Seinäjoki opettaa

Vanha vitsi kertoo metodistista, joka sanoi, ettei heillä ole herätystä, mutta lisäsi sitten: ”Onneksi ei ole baptisteillakaan”. Seinäjoella ajatellaan eri tavalla. Siellä on erittäin voimakas helluntaisseurakunta, hyvin elävä vapaakirkko, vahva paikallinen Kansanlähetys ja vireä luterilainen seurakunta – ja kaikki siunaavat toistensa työtä. Tällaisen vaikutelman sain evankelistojen yhteyspäivillä tuolla Suomen raamattuvyöhykkeellä. Väkeä oli kyllä eri puolilta Suomea ja lisäksi ennätyspaljon, mutta paikallista yhteyttä ei voinut olla tunnistamatta. Muutenkin tämä vuosittainen kokoontuminen on aina ollut näkyvä merkki eri tunnustuskuntien keskinäisestä yhteydestä.

Mutta voivatko helluntailaiset, vapaakirkolliset ja luterilaiset ihan oikeasti ja vilpittömästi rukoilla yhdessä ja siunata toinen toistaan? Ainakin me teimme niin. Tottakai me ajattelemme monista asioista eri tavoin, meillä on joistain uskonnäkemyksistä melko perustavanlaatuisia eroja ja meidän kokouskäytäntömme poikkeavat aika lailla toisistaan. Eikä meillä virallisesti ole edes ehtoollisyhteyttä. Mutta on meillä sama Jeesus ja yhteinen huoli ihmisten johdattamisesta Jeesuksen luo. Yhteinen opillinen pohja on ainakin apostolinen uskontunnustus. Paljon muutakin yhteistä löytyy.

Pitäisikö korostaa eroja vai yhtäläisyyksiä? Käydessämme opillisia keskusteluja voimme pyrkiä määrittelemään mahdollisimman tarkoin, miten me uskomme ja kuuntelemaan, miten toiset uskovat. Oppikeskustelujen tarkoitus ei ole pyrkimys yksimielisyyteen vaan selvyyteen ja ymmärrykseen. Kun tunnistamme erot ja yhtäläisyydet, voimme päättää, onko meillä perusteita toimia yhdessä. Oppi on tärkeää, mutta elämässä on muutakin tärkeää kuin oppi. Tärkeää on myös kristittyjen keskinäinen rakkaus.

Jokaisen tulisi olla uskollinen omalle hengelliselle kodilleen ja pyrkiä rakentamaan sitä. Sen lisäksi on hyvä oppia kunnioittamaan toisten hengellisiä koteja. Tästä seuraa kaksi asiaa. Ensinnäkin: ei ole realistista ryhtyä väkisin kaatamaan kirkkokuntien raja-aitoja ja kuvitella, että me voisimme noin vain panna hynttyyt yhteen ja ruveta toimimaan kaikessa yhdessä. Toiseksi: monissa erilaisissa hankkeissa ja yhteen tulemisissa voisimme entistä enemmän toimia yli kirkkokuntarajojen ja osoittaa toisillemme ja maailmalle, että me rakastamme toisiamme.

Olen paljon miettinyt Paavalin kuvaa seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Olennaista siinä on, että nimenomaan erilaisuus on Jumalan alkuperäinen idea ja tarkoitus. Vain erilaiset voivat yhdessä muodostaa toimivan kokonaisuuden. Joskus ajattelin, että tämä tarkoittaa yhtä paikallisseurakuntaa – niin kuin tarkoittaakin. Seurakunnassa eri jäsenillä on erilaisia lahjoja ja tehtäviä, jotka yhdessä rakentavat kokonaisuutta.

Rukoillessamme helluntailaisten ja vapaakirkollisten kanssa ja rohkaistessamme toisiamme avautui toinen näkökulma. Meidän maassamme Kristuksen ruumiiseen kuuluu erilaisia jäseniä. Jotkut rukoilevat niin, että korvat soivat, toiset vetäytyvät hiljaisuuteen, eivätkä puhu mitään, kolmannet sihtaavat jokaisen asian opillisen suodattimen läpi ja jotkut vierastavat kaikkea edellä mainittua, mutta katsovat silti kuuluvansa siihen Jumalan kansaan, joka ei selviä ilman Jeesusta tästä elämästä eikä tulevasta. Yhdessä olemme Kristuksen ruumis Suomessa. Yhteinen todistuksemme on myös viesti maailmalle yhteisestä uskosta.

Kuljettuani eri maissa löytyi kolmas näkökulma. Eri kirkot ovat erinäköisiä ja painottavat eri asioita, mutta yhdessä ne muodostavat maailmanlaajan Kristuksen ruumiin. Suomen luterilainen kirkko tai luterilainen kirkko ylipäätään ei saa kuvitella olevansa ainoa jäsen oikeassa Kristuksen ruumiissa. Tarvitaan erilaisia jäseniä. Nepalin ja Kiinan kasvavat kirkot eivät ole luterilaisia, mutta ne voivat muistuttaa meitä asioista, jotka me olemme unohtaneet, erityisesti henkilökohtaisesta uskon todistamisesta. Meillä vanhoilla kirkoilla saattaa olla heille jotain antamista esimerkiksi opillisissa asioissa, kunhan muistamme, ettemme ryhdy kaatamaan niitä ylemmyydentuntoisina heidän niskaansa. Siis Paavalin opetusta lainaten: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki muodostavat yhden ruumiin… Jumala on asettanut ruumiiseen kaikki jäsenet niin kuin on hyväksi nähnyt. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista?”

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s