Vuoropuhelua islamin kanssa

Vuoden 2009 joulupäivänä naapuri tuli pihaamme muovikassi kädessään. Kassissa oli kimpale vuohenlihaa meille joululahjaksi. Mies sanoi, että heillä on tapana muistaa naapureitaan näiden juhla-aikoina. Itse hän oli muslimi, joka ei luonnollisestikaan vietä joulua. Tuntui hyvältä, joskin myös hiukan hämmentävältä ottaa tällainen lahja vastaan. Tuo tapaus oli kuitenkin osa Tansanian ja lukuisten muiden maiden arkea. Muslimit ja kristityt ovat eläneet vuosisatoja rauhallisina naapureina, eikä mitään erityistä konfliktia ole haluttu synnyttää. Vasta aivan viime vuosina ulkomailta tulleet ääri-islamistit ovat Tansaniassakin hyökänneet kirkkojen ja kristittyjen kimppuun.

Maailmalla ääri-islam leviää ja aiheuttaa järkyttävää tuhoa. Gaza, Irak ja Afganistan ovat tästä surullisia esimerkkejä. Kaikesta ei toki voi näiden maiden konflikteissa voi syyttää uskontoa, mutta se on vähintään vahva osatekijä sumeilemattomassa tasa-arvon polkemisessa ja ihmishenkien aliarvioimisessa. Myös Kiinan uskontoasioista vastaava virkamies sanoi, että muiden uskontojen kanssa tulee toimeen, mutta ääri-islam aiheuttaa paljon ongelmia. Yksi syy tähän on, että islamissa uskonto ja valtiovalta nähdään samana kokonaisuutena, kuten Miikka Niiranen omassa ajatuksia herättävässä blogissaan kirjoittaa.

Kaikissa uskonnoissa ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa vahinkoa. Jyrkkyys tuottaa suvaitsemattomuutta ja haluttomuutta minkäänlaiseen vuoropuheluun. Toisinajattelevat nähdään vihollisina, ei lähimmäisinä jotka uskovat eri tavoin. Kristinuskollakaan ei ole puhtaat paperit tässä suhteessa. Se ei olisi aina historiansa kuluessa päässyt suvaitsevaisuusluokituksessa AAA-ryhmään. Silti on kiistatonta, että juuri kristinuskon piirissä kasvualustansa saanut tieteellinen kehitys, tasa-arvon korostaminen ja oikeudenmukaisuusvaatimus ovat lisänneet ymmärtämystä ja halua dialogiin muiden kanssa. Uskonnonvapauden korostaminen lienee myös kristinuskon hedelmää. Ja puhuihan Mestarimme jotain jopa vihollisen rakastamisesta.

Kerron vielä toisen tapauksen Tansaniasta. Olin ostamassa uutta puhelinkorttia. Myyjä tunnisti minut paikallisen yliopiston opettajaksi ja kristityksi. Hän avasi keskustelun kysymällä, olenko kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyään käy vähemmän ihmisiä kirkossa kuin aiemmin. Sanoin, etten ollut, sillä minun mielestäni kirkot ovat ilahduttavan täysiä. Hän tiesi kuitenkin sanoa, että kaikki kristityt eivät nykyään enää mene kirkkoon, sillä maallistuminen on lyönyt leimansa ihmisten elämään. ”Kyllä ihmisten pitäisi käydä kirkossa, jos kerran ottavat uskonsa vakavasti”, hän sanoi. Tästä olin samaa mieltä. Sitten hän jatkoi: ”Se on sama meillä muslimeilla. Moskeijassa käynti on huolestuttavasti vähentynyt.” Tässä vaiheessa lähetystyöntekijältä meni jauhot suuhun. Kysyin, paljonko sen puhelinkortin hinta olikaan.

Uskontojen rauhanomainen rinnakkaiselo olisi yksi edellytys maailmanrauhalle. Asiallinen dialogi tarkoittaa sitä, että jokainen voi rehellisesti ja avoimesti kertoa, miten uskoo. Siihen kuuluu myös oikeus uskosta todistamiseen siinä toivossa, että toinen kääntyisi. Jokainen uskonto on enemmän tai vähemmän ”evankelioiva” ja jokaisessa toivotaan muiden muuttuvan oman uskonnon kannattajaksi. Jos tämä tapahtuu ilman aggressiivista käännyttämistä, sitä on helpompi ymmärtää ja sallia myös eri tavoin ajattelevien keskuudessa.

Meillä Suomessa alkaa olla entistä enemmän maahanmuuttajia. Hyvin monet heistä ovat kristittyjä, jotka voivat tuoda piristysruiskeen suomalaiseenkin seurakuntaelämään. Osa edustaa muita uskontoja. Joitain rasistisia ylilyöntejä lukuun ottamatta olemme kai kohtalaisesti oppineet tulemaan heidän kanssaan toimeen. Monet heistä ovat parempia naapureita kuin me kantasuomalaiset mörököllikristityt. Minusta ei ole pahitteeksi, jos opimme ymmärtämään jotain myös islamin tavoista ja tottumuksista. Kristillisen todistuksemmekin kannalta ystävällinen vuorovaikutus on parempi kuin täydellinen eristäytyminen.

Puhelinkorttikaupassa en osannut käyttää hyväkseni tilaisuutta todistaa Jeesuksesta. Ehkä se tuon keskusteluavauksen jälkeen olisi ollut hiukan töksähtävääkin. Jos olisin ollut hyvä lähetystyöntekijä, olisin hankkiutunut samaan kauppaan myöhemmin jatkamaan keskusteluja. Luulen, että keskustelukumppanini olisi hyvin mielellään jatkanut uskonnosta puhumista senkin jälkeen, kun olisi kuullut minun suosittelevan hänelle tutustumista Jeesukseen. Tuossa kulttuurissa se ei olisi ollut lainkaan epäkohteliasta, päinvastoin. Monissa uskonnoissa arvostetaan sitä, että joku ylipäätään ottaa uskontonsa vakavasti.

Yritän siis sanoa, että evankelioiminen ja dialogi eivät sulje toisiaan pois. Ystävällisyys ja vuoropuhelu yhdistyneenä avoimeen todistukseen Jeesuksesta olisi kova sana. Jos me hyväksymme muslimin ihmisenä ja kunnioitamme hänen tapaansa uskoa, hän voi kenties suhtautua samoin meihin. Jos Gazassa, Irakissa ja Afganistanissa tehtäisiin näin, rauhanneuvottelijoilla olisi paljon helpompi urakka edessään.

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s