Matti

”Syöpä on levinnyt vatsan seinämiin. Ei voida leikata eikä sädettää.” Näin Matti kirjoitti minulle viimeisessä viestissään.  Muutaman viikon kuluttua hän sai kutsun sinne, jossa leikkaus ja sädetys ovat tarpeettomia. Hän on perillä ikuisen terveyden maassa. Mitä lähempää joku lähtee tuolle matkalle, sitä enemmän ajatukset kulkevat sinne, mistä emme juuri mitään tiedä.

Muistan vuosikymmenten takaa jonkun pappeinkokouksen, jossa lausuttiin muistosanoja poisnukkuneille. Puhuja sanoi: ”Me jälkeen jääneet mietimme, onko vastaranta valoisa.” Ajattelin silloin, että kai papit jos ketkä tämän tietävät. Nyt luulen ymmärtäväni tuon pohdinnan. Uskossa kurottaudumme tuolle puolen ja uskomme mukaan siellä meitä ollaan vastassa. Toivomme on ankkuroitu Raamatun lupausten varaan. Usko ja toivo tarttuvat niihin, mutta tietäminen on vajavaista. Siksi kyselylle jää paljon tilaa. Jostain syystä Jumala on jättänyt ikuisuusasiat uskon varaan, ei näkemisen.

Matti on ollut paljon mielessäni näinä viikkoina. Ystävän ja lenkkikaverin lähtö riipaisi. On melkein noloa sanoa näin, kun ajattelen, mitä lähimmät ihmiset ovat kokeneet, kun ovat menettäneet puolison tai isän. Omaisista voi tuntua, ettei tätä surua saa omistaa kukaan muu kuin he. Totta onkin, että muiden kaipaus saattaa hälvetä jo syksyn puiden pudottaessa lehtiään, mutta lähipiirin menetyksen kipeys kestää kauan.

Kirjoitan tämän kunnioittaakseni ystäväni Matin muistoa. Hänelle oli suotu lahja, jota meillä jokaisella ei ole. Hän oli evankelista henkeen ja vereen, mutta hän ei ollut hitustakaan luotaantyöntävä tyrkyttäjä. Matti kohtasi jokaisen ihmisen lämpimästi lähimmäisenä. Avoin katse ja huumorin pilke silmäkulmassa olivat hänen tunnusmerkkejään. Vilpittömällä olemuksellaan hän sai ihmisten luottamuksen, ja kun se oli syntynyt, hän ei hävennyt ottaa taivasasioitakaan puheeksi.

Eniten ihailin Matissa kykyä koota kristittyjä yhteen yli tunnustuskuntarajojen. Siinä ei ollut kosiskelun makua, vaan aito kiinnostus ja halu rohkaista eri suunnista tulevia kristittyjä puhaltamaan yhteen hiileen. Jos tällaisia matteja olisi joka seurakunnassa ja kirkkokunnassa, meillä olisi suuria ongelmia pitää kirkkojen välisiä aitoja pystyssä. Matin kaltaisesta persoonasta on joskus käytetty nimitystä ’valtakuntakristitty’. Jumalan valtakunta ja sen edistäminen nousevat oman kuppikunnan etuja tärkeämmiksi.

Matti oli siis evankelista. Hänen toinen armolahjansa oli olla rohkaisija. Muiden menestyminen ei ollut hänelle uhka. Hän näki nuoremmissa kristityissä piilevät lahjat ja antoi näille tilaa ja toimintamahdollisuuksia. Hän ei ollut tärkeä itsestään. Sellaisesta ihmisestä on helppo pitää.

En tässä luettele Matin puutteita. En paljon niistä tiedäkään, mutta koska hän oli ihminen ja evankelista, hänellä täytyi niitäkin olla. Jostain toisesta Jumalan valtakunnan vaikuttajasta totesimme jossain keskustelussa, että suurilla ihmisillä on suuri varjo. Jumala näyttää toimivan hyvin puutteellisten ihmisten kautta. Kuulin myös puhuttelevan opetuksen lehtimajanjuhlasta. Vuosittain rakennettavat pienet tilapäishökkelit, lehtimajat, muistuttavat matkalla olevaa Jumalan kansaa. Määräysten mukaan lehtimajan seiniä ja kattoa ei saa tehdä kovin tiiviiksi ja majan on oltava hiukan keskeneräisen ja hauraan näköinen. Taivasta pitäisi pilkottaa lautojen ja oksien välistä. Tämä siksi että ihminen on keskeneräinen ja hauras ja jokaisen ”maja” repsottaa jostain kohdin.

Matin maja on purettu. Enää ei tarvitse leikata eikä sädettää. Siellä säteilee Jumalan kirkkaus ja siellä nähdään Kristus kasvoista kasvoihin.

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s