Profeetat sotkevat ympyröitämme

Lähetysjuhlilla Haminassa 9.6.2012 pitämäni raamattutunti:

Sain Tansaniassa nopeusrajoitussakkoja muutaman kerran. Jos poliisin tutka näytti ylinopeutta ja hän suostui kirjoittamaan kuitin, maksoin mukisematta. Jos hän ei kirjoittanut, kävimme pienen neuvottelun asiasta ja sain mennä. Aina poliisi kuitenkin lähtiessä hymyili ja sanoi ”karibu tena”, tervetuloa uudelleen.

Kerran kävi näin: Ajaessani tavallista 500 km matkaa Iringasta Dar es Salaamiin, poliisi pysäytti Morogorossa, näytti tutkasta ylinopeuslukemia ja minä maksoin kiltisti sakon. Paluumatkalla ajattelin, että täytyy muistaa tuo tutkapaikka ja katsoa, ettei mittari heilahda yhtään yli sallitun. Unohdin sen kuitenkin ja jälleen valkolakki heilautti kättään ja näytti pientä ylinopeuslukemaa. Pahoittelin tapahtunutta ja poliisi ehdotti, että maksaisin puolet normaalista, noin 10 euron sakosta. Maksoin ja hän heilautti kättään ja toivotti hyvää matkaa. Lähdin ja huomasin tehneeni yhden synnin asemasta kaksi. Ylinopeuden lisäksi olin antanut lahjuksen.

Lahjuksia

Profeetta Aamos kirjoittaa: ”Te sorratte syytöntä, te otatte lahjuksia ja syrjitte köyhiä oikeuspaikalla.” (Aam. 5:12). Lahjuksen ottaminen on siis synti. Minun tapauksessani aika pieni synti, kuten ylinopeuskin. Jos nyt syntejä on ylipäätään lupa luokitella pieniin ja suuriin. Suuret alkavat kuitenkin aina pienistä.

Me tiedämme, että Euroopan talous natisee liitoksissaan hallitsemattoman korruption vuoksi. Joissain maissa lahjusten ottaminen ja antaminen on niin maan tapa, että ilman tällaista voitelua koneistot eivät kerta kaikkiaan pyöri. Koko maanosamme hyvinvointi uhkaa raunioitua tällaisten käytäntöjen vuoksi. Oma maammekaan ei valitettavasti ole vapaa lahjusskandaaleista.

Jo Toisessa Mooseksen kirjassa on tästä asiasta varoitus: ”Älä ota lahjusta, sillä lahjus sokaisee tarkkanäköisenkin ja tärvelee niiden asian, jotka ovat oikeassa.” (2. Moos. 23:8). Psalmin kirjoittaja toteaa: ”Heidän kätensä ovat rikosten tahraamat, heidän kouransa lahjuksia täynnä.” (Ps. 26:10). Vanhan testamentin profeetat varoittavat lahjuksista usein, yhteensä 19 kertaa. Luen niistä muutaman. Jesajan kirjasta: ”Sinun johtomiehesi ovat petollisia ja varkaiden kumppaneita, he kaikki rakastavat lahjuksia ja ahnehtivat lahjapalkkioita. Orvolle he eivät oikeutta hanki eivätkä aja lesken asiaa.” (Jes. 1:23). Miikan kirjoittaa näin: ”Virkamies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksun mukaan, mahtimies puhuu omaan pussiinsa. Yhtä köyttä he kaikki vetävät.” (Miika 7:3).  Vielä toinen lainaus Miikalta: ”Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta, palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat. Kuitenkin he muka luottavat Herraan ja sanovat: ’Herra on meidän keskellämme’. (Miika 3:11)

Kuulostaako ajankohtaiselta? 2700 vuoden takaa tulee tekstejä, jotka sopisivat iltalehtien lööpeiksi vuonna 2012 jKr. Maailma ei ole muuttunut eikä ihminen, ei myöskään Jumala. Profeettojen sanoma on edelleen ajankohtainen. Profeettojen teksteistä on helppo löytää liittymäkohtia muihinkin oman aikamme kipeisiin ongelmiin.

