudet ja riivattuna oleminen toisistaan. Tarvitaan siis sielunhoidollista viisautta tällaisten asioiden hoitamiseen. He varoittivat sellaisista, jotka näkevät riivaajia joka paikassa ja ratkovat kaikki ongelmat ulosajamisella. Heidän mukaansa oli myös saarnamiehiä, jotka pönkittivät omaa valtaansa tällaisella toiminnalla.

Jeesuksesta väitöskirjan tehnyt Juho Sankamo kirjoittaa Helsingin Raamattukoulun ystäväkirjeessä ja kohta ilmestyvässä kirjassaan, että pahojen henkien karkottamisella oli merkittävä vaikutus evankeliumin leviämisessä kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana. Justinos Marttyyri kirjoitti 150-luvulla: ”Monet meistä kristityistä ajavat pahoja henkiä ulos monista näiden vaivaamista ihmisistä … Tekemällä voimattomaksi ja ajamalla ulos ihmisiä vallassaan pitäneitä pahoja henkiä he ovat parantaneet ja vielä nytkin parantavat niitä, joita ketkään muut henkienmanaajat eivät loitsujen ja rohtojen käyttäjät ole kyenneet parantamaan.” Eusebius luettelee 300-luvun alussa Rooman seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Näiden joukossa oli mm. 46 presbyteeriä, 14 diakonia tai alidiakonia, 42 kirkon palvelijaa ja 52 eksorkistia. Sankamo kiinnittää huomiota siihen, että eksorkisteja oli enemmän kuin pappeja.  Hän kirjoittaa myös siitä, että Jeesus paransi ja ajoi riivaajat ulos vain sanallaan toisten manaajien käyttäessä erilaisia loitsuja, temppuja ja rohtoja.

Pitäisikö meidän siis perustaa manaajien virkoja myös omaan kirkkoomme? Tuskinpa vain. Yhtä huono on toinen ääripää, jossa riivaajien olemassaolo kielletään. Esitin tansanialaisille papeille omana käsityksenäni, että kasteella on suojaava vaikutus suhteessa riivaajien esiintymiseen, näin jopa siinäkin tapauksessa että kastetut eivät eläisi henkilökohtaisessa uskossa Jeesukseen. Afrikkalaiset työtoverini olivat samaa mieltä. Siellä missä oli paljon kristittyjä ja vanhempi kristillinen kirkko, siellä harvemmin kohdattiin tätä possessio-ongelmaa. Sen sijaan mitä lähemmäksi umpipakanuutta mentiin, sitä todennäköisemmin tätä ulosajamistoimintaa saatettiin tarvita.

Meillä Suomessa noin ¾ väestöstä on kastettu. Lukumäärä pienenee koko ajan. Niinpä voisimme esittää arvelun, että demonien määrä lisääntyy. Spiritismi, okkultismi ja idän uskonnot voivat toimia kasvualustana, jota riivaajat käyttävät hyväkseen. Meidän hengellisessä työssä toimivien tulisi lisätä valmiuksiamme kohdata tällaisia henkimaailman asioita. Samalla tarvitsemme raitista opetusta ja arviointikykyä myös toiseen suuntaan, ettei kaikkialla pahoja henkiä kyttäävä kristillisyys vie kansaa harhaan yliampuvine tulkintoineen.

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: Pitäisikö ruveta ajamaan riivaajia ulos?

  1. Upi Rauhala sanoo:

    RIIVIÖ

    Tuot esiin monien miettimän ongelman: kun ympärillä tapahtuu käsittämättömän hirveitä tekoja, ei voi olla aprikoimatta pahan olemusta ja valtaa. Etenkin heikkojen, naisten, lasten ja sairaiden kohdatessa henkistä sekä fyysistä väkivaltaa joutuu murehtimaan ihmisten pahuuden lähteitä. Onko pahoja henkiä ja riivaajia oikeasti?

    Varmasti on. Kasteopetuksen valoisa puoli on Jeesuksen omistus, varjelus ja siunaus. Kysymyksiä herättää eri suunnissa kastetun myöhempi elämänkulku. Keskustelin juuri hyvän ortodoksiystäväni kanssa ortodoksien ja Lutherin pelastusopetuksen eroista, ortodoksithan ajattelevat, että ihmisen tehtävä on huolehtia myös itse pelastuksensa ”ansainnista”. Luther ei paljoja omiin tekoihin perusta. Pohdin joskus näitä hengellisten liikkeiden ansaintakysymyksiä nykyisen kilpailuyhteiskunnan pyörteissä.

    Jotkut lapset ja nuoret ovat murrosvaiheissa kovia kapinoijia, lähes riiviöitä. Vaikkemme tunne oman kulttuurimme alueilla suoranaisten pimeyden voimien mahtia, mietin joidenkin nuorten kohdalla ajautumista mm. kriisien seurauksena täydelliseltä välinpitämättömyydeltä ja itsekkyydeltä näyttäviin ratkaisuihin. Ulkoinen olemus ei aina kerro sielun todellista tilaa. Luovuus, taiteet ja oma alani, musiikki näyttää tarjoavan yhä useammille levottomille nuorille eheytymisen väyliä ja jopa aitoa terapiaa.

    Kiitos valvomisestasi!

    Mallu&Upi

    Ps. Muistamme koskettavia, säännöllisiä raamattuluentojasi Pasilan kappelissa. Onko sellaisia näköpiirissä?

    St

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s