Kristillistä puoluepolitikointia

Kun poliitikko nostaa oman puolueensa profiilia, hän saa kritiikkiä toisilta ja kehuja omilta. Kun hän toisinaan joutuu tasapainoilemaan erilaisten näkemysten kanssa, omat moittivat ja muut saattavat kiittää. Kristityillä ei pitäisi olla puolueita, mutta sellaista kirkkoa tai Jumalan kansan joukkoa ei ole vielä keksitty, missä näitä ei olisi.

Jo korinttilaiset saivat Paavalilta moitteita puoluepolitiikasta kirkossa. Siis äskettäin syntynyt seurakunta kilpaili heti kohta siitä, kenen joukko olisi paras ja oikeaoppisin. Siellä oli niitä, joiden mielestä Paavali oli kaikkein oikeimmassa ja toisia, jotka kallistuivat mieluummin seuraamaan Pietaria tai Apollosta. Oli niitäkin, jotka sanoivat olevansa vain Kristuksen kannattajia. Viimeksi mainittu herätysliike kuulostaa oikeimmalta, mutta saattaa olla eniten väärässä, jos se ajattelee olevansa ainoa, jotka todella seuraa Jeesusta.

Paavalin mielestä tällainen keskinäinen kyräily osoittaa, että kristityt eivät ole kasvaneet hengelliseen aikuisuuteen. Aikuinen kestää erilaisuutta, kun taas lapsi ottaa omat lelunsa ja menee omalle hiekkalaatikolleen. Toisessa kirjeessään apostoli osoittaa yllättävää suvaitsevaisuutta, kun hän kirjoittaa, että vaikka jotkut julistaisivat Kristusta kateudesta tai riidanhalusta, se ei paljon haittaa, ”kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan” (Fil. 1:18). Ei hän tietenkään suosi eikä suosittele vääristä motiiveista tapahtuvaa toimintaa, mutta on ilmeisesti realisti: vaikka motiivit olisivat hiukan epäselvät, niin jos Kristukseen tähdätään, Jumalan asia voi mennä eteenpäin.

Äskettäin kirkoissa saarnattiin tapauksesta, jossa opetuslapset hätääntyivät eräästä, joka ajoi pahoja henkiä ulos, mutta jota he eivät tunteneet. He menivät sanomaan Jeesukselle: ”Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” (Mark. 9:38). Luukas tallentaa saman repliikin näin: ”Me yritimme estää häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän joukossamme.” (Luuk. 9:49). Jeesus ei pitänyt oppilaittensa politikointia asianmukaisena, vaan sanoi: ”Älkää estäkö häntä… Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.”

Eivät kaikki muissa joukoissa häärivät tai pahojen henkien ulosajajat saaneet Jeesukselta samanlaista hyväksyntää. Joistakin hän sanoi, ettei ole koskaan tuntenut heitä. On siis sellaisia, jotka touhuavat Jeesuksen lähettyvillä, mutta eivät ole koskaan lähteneet häntä seuraamaan. Mutta on myös sellaisia jotka eivät kuulu opetuslasten sisäpiiriin, mutta jotka Jeesus kuitenkin tunnistaa omikseen.

Meidän pitäisi tiedostaa tämä ero, vaikka meillä ei olekaan mahdollisuuksia jakaa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Vehnä ja rikkavilja kasvavat samassa pellossa, eikä niitä aina ulkonaisesti erota, joten varsinainen erottelu on jätettävä lopulliseen korjuupäivään. Silti julistamme ja opetamme sellaista Jeesuksen seuraamista, joka ei saa jäädä vain ulkonaiseen asioiden seurailuun vaan koko Jumalan sanan vakavasti ottamiseen.

Opetuslasten repliikissä on kuitenkin jotain tuttua: Yritimme estää häntä, koska hän ei seuraa sinua meidän joukossamme. Meidän joukkommehan on tietenkin se oikeassa oleva joukko. Toisten täytyy siis olla enemmän tai vähemmän väärässä. Me otamme Jeesuksen asian vakavasti, mutta toiset ovat hiukan epäilyttäviä. Me seuraamme kokosydämisesti ja toisia on syytä epäillä puolinaisuudesta. Me tiedämme oikeat korostukset, mutta nuo muut painottavat vääriä asioita. Me suhtaudumme armolahjoihin raittiin tasapuolisesti, mutta nuo toiset korostavat niitä yksipuolisesti. Me puolustamme Raamattua, mutta he valikoivat sieltä lauseita oman mieltymyksensä mukaan. Siksi, Jeesus, teemme parhaamme estääksemme heitä toimimasta, esitämme rohkeasti kritiikkiä heidän näkemyksistään ja toivomme, että sinäkin tuomitsisit heidät. Ja meitä ärsyttää, jos taaskin sanot: ”Älkää estäkö heitä… Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.”

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Kristillistä puoluepolitikointia

  1. Maarit Cajan sanoo:

    Kiitos hienosta kirjoituksesta! Oikean opin seuranta ja vartiointi rajoittaa kaventaa mielestäni seurakunnan toimintaa. Siksi minua vähän kiusaa tämä puhtaan opin seuranta kirkoissa. Jotkut kh ottavat asian niin tosissaan, ettei muuta oikein hyväksytä kuin oma julistus. Eikö tärkeintä lopuupeleissä ole tosiaan se, että tunnustaa Jeesuksen Vapahtajakseen.

  2. Eeva-Kaisu Törönen sanoo:

    Kiitos, Eero! Huokaisin kiitollisena, kun luin kirjoituksesi. Vihdoinkin joku opettaa hengellisestä aikuisuudesta selkeästi! Olisin tarvinnut tällaista jo kauan sitten seurakuntanuorena 1970-luvulla. Hengellisen aikuisuuden tajuaminen on merkinnyt minulle sitä, että Jumala kestää minun epäilykseni ja kipuiluni ja että Hän koko ajan johdattaa minua pois uhrina elämisestä vapauteen ja oman elämäni todellisuudessa elämiseen: että voin kohdata tunteeni ja elämäntilanteeni aidosti, piiloutumatta, läsnäolevana sekä itselleni että toiselle ihmiselle että Jumalan läsnäoloa etsien. Tällainen läsnäoleva aikuisuus on minusta uskomattoman armollista ja vapauttavaa. Kristuksen työ vapauttajana onkin uskomattoman suurta ja koko elämämme kestävää: aina kohti aitoutta, todellisuuden kohtaamista, lempeää vapautumista kahleistamme. Ylistys Hänelle, joka meidät vapauttaa kuoleman laaksossa kulkemisesta iloon ja valoon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s