Rahan mahti ja väkivallan lisääntyminen

Rahan ylivalta ja taloudellisen hyödyn maksimointi ajavat yhteiskuntaamme kohti yhä suurempaa eriarvoistumista. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Oikean ja väärän raja uhkaa hämärtyä, väkivaltaviihde ruokkii epätervettä mieltä ja ihmisten sisäinen pahoinvointi purkautuu tuhoisin seurauksin.

Profeetta Habakuk valitti aikansa rahan mahdista näin: ”Totisesti, rikkaus on petollista. Ahne ei saa kylläkseen, vaikka hän levittää kitansa ammolleen kuin tuonela ja on kyltymätön kuin kuolema, vaikka hän kahmii luokseen kaikki kansat ja haalii itselleen kansakunnat.” (Hab. 2:5).

Profeetta Jeremia valittaa aikansa väkivaltaa: ”Niin kuin lähteestä pulppuaa raikasta vettä, niin tästä kaupungista tulvii aina uutta ja uutta pahuutta. Väkivallan ja sorron äänet sieltä kantautuvat, sairaita ja haavoille lyötyjä näen edessäni alinomaa.” (Jer. 6:7). Vielä sana Aamoksen kirjasta: ”Te torjutte mielestänne pahan päivän ja hyväksytte väkivallan keskuudessanne.” (Aam. 6:3). Tämähän on melkein kuin television iltauutisista.

Kenelle nämä kaikki profeettojen varoitukset on sanottu? Jumalan valitulle kansalle! Niitä ei siis ole suunnattu Jumalasta tietämättömille pakanoille vaan kansalle, jonka pitäisi tuntea Jumala ja hänen käskynsä.

Nykyaikainen lukija voi kuitenkin kysyä, mitä tällainen kollektiivinen moraalisaarna oikein on ja ketä se hyödyttää. Eivät kai kaikki virkamiehet tuona aikana ottaneet lahjuksia? Ei kai jokainen mahtimies puhunut omaan pussiinsa? Eiväthän kaikki ole ahneita tai väkivaltaisia? Eivät todellakaan ole, eivät tuolloin eivätkä tänään. Kyse on yhteiskuntaan levinneestä ilmapiiristä, moraalin yleisestä rapautumisesta ja oikean ja väärän yhä helpommasta sekoittumisesta.

Profeettojen teksti ei ole kaukana viime viikon Suomen Kuvalehden pääkirjoituksen tekstistä. Siinä pohdittiin viimeaikaisia ampumistapauksia ja kulttuurimme murenemista näin: ”Ihmiset pitivät ennen itseään ja toisiaan järjestyksessä yhteisön normeilla, vanhempien ja uskonnon pelisääntöjen avulla. Osattiin sanoa, mikä on sopivaa ja mikä ei, vaikka sääntöjä rikottiin. Väkivalta synnyttää väkivaltaa, hyvät teot synnyttävät hyvää. Joukkosurmat ovat kulttuurin rappion tuotoksia: ihminen luulee voivansa tehdä mitä tahansa… Suomalaisten on katsottava nyt peiliin: olemmeko hylänneet mukavuudenhalussamme lapsemme kasvamaan villipedoiksi, joita ruokkii fiktioiden armoton maailma.” Näin siis Suomen Kuvalehti.

Toisenlainen näkökulma

Näemme siis ympärillämme paljon pahaa ja huolenaiheita. Mutta näemme myös paljon hyvää. Otan asiaan toisenlaisen näkökulman, joka on melkein vastakkainen äskeiselle. Olemme asuneet vaimoni kanssa viimeiset kolme vuotta Afrikassa, Tansaniassa. Sieltä katsottuna maailmankartta näytti kovin erilaiselta kuin täältä Euroopasta. Heräsi tällainen kysymys: Missä päin maailmaa ihmiset saavat parhaan koulutuksen? Missä on korkeimmin kehittynyt tiede, taide ja kulttuuri? Entä korkein elintaso ja modernein ihmistä hyödyttävä teknologia? Missä paras terveydenhoito ja sosiaaliturva, missä vammaiset ja vanhukset otetaan parhaiten huomioon? Missä toteutuu ihmisten tasa-arvo suhteessa lapsiin ja naisiin? Vastaus: Läntisessä Euroopassa. Siellä missä kristinusko on kauimmin vaikuttanut tällä maapallolla. Juuri kristinusko on nostanut nämä arvot kunniaan, vaikka sitä joskus syytetään taantumuksellisuudesta ja vanhoillisuudesta.

