Kathmandun puolimaraton

Laitanpa tähän selostuksen lauantaina 21.9.2013 juoksemastani Kathmandu-puolimaratonista. Melkein sattumoisin huomasimme siitä ilmoituksen lehdessä ja päätin heti, että lähden kokeilemaan. Tuleepahan toinen eksoottinen puolimaratonkokemus Tansaniassa juostun lisäksi, siis sekä Himalajalla että Kilimanjarolla, joten korkeimpien vuorten tuntumassa on liikuttu. Kumpikaan juoksu ei kylläkään kiivennyt minnekään korkeuksiin. Tämä Kathmandun lenkki kulkee noin 1300 metrin seutuvilla koko ajan.

Kisa oli ilmoitettu alkavaksi klo 6 aamulla ja netin mukaan paikalla olisi pitänyt olla klo 5. Ilmoittautuessa sanoivat, että puoli kuudeltakin riittää tulla. Olisi riittänyt puoli seitsemältäkin, turhaan kello soi vähän yli neljä. Lähtö tapahtui vasta seitsemän paikkeilla. Mitään kuulutuksia ei kuulunut, oli vain seurattava muiden meininkiä ja siirryttävä stadionin viereisellä kadulla sijaitsevalle lähtöpaikalle silloin kuin toisetkin.

Lehdessä luki etukäteen, että juoksuun odotetaan 6000 juoksijaa 20 maasta. Paikalla oli tuskin 600 ja maita ainakin kaksi: Nepal ja Suomi. Kun paikallinen radio havaitsi meidät muukalaiset, Mia Westerlingin, joka juoksi vitosen, ja minut, se ryntäsi haastattelemaan Miaa. Suurin osallistujamäärä oli koululaisten vitosella. Koko maratonilla näytti numeroiden mukaan olevan muutama kymmenen lähtijää ja meitä puolikkaan juoksijoita noin 100. Kun katselin lähtijöitä, ajattelin, että olen pari kolmekymmentä vuotta vanhempi kuin seuraavaksi vanhin ja päättelin, että tulen varmaan maaliin kaukana toiseksi viimeisen jälkeen.

Pyrin lähtemään noin seitsemän minuutin kilometrivauhtia, sillä en tiennyt oikein reitin raskaudesta, vaikka olinkin nähnyt reittikartan. Heti alkumatkasta rauhalliseen juoksuseuraani liittyi mies, joka näytti kisan toiseksi vanhimmalta. Kävi ilmi, että hän oli 42-vuotias nepalilainen, ja hänen isänsäkin minua nuorempi. Hän sanoi juosseensa viime vuonna vitosen ja nyt oli harjoitellut enemmän, mutta ei kertaakaan yli 10 kilometrin lenkkejä. Välillä hän puuskutti aika lailla ja vaihtoi kävelyksi, mutta sitten otti minut taas kiinni ja juoksimme lopulta yhdessä koko matkan ja tulimme rinnakkain maaliviivalle. Olimme ohittaneet kymmenkunta puolimaratonin juoksijaa. Saimme molemmat toisiltamme vetoapua.

Juoksusta oli siis netissä hyvä reittikartta, joka ei lopulta pitänyt lainkaan paikkaansa. Juoksimme monta kilometriä aivan eri kaupunginosissa kuin kartta kertoi. Onneksi joka mutkassa oli joku tien näyttäjä. Välillä piti kyllä kysyä kadunkulmassa näyttäjältä, kumpaa suuntaa hän ehdottaa. Hyvä että en ollut sanonut kenellekään, että tulkaa siihen ja siihen paikkaan katsomaan (reitin piti mennä melko läheltä asuntoamme muttei mennyt), sillä sekä aika että reitti heittivät niin paljon.

Juoksu oli todella rankka. Se meni koko ajan liikenteen seassa ja pakokaasu- ja hiekkapöly olivat joka hetki läsnä. Kun bussit parkkeerasivat tien reunaan, piti aina miettiä, kummalta puolelta pääsee helpommin ohi. Lämpö nousi vähitellen luullakseni lähelle 30 astetta. Mäkiäkin oli melkoisesti. Jossain 16 kilometrin paikkeilla alkoi aika lailla väsyttää ja muutamassa loppuosan mäessä oli otettava kävelyaskelia. Olin ajatellut, etten ota juomapaikoilta vettä, kun en tiedä sen puhtautta, vaan ainoastaan omasta juomavyöstä. Sitä oli kuitenkin niin vähän, että pari kertaa hörppäsin asemaltakin. Onneksi oli myös pari pesusienijakelua, joissa sai kasteltua päänsä. Loppumatkasta teki mieli hakeutua kadun varjoisammalle puolelle, jos sellaista sattui olemaan.

Viime kilometreillä alkoivat jalat krampata ja jouduin hiukan taas kävelemään, mutta pystyin vielä uudelleen vaihtamaan juoksuksi. Maaliin tulin ajassa 2.35, jota täytyy pitää näissä olosuhteissa hyvänä, vaikka olin ajatellut vähän parempaa aikaa. Maratonin voittaja, joka siis juoksi kaksi kertaa saman lenkin, ohitti minut stadionin kulmalla. Saatoin päästä televisioon, kun kaarsin stadionille melkein hänen perässään.

Huonosta kisaorganisaatiosta kertoo sekin, että maalissa ei ollut tarjolla mitään juotavaa eikä syötävää. Vähän koomista sikäli, että kisan nimi oli Real Kathmandu Marathon, ja sana Real oli sennimisen mehufirman mainos. Sponsori ei siis vaivautunut tulemaan mehuineen paikalle. Hiukan hupaisa teksti oli maalissa kaulaan laitetussa mitalissakin: Do you share for a Cleaner Air,  siis tykkäisitkö puhtaammasta ilmasta? Eipä siihen voi vastata, kuin että ei olisi lainkaan pahitteeksi.

Tultuani taksilla asunnolle, iski vielä aikamoinen väsymys ja paha olo ja kramppeja kesti pari kolme tuntia. Mutta aivan kuten kovimpien maratonien jälkeen, olo helpottui tämän jälkeen olennaisesti, ja olisin voinut vaikka lähteä pienelle juoksulenkille.

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s