He lähtevät epäonnistumaan

Olin sunnuntaina seuraamassa lähetystyöntekijöiden matkaansiunaamista. En tiedä mitään tätä puhuttelevampaa tilaisuutta. Vuosikymmenien varrella olen ollut lukemattomat kerrat seuraamassa, kun joukko valkoisiin vaatteisiin puettuja uusia lähetystyöntekijöitä seisoo alttarin äärellä. Ja olemmehan seisoneet siinä kerran itsekin.

He ovat saaneet Jeesukselta sisäisen kutsun valtakunnan työhön ja kristillinen kirkko on antanut ulkoisen kutsun ja nyt valtuuttaa heidät lähtemään. He jättävät kenties lupaavan uransa Suomessa. He suostuvat siihen, että etäisyys sukulaisiin ja ystäviin kasvaa tuhansilla kilometreillä. He lähtevät sellaisten kielten ja kulttuurien keskelle, josta he eivät tiedä juuri mitään ja jota he eivät opi edes vuosikymmenten aikana kunnolla tuntemaan. He tulevat olemaan vieraita ja muukalaisia uudessa maassaan ja aikanaan palattuaan Suomeen, he kokevat muukalaisuutta täälläkin. Heidän lapsistaan tulee maailman kansalaisia, joiden juuret kotimaahan jäävät pinnallisiksi. Heidän ystävänsä lupaavat muistaa ja pitää yhteyttä, mutta useimmat unohtavat heidät, kun lentokone on noussut ilmaan. He lähtevät työhön, jossa näkee hyvin vähän hedelmää ja jossa pettymykset ovat todennäköisempiä kuin suuret saavutukset. Heillä on sankarin sädekehä nyt tuossa alttarin ääressä, mutta se karisee viimeistään kielikoulun toisena lukukautena, kun uusi kieli ja kulttuuri ovat edelleen kuin toiselta planeetalta.

Kuitenkin he lähtevät. Ja me lähetämme heidät. Näitä lähtijöitä olen aina ihaillut ja toivonut, että joka kesä jokaisen lähetysjärjestön juhlilla heitä olisi niin paljon, että alttarikaide ei riittäisi uusien siunattavien joukolle.

Mutta ovatko lähetystyöntekijät jotain sellaista kristillisen kirkon etujoukkoa, joka näin suurieleisesti pitää siunata matkaan? Eikö työ lähetyskentällä ole sitä samaa, mitä me täällä kotimaassa teemme? Eikö se ole äärimmäisen arkista puuhaa ja elämistä ihmisten parissa kuten missä tahansa maassa? Kyllä, kyllä se sitä on, kuten omasta kokemuksestani hyvin tiedän. Oikeastaan kaikki Jumalan valtakunnan työntekijät voisi siunata samalla tavalla alttarin ääressä seurakunnan rukoillessa heidän puolestaan. Ja näinhän yleensä tehdäänkin. Voisi jopa ajatella, että jokainen kristitty pitäisi kutsua siihen alttarin ääreen ja jokainen pitäisi siunata kätten päällepanemisella todistamaan Jeesuksesta aina ja kaikkialla. Kaikkihan me olemme kutsutut tällaiseen tehtävään.

Silti tuo kauas lähtevien siunaaminen on aivan erityinen hetki. Siinä toteutuu Jeesuksen lähetyskäsky mennä koko maailmaan.

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: He lähtevät epäonnistumaan

  1. Martti Olavi Toivon poika Lehikoinen sanoo:

    No nythän vanha tohtori aivan pessimistiseksi äityi. Ei tullut kerrotuksi mitään siitä mitä monet ja monet vanhat lähetit todistavat elämän rikkaudesta lähetyskentällä.

  2. Upi Rauhala sanoo:

    Kuin lukisin ennustusta oman työalani tunnelmista täällä kotikonnuilla: rohkaisun, suojelun ja Jumalan siunauksen tarve on yhtä voimakas. Lähes päivittäin pysähdyn miettimään, mikä tätä ympärillä kuohuvaa maailmaa oikein vaivaa ja huokaan ylöspäin. Kirjoituksestasi päättelen, että lähetyskenttien arjessa on jotain samaa. Voin vain aavistella, millaisia ovat siellä uskon kamppailut ja onnen hetkien vaihtelut.

    Mitä meille on sitten luvattu, monien taistelujen tie vai ulkoisesti rikas ja huoleton elämä? Helppo vastata: raamatun historia ja profeettojen ja evankelistojen kertomuksetkin sen todistavat. Ennustusten mukaan taistelut toistuvat ja yllättävät usein puun takaa. Ihmisen kehitys (älypuhelimineen ja elintason nousuineen) ei korjaa asiaa. Meitä osataan hoitaa, huoltaa, oloa mukavoittaa ja elämää pidentää, mutta sairauden, yksinäisyyden ja muukalaisuuden tunne lisääntyy. Hämmentävän totta:

    ”Silloin he lähettivät Jumalan arkun Ekroniin, mutta kun Jumalan arkku saapui sinne, ekronilaiset huusivat hädissään: ”Nyt ne ovat tuoneet Israelin Jumalan arkun meidän luoksemme! Aikovatko ne tappaa koko tämän kaupungin väen?” 11 He kutsuivat koolle kaikki filistealaisten päämiehet ja sanoivat: ”Lähettäkää Israelin Jumalan arkku takaisin sinne, minne se kuuluu! Muuten se tappaa meidät kaikki.” Koko kaupungissa vallitsi kuolemankauhu, sillä Herran käsi lepäsi raskaana sen päällä. 12 Ne, jotka olivat vielä hengissä, olivat täynnä paiseita, ja heidän hätähuutonsa kuului taivaaseen saakka.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s