Muuan tunnettu kolumnisti vertasi taannoin Vanhaa testamenttia Koraaniin ja sanoi, että ”edesmenneiden sukupolvien pelkotiloihin perustuvat uskonnot ovat nykyajan ihmiselle henkisiä kahleita”. Vertaus ontuu pahasti, sillä juuri juutalaiskristillinen maailmankuva ja Raamatun länsimaille antama arvopohja ovat luoneet meidän kulttuurimme ja hyvinvointimme. Henkiset kahleet ovat muualla. Afrikassa ja useimmissa Aasian maissa kaikki edellä mainitut, meidän tärkeinä pitämämme hyvät asiat laahaavat kaukana jäljessä. Käykää vaikka itse katsomassa. Jonkun lehtiuutisen mukaan yli 90% tansanialaisista uskoo noitiin ja heidän taikoihinsa. Vaikka luku lienee aika lailla yliampuva, se kertoo kuitenkin jotain afrikkalaisesta todellisuudesta. Pelkotiloihin perustuvat uskonnot ovat siellä, eivät täällä.

Olemme siis hyväosaisia ja voimme olla siitä kiitollisia. Kristinusko on muuttanut maailmaa ja tehnyt siitä paremman paikan elää. Kristinusko leviää tällä hetkellä voimakkaasti Afrikassa ja Aasiassa, mutta se on monissa maissa vasta sadan vuoden ikäinen tai paljon nuorempi. Se ei ole vielä vaikuttanut kansan syviin riveihin eikä ole päässyt muuttamaan yhteiskuntaa. Me olemme tunteneet sen jo tuhat vuotta ja suuri osa Eurooppaa kaksi tuhatta vuotta.

Minä-keskeinen kulttuuri

Samalla olemme luonnollisesti surullisia siitä, että länsimaisen yhteiskuntamme kristinuskon luoma arvopohja on vakavasti rapautumassa, kuten edellä todettiin. Ei vain materialismin ylivalta ja loputon omaan pussiin vetäminen vaan hyvän ja pahan ja oikean ja väärän rajojen hämärtyminen aiheuttavat kohtalokasta kulttuurin eroosiota. Meillä tästä oireina ovat mm. uudelleen puhjennut eutanasiakeskustelu ja kristillisen avioliittokäsityksen joutuminen tuuliajolle. Ihmisestä on tullut minä-keskeinen oman edun tavoittelija ja kulttuurista emmentaljuustoa, jossa on enemmän reikiä kuin juustoa.

Profeetta Sefanja luonnehtii omaa aikaansa sanomalla: ”Tämä oli iloinen kaupunki, joka eli turvassa, ja sanoi itsekseen: ’Minä, vain minä.’ Kuinka autioksi se onkaan tullut.” (Sef. 2:15). Siis minäkeskeinen narsistinen kulttuurikaan ei ole uutuus. Osaamme tehdä kaikkia samoja syntejä, joita aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet. ”Jokainen ajaa keinolla millä hyvänsä omaa etuaan välittämättä siitä, loukkaako muita”, sanoi Jokelan koulun rehtori viime sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Sisäinen tärkeämpää kuin ulkonainen

Julistaessaan parannusta omalle kansalleen Vanhan testamentin profeetat eivät kuitenkaan kuvitelleet, että koko kansalle suunnattu yleinen moraalisaarna olisi vastaus kansakunnan ongelmiin. He puhuivat aina yksilöille. He eivät myöskään ajatelleet, että muuttamalla ulkoista käyttäytymistä voisi tapahtua pysyviä muutoksia ihmisten ja kansojen elämässä. Ulkoiset tavat voivat kyllä kertoa siitä, millaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat, mutta tapoja muuttamalla emme voi muuttaa ihmistä.

