Kathmandun kaduilla ja kukkuloilla

Tein testin, voiko ihminen käydä lenkillä Kathmandun kaduilla. Tulos: voi, mutta mieluummin ei ruuhka-aikaan eikä ihan keskustan suuntaan. Nyt on siis lopullisesti päätetty, että kaikkialla maailmassa lenkkeilijä pääsee juoksemaan. Bangkokistakin joku väitti, että siellä juokseminen on mahdotonta, mutta kun lähti riittävän aikaisin aamulla ja oikeaan suuntaan, niin ei mitään ongelmia. Kadun ylittäminen on sitten eri asia, mutta pakkoko sitä on lähteä ylittämään.

Kathmandu oli myös osa empiiristä tutkimustani siitä, miten ihmiset erimaissa suhtautuvat juoksijaan. Nepalilaiset ovat melkein kuin suomalaisia, sillä kukaan ei ole huomaavinaankaan lenkkeilijää eikä vahingossakaan katso silmiin. Tämä testi pätee siis toistaiseksi vain maan pääkaupungissa. Nämä nepalit eivät siis ole kuten tansanialaiset, jotka iloisesti saattavat tervehtiä, eivätkä kuten etiopialaiset lapset, jotka lähtevät heti mukaan juoksemaan. Thaimaalainen hymyilee kohteliaasti ja taiwanilainen saattaa jopa kumartaa ohikulkevalle kummajaiselle. Jerusalemissa tiesin vastaantulijasta, onko tämä juutalainen vai arabi. Jos hän oli arabi, hän väisti minua, jos juutalainen, minä väistin.

Palataan kuitenkin Kathmanduun. Vanhasta kokemuksesta tiedän, että kaupunkilenkkeilijän pitää olla liikkeellä ani varhain aamulla. Pääsääntöä uhmaten tein kuitenkin yhden lenkin ruuhka-aikaan.  Syntyi eräänlainen extreme-suoritus: tunkkainen liikenne, ilma täynnä pakokaasupäästöjä, melkoisesti hiekkapölyä ja 32 astetta lämmintä. Kathmandun kattilalaakso on kesäaikaan tällainen. Kaupungin väkimääräksi sanotaan 1-2 miljoonaa, mutta koko laaksossa väkeä voi olla yli 5 miljoonaakin. Nepalissa asukkaita on yhteensä noin 30 miljoonaa.

Melkein kaikkia Kathmandun katuja levennetään paraikaa. Ja paras onkin, jos meinaavat lisätä autojen ja moottoripyörien määrää nykyvauhdilla. Toisaalta nämä tuntuvat selviävän kapeimmissakin ränneissä sillä periaatteella, että vastaantulevaa väistetään jommaltakummalta puolelta, mieluummin vasemmalta. Kun kaikki painavat torvea yhtaikaa, jokainen tietää, että väistää pitää. Ehkä nämä Himalajan maan asukkaat ovat tottuneet valitsemaan oman reittinsä ja kunnioittamaan toisten reittejä, kun ovat aikanaan omilta poluiltaan pääkaupunkiin tulleet. Kun kysyi opiskelijoiltani, mistä kaukaa kukin on paikalle saapunut, sain tämäntapaisia vastauksia: meiltä tänne on ensin yhden päivän matka kävellen ja sitten toinen päivä bussilla. Takavuosina noita kävelypäiviä olisi ollut paljon enemmän.

Joku sanoi Nepaliin lähtiessäni, että vilkuta sitten sieltä maailman katolta. Kathmandusta ei kannata vilkuttaa, se ei tässä sumussa kauas näy. Minun asuntoni on1300 metrin korkeudella merenpinnasta. Ympäröivät kukkulat kohoavat lähes kolmeen kilometriin. Yhdelle niistä kiivettiin lauantaina (Shivapuri 2735 m) ja sain pohkeisiini tuntuman siitä, mitä tarkoittaa, että ensin yhden päivän matka kävellen. Mutta eivät nämä vielä mitään vuoria ole. Takaa pilkisti valkoinen huippu. Wikipedia tietää kertoa, että Himalajalla on sata sellaista vuorta, joiden korkeus ylittää 7200 metriä, kun Aasian ulkopuolella kaikkein korkein vuori on alle seitsemän kilometriä. Noiden kukkuloiden takana on siis Mount Everestkin, 8848.

En ole täällä pelkästään lenkkeilemässä, vaikka tosin aion osallistua viikon päästä juostavaan Kathmandu- puolimaratoniin. Muista puuhistani ja nepalien ihmeellisestä elämästä kerron sitten seuraavissa jutuissani.

Image | This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s