Kävimme tänä keväänä jälleen Israelin-matkallamme Magdalassa. Marian kotikylässä puhuttelee tuon naisen ihmeellinen historia, riivaajien riepottelemasta raukasta Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäiseksi todistajaksi. Tällä kertaa Magdalassa käynti antoi muutakin ajattelemisen aihetta.

Sinne, Gennesaretinjärven rannalle, avattiin vuonna 2014 uusi hieno kristillinen keskus. Vuosikymmenten ajan siellä olivat olleet vain aiemman kaivausprojektin jättämät rauniot, eivätkä turistiryhmät olleet juurikaan osuneet paikalle. Läheinen Migdalin arabikylä oli säilyttänyt muinaisen nimen.

Vuonna 2009 Israelin museoviraston uudelleen käynnistämässä kaivausprojektissa löytyivät ensimmäisen vuosisadan synagogan rauniot. Arvokkain yksittäinen löytö oli kivinen toorapöytä, jossa on kuvattuna vanhin koskaan löydetty seitsenhaarainen kynttilänjalka, menora. Kaivausprojektia on sittemmin jatkanut mexicolainen organisaatio, ilmeisesti ensi kertaa Pyhällä maalla. Kaivausten ohella paikalle on vähitellen syntynyt katolisten rakennuttama kristillinen keskus, jonka päärakennuksen alttarina on suurikokoinen vene. Keskus pyrkii olemaan uskontojen kohtaamispaikka ja ilmeisesti siksi siellä on vältetty avoimesti kristillisiä symboleja. Hienot mosaiikkikuvat kuitenkin kertovat evankeliumien tapahtumista.

Magdalan raunioista on löydetty yhteensä 2500 kolikkoa, jotka kaikki ovat ensimmäiseltä tai toiselta vuosisadalta jKr. Arkeologisesti kiinnostavaa on synagogan laajuus hyvin hoidettuine vesijärjestelmineen. Kovin montaa ensimmäisen kristillisen vuosisadan synagogaa ei Israelissa ole löydetty. Tämän arvoa lisää se, että on erittäin todennäköistä, että Jeesus on käynyt tässäkin synagogassa opettamassa (Mark. 1:39).

Koska Magdala on ollut merkittävä juutalaiskaupunki ensimmäisellä vuosisadalla, paikan nykyiset haltijat ovat halunneet säilyttää uudessa keskuksessa jälkiä sekä varhaisesta synagogasta että bysanttilaisaikana rakennetusta kirkosta. Sisääntuloaulaa kutsutaan naisten atriumiksi, sillä siinä olevat pylväät on nimetty Raamatussa mainittujen tärkeiden naisten muistoksi. Yksi nimetön kuuluu sinulle, tämän päivän naiselle, paikan esittelijät sanovat.

Magdalan uusi keskus on ottanut tunnuslauseekseen latinankieliset sanat Duc In Altum, suomeksi: Vie syvälle. Teksti on katkelma Luukkaan evankeliumin viidennestä luvusta, jossa Jeesus lausuu koko yön turhaa työtä tehneille kalastajille, erityisesti Pietarille: ”Souda vene syvään veteen…” (Luuk. 5:4). En tiedä, mitä kaikkea tämän lauseen valitsijat ovat ajatelleet. Paikan esitteessä lainataan paavi Johannes Paavali II:n sanoja tästä raamatunkohdasta: ”Nämä sanat puhuttelevat meitä tänään, ne kutsuvat muistamaan menneisyyttä kiitollisena, elämään nykyhetkeä innostuneesti, ja katsomaan tulevaisuuteen luottavaisesti.”

Minulle kyseinen Raamatun teksti alkoi puhua muita asioita. Opetuslapset olivat tehneet koko yön turhaa työtä. Minustakin usein tuntuu matkoilta palatessa tältä: olenko vain turhaan kulkenut maat ja mannut ristiin rastiin? Mutta kun Jeesus käskee heittämään vielä kerran verkot, teen sen jälleen. Eihän se tietenkään turhaa ole ollut, mutta näissä tunnoissa ihminen usein liikkuu evankeliumin asioilla ollessaan. Ei työn hedelmiä juurikaan näe, eikä tarvitsekaan. Parempi onkin, ettei näe.

Tuo kalastuskertomus avautuu vielä toisestakin näkökulmasta. Kirkossa toimitaan ja touhutaan monenlaista. Kuten kalastajilla muinoin, ammattitaitoa ja ahkeruutta riittää, työtä voidaan tehdä yötä päivää. Jos yrittämisestä, koulutuksesta tai työntekijöiden määrästä olisi kiinni, tulokset olisivat häikäisevät. Onko silti paljon turhaa työtä? Pitäisikö heittää vielä kerran, syvemmälle, Jeesuksen käskystä?