Luther sanoi, että eivät hyvät teot tee hyvää ihmistä vaan hyvä ihminen tekee hyviä tekoja. Vasta sisäinen muutos saa aikaan todellista ulkoista muutosta.

The Times –lehdessä oli pari vuotta sitten artikkeli, jota maailmalla siteerattiin paljon. Kirjoittaja Matthew Parris oli lehden kolumnisti ja tunnustava ateisti. Hän oli tehnyt pitkän matkan Afrikkaan ja raportoi sen kokemuksista. Hän kirjoitti, että palattuaan kotiin hän oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että Afrikka tarvitsee Jumalaa. Lähetystyöntekijät, ei raha, on ratkaisu Afrikan suurimpiin ongelmiin. Hän havaitsi, kuinka vain usko muuttaa ihmistä niin, että syntyy todellista, pysyvää hyvää jälkeä. Hän päätti artikkelinsa toteamalla, että jos otamme kristinuskon vaikutuksen pois Afrikasta, jätämme sen noitatohtoreiden, viidakkoveitsien, kännykkäfirmojen, Niken ja muun länsimaisen materialismin armoille.

Ulkonaisen ja sisäisen erosta on voimakas sana myös apostoli Paavalin tunnetussa tekstissä 1. Korinttilaiskirjeessä: ”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville… mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.” (1. Kor. 13:3). Nälkää näkevät tulisivat kyllä ravituiksi, mutta minua se ei lainkaan hyödyttäisi. Yhteiskunnan elämä kohentuisi hiukan, mutta minä väärine motiiveineni olisin yhtä kaukana Jumalasta kuin ennenkin. Jumala haluaisi muuttaa minun sydämeni voidakseen muuttaa maailman.

Profeetta Aamoksella on tästä varsin raju kuvaus: ”Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä, minä en voi sietää juhlakokouksianne. Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne, minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi, minä en katsahdakaan. Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.” (Aam. 5:21-24).

Hetkinen. Jumalahan oli säätänyt uhrit ja käskenyt tuoda niitä hänelle. Häntähän lähestyttiin juuri polttouhrien ja ruokauhrien välityksellä. Hän oli säätänyt juhlakokoukset ja hän iloitsee Jumalan kansan virren veisuusta. Mutta nyt hän profeetan suulla torjuu kaiken tämän. Hurskauselämä oli kaventunut pelkäksi menojen suorittamiseksi. Virsien veisaaminen ja uhripalvelun toimittaminen eivät kuitenkaan kertoneet todellisesta elämän muutoksesta.

Ulkonaiset korjausliikkeet eivät riitä kansakunnan elämän kohentamiseksi. Asekaappien lukitseminen ei auta, jos ihmisen sydämen lukot eivät ole avautuneet Jumalan tahdolle. Oikeusprosessit lahjuksen ottajia ja antajia vastaan ovat välttämättömiä, mutta vasta sydämen muuttuminen tekee ihmisestä rehellisen silloinkin, kun kukaan ei ole näkemässä eikä päätöksiä kirjata tilintarkastajien lausuntoihin.

