Meikäläiset ja heikäläiset

Tässä seuraava Seurakuntalaisen blogin juttu myös tähän kotisivulle:

Minun hengellinen kotini on viides herätysliike, lähinnä siis Raamattuopisto ja Kansanlähetys. Tunnen samalla hyvin suurta sympatiaa Kansan Raamattuseuraan päin. Evankelisessa liikkeessä ihailen uskollisuutta luterilaiselle perinnölle ja reipasta opillisuutta. Luther-säätiössä tämä taitaa tulla kirkkaimmin esille. Körttiläisten armon ikävöimisenkin koen usein omimmaksi tunnokseni. Lestadiolaisten kanssa haluaisin julistaa anteeksiantamusta aina, kun olen puhujan paikalla.  Lähetysseura avasi silmäni monimuotoiselle lähetystyölle. Karismaatikoilta soisin oppivani hiukan ylistysmeininkiä ja helluntailaisilta evankelioimisen rohkeutta. Vapaakirkossa minulla on paljon hyviä ystäviä. Israelin ystävät muistuttavat rohkeasti valitun kansan siunaamisesta. Kun liikun luterilaisen kirkkomme paikallisseurakunnissa, iloitsen monesti aidosta hengellisesti kaipuusta sielläkin, missä ei lukeuduta yhteenkään herätyskristillisyyden haaraan. Kirjoitan lisäksi Askel-lehteen.

Viidesläisissä vierastan sellaista opillisuutta, jolla naispappeuden tai muun syyn tähden karsinoidaan laumaa. Evankelisilla ja Luther-säätiöllä on sama ongelma. Lestadiolaisten vanhoillinen siipi on väärässä seurakuntaopissaan. Körteissä harmittaa se, että sinne kelpaa melkein mikä tahansa paitsi herätyskristillisyys. Lähetysseuran ei pitäisi yrittää olla kirkkomme ainoa lähetysjärjestö. Karismaatikot syyllistyvät usein aivan liian pinnalliseen kristillisyyteen. Näin voi käydä joskus helluntailaisille ja vapaakirkollisillekin. Israelin ystävät lipsahtavat kovin helposti valitun kansan yli-ihannointiin, mikä tuntuu ärsyttävältä. Kirkkomme paikallisseurakunnissa  on joskus evankeliumin kirkas sanoma hukassa.

Näine näkemyksineni minulla on ystäviä joka leirissä ja vihollisia joka toisessa. Kun sanon, että homoliittoja ei pitäisi suosia, saan liberaalit niskaani. Kun koetan ymmärtää tuota taipumusta, konservatiivit nyrpistävät nenäänsä. Kun puolustan maapallon pitkää ikää, osa uskovaisista pitää minua luopiona. Kun yritän sanoa jotain myönteistä palestiinalaisista, Israelin ystävät sulkevat minut yhteydestään. Varoittaessani karismaattisuuden ylilyönneistä kuulen vastustavani Pyhää Henkeä.

Pidän Teemu Laajasalosta, joka on paljon liberaalimpi kuin minä, mutta puhuu konservatiivien puolesta. Toinen hyväkäs on Aino Vesti, joka naispappina puolusti naispappeuden vastustajia. Haikailen tällaista avarakatseisuutta. Odottaisin sitä monilta konservatiiveiltakin mutta myös Kirkko ja Kaupungin Seppo Simolalta, jolle herätysliikeväki tuntuu olevan jatkuvasti punainen vaate. Jos vain meikäläiset ovat oikeassa ja heikäläiset aina ja kaikessa väärässä, niin silloin on kyse jonkinlaisesta näköhäiriöstä.

Minäkin tässä vain osoittelen toisia sormella. Tahtoisin tehdä sen kuitenkin kohtalaisen hellävaraisesti, sillä en väitä, että minulla on kaikkein oikein oppi, oikeimmasta elämästä puhumattakaan. Pyrin vain olemaan uskollinen sille kristillisyyden näkemykselle, jonka itse koen oikeaksi. Samalla koetan ymmärtää niitä, jotka ovat päätyneet muihin näkemyksiin. Oma hengellinen koti on tärkeä, mutta toisten kodeissa vieraillessa voi oppia jotain uutta. Jos hengellinen koti puuttuu, sellainen kannattaa etsiä.

Jos siis pistäydyn oman kotini ulkopuolella, voin havaita, etteivät naapurit ihan niin kamalia olleetkaan, kuin miltä he näyttivät. Voisimme oppia paremmin hyväksymään erilaisuutta, tai mikä vielä ihmeellisempää, jopa rakastamaan toisiamme. Siitähän kristityt on joskus tunnettu.

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s