Seurasin viime yönä Jukolan viestiä. Viime vuonna Pirkko lähetti tarkennettuja väliaikatietoja täältä Afrikasta lastemme kännykkään Jukolan metsään. Minäkin olin nyt paremmin selvillä Jounin sijoituksesta kuin hän itse. On tämä maailma pienentynyt. Vehkalahden metsästä tulee ajantasaista kuvaa ja Tansaniasta käsin näkee sekunnilleen, missä miehet ravaavat.
Jukola-juoksijoiden muodostama kiiltomato. Kuva: http://www.jukola2011.kuvat.fi/kuvat/
Aamuyö Kymenlaakson korvessa oli hulppea näky. Oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen viesti. Ja kaiken lisäksi Jukolan sanoma omistettiin Annan työpaikalle. Kansainvälinen Suunnistusliitto, IOF, täyttää 50 vuotta.
Hallitusneuvottelujakin olen seurannut. Siinä on ollut vähintäin yhtä jänniä käänteitä. SDP putosi yhdellä osuudella, mutta kuroi etumatkan yllättäen kiinni. KD sinnitteli loppuun saakka ja sijoittui hyvin. Kokoomus rutisti voittoon kuten Halden Jukolassa. Näillä mennään.
Myös yöllä Jukolan hämärissä metsissä tv.n välityksellä 🙂 . Kunkahan niitä hohtimia sieltä kaivosta naaraillaan tulevaisuudessa :). Elämä on! SIU!