Profeetat eivät päästä meitä vähällä. Yksi kaikkein tylyimpiä profeettojen lauseita on Jesajan kirjan 1. luvussa: ”Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele. ”(Jes. 1:15). Eikö tämä ole ristiriidassa kaikkien muiden raamatunlauseiden kanssa? Eikö Jumala ole nimenomaan luvannut kuulla kaikki rukoukset? Eikö Raamattu ole täynnä lupauksia siitä, että Jumalan korvat ovat herkät kuulemaan hänen omiensa pyyntöjä? Kyllä, juuri näin on. Mutta sitten on tämä: vaikka te kuinka rukoilisitte, minä en kuule. Mitä tämä voisi tarkoittaa? Olisikohan siinä taustalla ajatus, jossa joku pyytää siunausta elämäntavalleen, joka on selvästi vastoin Jumalan tahtoa. Jos esimerkiksi olet ollut uskoton puolisollesi ja aiot jatkaa sillä tiellä ja pyydät sille Jumalan siunausta. Jumala sanoo: ”Älä viitsi! Sille tielle en siunaustani lupaa. Palaa takaisin oman puolisosi luo.” Tai jos olet päättänyt siirtää pienen siivun firman rahoja omalle tilillesi ja rukoilet, ettei teko paljastuisi ja että voisit jatkaa valitsemallasi tiellä, Jumala sanoo: ”Sille tielle en siunaustani jaa.” Tällaisia rukouksia Jumala ei kuule. On turha rukoilla Jumalaa rikoskumppaniksi omille synnin teilleen.

Sen sijaan jos olet tehnyt jotain Jumalan tahdon vastaista ja lähestyt Jumalaa kysyen, voitko saada syntisi anteeksi, silloin hän kuulee sataprosenttisella varmuudella. Itse asiassa heti tuon kamalan Jesajan kirjan jakeen jälkeen teksti jatkuu näin: ”Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” (Jes. 1:18). Tämä on aina ja kaikkialla Jumalan vastaus ihmisen kysymykseen syntien anteeksisaamisesta.

Jeremian saarna

Mutta ihmetellään vielä hetki näitä profeettojen tylyjä tekstejä. Profeetta Jeremian osa ei ollut niitä kaikkein helpoimpia. Hän kuvaa hyvin realistisesti omaa kutsumustaan ja sitä kipua, jota hän tuntee joutuessaan muistuttamaan ihmisille näiden synneistä. Jumala lähettää hänet saarnaamaan temppelin ovelle, jossa hänen pitää luetella jumalanpalvelukseen tuleville ihmisille näiden pahoja tekoja. Kun hän sitten menee illalla asunnolleen, hän purnaa Jumalalle tästä tehtävästä ja sanoo, ettei halua lähteä enää uudelleen. Jumala kuitenkin sanoo, että on mentävä taas huomenna. Ja niin profeetta menee. Ja illalla taas valittaa Jumalalle ylivoimaisen raskasta taakkaansa. Mutta hänet lähetetään aina uudestaan.

Mitä Jeremia siinä kirkon ovella sitten saarnasi? Mm. näin: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: ”Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’ Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne.  Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi. Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.  Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta.  Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: ’Me olemme turvassa!’ Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne. Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra.” (Jer. 7:3-11).

Ei olisi helppoa seistä tuolla tämän kokouspaikan ovella ja luetella Lähetysjuhlille tulevien ihmisten syntejä. Kyllä tällainen häirikkö pian poistettaisiin meidän keskuudestamme. On kuitenkin huomionarvoista, että juuri tätä tekstiä Jeesus käytti ajaessaan kaupustelijoita pois Jerusalemin temppelistä. Emme siis selviä tästä silläkään verukkeella, että profeetat kuuluivat vanhaan liittoon ja julistivat lakia, mutta Jeesus tuli julistamaan armon evankeliumia. Profeetat saarnasivat sekä synnistä ja armosta ja Jeesus julistaa sekä lakia että evankeliumia. Tässä ei ole mitään eroa. Jeesus oli syntisten ja sairaiden ystävä, mutta moitti omahyväisiä ja itseensä luottavia aikalaisiaan teeskentelijöiksi ja sokeiksi sokeiden taluttajiksi.

Vanha ja Uusi testamentti puhuvat samaa kieltä ja niissä puhuu sama Jumala. Kaikki mitä Uudessa testamentissa sanotaan, on edeltä kirjoitettu jo Vanhaan testamenttiin.

Jesaja 53

Itse asiassa koko Raamatun keskeisin ja puhuttelevin Jeesuksen kärsimyksestä kertova teksti löytyy Jesajan kirjan luvusta 53, kirjoitettu 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Lainaan siitä katkelman:

”Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.  Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.  Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.  Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.” (Jes. 53:2-6).

Tämä Jesajan kirjassa oleva Herran kärsivän palvelijan laulu tuottaa hankaluuksia juutalaisille, jotka kieltävät Jeesuksen messiaanisuuden. Israelissa asuvista juutalaisista vain pieni kourallinen uskoo Jeesukseen omana Vapahtajanaan. Kerran nämä messiaanisiksi juutalaisiksi itseään kutsuvat kristityt osallistuivat Jerusalem-marssiin, jossa tuhannet ihmiset kulkivat kaupungin halki erilaisin julistein ja teemoin. Nämä Jeesukseen uskovat juutalaiset olivat teettäneet T-paidat, joiden selkämyksessä oli teksti: JESAJA 53. Ei muuta. Tällä he halusivat saada oman kansansa kääntymään heidän Messiaansa puoleen.

Yusufin todistus

Jeesuksen kärsimys ja kuolema ovat kristinuskon ytimessä. Vanhan testamentin profeetat katsoivat siitä kirjoittaessaan eteenpäin, me katsomme taaksepäin. Aina se on synnyttänyt uskoa ja uutta elämää.

Kerron erään esimerkin Tansaniasta. Opettaessani evankelistakurssilla muuan kurssilainen kertoi minulle elämäntarinansa. Tämä Yusuf oli kasvanut muslimiperheessä ja myöhemmin päässyt omassa yhteisössään johtavaan asemaan, imaamiksi, moskeijarukousten esilukijaksi. Hän oli mennyt naimisiin naisen kanssa, joka oli kristitty, mutta jonka oli täytynyt kääntyä muslimiksi päästäkseen avioon. Vuosien varrella vaimolla oli tapana mennä aamuisin moskeijaan rukoilemaan – niin kuin Yusuf luuli. Kerran tytär sanoi isälleen, että äiti ei menekään moskeijaan vaan hän käy kirkossa rukoilemassa. Kuultuaan tämän Yusuf suuttui silmittömästi ja päätti tappaa vaimonsa. Seuraavana aamuna hän otti puukon mukaansa ja lähti seuraamaan vaimoaan. Vaimo todellakin meni kirkkoon ja kiihtynyt mies perässä. Vaimo pakeni papin turviin, joka rauhoitteli suuttunutta Yusufia ja sanoi, että maassa on uskonnonvapaus, eikä miehellä ole oikeutta puuttua vaimonsa uskontoon. Hän sai miehen rauhoittumaan ja pyysi tätä jäämään kohta alkavaan jumalanpalvelukseen. Yusuf jäi. Kun tuli uusien kirkkovieraiden esittelyn aika, jokainen esiteltävä sanoi vuorollaan Bwana Yesu asifiwe, Ylistys Jeesukselle, ja sen jälkeen nimensä, kuten tuolla kirkoissa aina tehdään. Kun Yusufin vuoro tuli esittäytyä, hän kuuli itsensä sanovan nuo samat sanat. Silloin seurakunta puhkesi riemukkaisiin taputuksiin ja Yusuf istuutui hämillisenä. Hän kertoi, että jotain merkillistä tapahtui tuona hetkenä. Viha sisimmästä katosi ja hänelle tuli halu ottaa selvää, mistä tässä uskonnossa on kyse. Hän meni pyytämään papilta Raamattua ja alkoi tutkia sitä. Sen sanoma kosketti voimakkaasti hänen sisintään ja aivan erityisesti yksi asia. Hän ihmetteli, kuinka joku on voinut antaa henkensä hänen puolestaan. Jeesuksen sijaiskärsimys ja kuolema puhuttelivat niin voimakkaasti, että hän halusi lähteä seuraamaan tätä Jeesusta. Myöhemmin hän meni uudelleen papin puheille ja pyysi, että hänet kastettaisiin Jeesuksen seuraajaksi. Pappi hiukan epäröi. Sitten Yusuf kysyi: ”Jos kuolen, ennen kuin minut kastetaan, joudunko kadotukseen?” Pappi vastasi: ”Kastetaan.” Tämän kertoessaan Yusuf oli ollut kristitty kymmenen vuotta ja jo useita vuosia seurakunnan evankelistana.

Keitä profeetat olivat?

Tutkimme siis tänään Raamattua Vanhan testamentin profeettojen sanoman kautta. Jesaja oli 700-luvulla eKr. elänyt profeetta, jolla oli hyvät suhteet Juudan kuningashuoneeseen, erityisesti kuningas Hiskiaan. Assyrian maailmanvallan uhatessa pienen Juudan vapautta kuningas lähetti esirukouspyynnön profeetalle, aivan kuten Kyösti Kallio aikanaan talvisodan kynnyksellä pyysi rukousta meidän kansamme puolesta. Jeremia eli toista sataa vuotta myöhemmin, nyt Babylonian joukkojen piirittäessä Jerusalemia. Jeremian julistusta eivät oman kansan päättäjät halunneet kuunnella. Häntä jopa vaadittiin muuttamaan sanomaansa, sillä se ei sopinut yhteen valtakunnan politiikan kanssa. Aamosta pidettiin myös enemmän häirikkönä kuin hovisaarnaajana. Hänen terävä kritiikkinsä oli valtaapitäville liikaa. Sen sijaan esimerkiksi profeettojen Haggai ja Sakarja rooli oli hyvin tärkeä maan ja temppelin jälleenrakentamisessa pakkosiirtolaisuuden jälkeisenä aikana.

Vanhan testamentin profeettojen julistuksen voi kiteyttää kolmeen teemaan. He vaativat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, toiseksi, he varoittivat uskosta luopumisesta ja kutsuivat ihmisiä parannukseen ja kolmanneksi, he julistivat Jumalan tekemän ikuisen liiton pysyvyyttä, Messiaan tuloa ja syntien anteeksisaamista.

Niitä profeettoja joiden nimissä meillä on kirja Vanhassa testamentissa, kutsutaan kirjaprofeetoiksi tai kanonisiksi profeetoiksi. Heidän tekstinsä on Jumalan sanaa. Lisäksi Raamatussa esiintyy muitakin profeettoja, sekä oikeita että vääriä. Apostoli Paavali kehottaa kristillistä seurakuntaa rukoilemaan profetoimisen armolahjaa keskuuteensa. Kirjaprofeettojen ja myöhempien profeettojen välillä on olennainen ero. Raamatun teksti on meidän yläpuolellamme, se on Jumalan ilmoitusta ja se arvioi meitä. Nykypäivän profeetat, sikäli kuin sellaisia on, saattavat myös olla Jumalan asialla, mutta heidän sanomansa on alistettava seurakunnan arvioitavaksi.

Keitä sitten olisivat tämän päivän profeetat? Paavali antaa profetoimisen määritelmän 1. Korinttilaiskirjeen 14. luvun jakeessa 3: ”Se joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.” Näin ollen jokaisen Jumalan sanan saarnan pitäisi olla profeetallista julistusta. Aina kun Jumalan Henki yhtyy julistukseen tai opetukseen tai mihin tahansa hengelliseen puheenvuoroon, se sisältää rakennusta, kehotusta ja lohdutusta. Hengellisten puheiden ei pitäisi olla esitelmiä eikä moraalisaarnoja vaan niiden pitäisi julistaa Kristusta. Tällaista profeetallista puhetta me tarvitsemme kansamme keskuuteen.

Onko suuria ja pieniä syntejä?

Pohdin puheeni alussa, onko olemassa pieniä syntejä ja suuria syntejä. Ihmisten mittapuin mitattuna tietenkin on. Jos kadehdin mielessäni naapurin hienompaa taloa, se ei ole kovin suuri synti. Jos sen sijaan yritän vääryydellä hankkia sen itselleni, kyse on suuresta synnistä. Jumalan silmissä tällaista eroa ei ole. Minun kateuteni, itsekkyyteni ja ylpeyteni ovat osoitus sydämessäni olevasta synnillisyydestä. Minun väärät motiivini, loukkaavat sanani ja inhottavat ajatukseni kertovat, että sisimmässäni asuu taipumus pahaa. Tämä on aika kurja havainto. Minä jonka pitäisi olla esikuvana seurakunnalle ja joka saarnaan Jumalan sanaa muille, minun sisimmästäni löytyy taipumus kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin synteihin. On Jumalan armoa, etten ole kaikkiin niihin langennut.

Tulee mieleen lause Urho Muromalta. Tämä viime vuosisadan tunnetuin julistaja oli kuulemma sanonut, että noustessaan saarnatuoliin hän joka kerran rukoilee, ettei tällä kerralla ottaisi yhtään kunniaa itselleen, mutta sitä rukousta ei ole koskaan vielä kuultu. Tämä on linjassa sen kanssa, mitä profeetta Jesaja kirjoittaa: ”Kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme.” (Jes. 64:5). Siksi meidän ainoa toivomme on hänessä, josta Jeremia kirjoittaa: ” Tulee aika, sanoo Herra, jolloin Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Häntä kutsutaan tällä nimellä: ’Herra on meidän vanhurskautemme.” (Jer. 23:5-6).

Minun vanhurskauteni ei kestä Jumalan edessä. Kristuksen vanhurskaus on ainoa, mikä kestää.

Lähtökohta yhteiskunnan uudistumiseen on ihmisten hengellinen uudistuminen. Se joka on joutunut Jumalan edessä tekemän tiliä omista synneistään, ei ole kovin herkästi tuomitsemassa toisia. Se jolla on arka tunto Jumalan sanan edessä, tahtoo myös elää rehellisesti ja oikeudenmukaisesti ihmisten edessä.

Tämä raamattutunti on otsikoitu: Profeetat sotkevat ympyröitämme. Lauseen idea on Arkhimedekselta 200-luvulta eKr. Tuo kuuluisa matemaatikko oli niin keskittynyt omiin ympyröihinsä, ettei huomannut vihollisen tuloa kaupunkiin ja menetti henkensä. Me saatamme niin uppoutua omiin ympyröihimme, ettemme huomaa Jumalan ääntä, joka kutsuu tunnustamaan syntimme ja seuraamaan Kristusta. Jos omat ympyrät ovat liian tärkeitä, saatamme menettää kaikkein tärkeimmän, ikuisen elämän.

Historiassa on toinenkin tähän liittyvä lause. Rooman valtakunnan edustaja sanoi Syyrian hallitsijalle Antiokhos IV:lle 160-luvulla eKr.: ”Ennen kuin ylität tämän ympyrän, sinun on annettava vastaus Rooman senaatille.” Syyrian kuninkaan oli nopeasti laskettava mahdollisuutensa, ettei ympyrästä ulos tuleminen olisi vienyt hänen henkeään.

Me olemme näinä päivinä täällä Haminan ympyröissä. Ollessamme Jumalan sanan ääressä, olemme aina Jumalan puhuttelussa. Profeettojen sanoma muistuttaa meitä synneistämme, mutta ennen kaikkea julistaa syntien anteeksiantamusta. Ilman sitä ei kukaan meistä pelastu. Siksi julistan sinulle tänä aamuna, että kaikki sinun syntisi on Jeesus sovittanut ja kaikki synnit saadaan tänään anteeksi. Sellaista syntiä ei ole vielä keksittykään, mitä ei Jeesus voisi anteeksi antaa. Ota siis vastaan nämä profeetta Jesajan ja profeetta Miikan sanat:

Näin sanoo Herra: ”Minua et ole avuksesi huutanut, Jaakob, minun vuokseni, Israel, et ole vaivaa nähnyt. Lampaita et ole tuonut minulle polttouhriksi etkä teurasuhreillasi ole minua kunnioittanut… Mutta synneilläsi kyllä olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele syntejäsi.” (Jes. 43:22-25).

”Jumala, onko sinun vertaistasi! Sinä annat synnit anteeksi ja jätät rankaisematta jäljelle jääneen kansasi rikkomukset. Sinä et pidä vihaa iäti, sinä olet laupias. Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.” (Miika 7:18-19).

 

 

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s