Raamattu on ihmisten kirjoittama

Kirjoitin Kotimaan kolumnissani, että Raamatusta ei voi leikata erikseen ihmisen sanaa ja Jumalan sanaa, sillä joka sana on molempia. Suuntasin tekstini erityisesti niille, joiden mielestä koko kirja ei voi olla Jumalan sanaa, kun siellä on niin hankalia asioita nykyihmisen näkökulmasta. Väitin, että se on kuitenkin Jumalan ilmoitus, ja jos siinä on ongelmia, ne ovat meidän päässämme, ei Jumalan.

Sain yllättäen sellaisenkin palautteen, jossa uskova ihminen sanoi, ettei Raamattua saa sanoa ihmisten sanaksi ollenkaan. Ymmärrettävä huomio, joskin väärä. Raamatun jokainen sana on ihmisten kirjoittamaa. Monista kirjoista tiedämmekin, kuka kirjoittaja on, milloin teksti on kirjoitettu ja missä tilanteessa. Kaikista emme tiedä. Profeetta Jesajan tyyli on erilaista kuin Jeremian ja Matteus kuvaa asioita eri näkökulmasta kuin Johannes. Luukas on tutkinut tarkkaan asioita, mutta saattaa silti muistaa väärin, kuinka pitkä matka on Jerusalemista Emmaukseen. Paavalin teksti on paikoin sen verran vaikeatajuista, ettei Pietarikaan ymmärrä kaikkea (2. Piet. 3:16). Ilmestyskirjan kirjoittajan kreikka poikkeaa huomattavasti kaikista muista Uuden testamentin tekstityyleistä. Kirjoittajien kynänjälki näkyy siis Raamatun teksteissä.

Uskomme mukaan Raamattu on kokonaan jumalallinen ja kokonaan inhimillinen, kuten Kristuskin. Tällainen ei sovi meidän normaaliin logiikkaamme. Jeesuksesta olisi helpompi ajatella, että hän oli 50% ihminen ja 50% Jumala tai vaikka suhteessa 90-10. Mutta että joku voi olla sataprosenttisesti ihminen ja sataprosenttisesti Jumala yhtaikaa, tuntuu täysin mahdottomalta. Juuri näin me kuitenkin uskomme. Jeesus ei vain näytellyt ihmistä vaan oli sitä todella. Hänellä joka ruokki tuhansia, oli nälkä. Hän joka itse oli elämän vesi, kärsi janosta. Vaikka hän herätti kuolleita ja oli kuoleman voittaja, hän kuitenkin kuoli aivan oikean kuoleman. Täysi ihminen ymmärtää ihmisen osan, täysi Jumala voi sovittaa ihmisten synnit.

Samoin me uskomme Raamatusta. Kaikki siinä on ihmisten kirjoittamaa. Sitä voidaan tutkia kaikin normaalein kielitieteen menetelmin. Sen historiallista taustaa voidaan selvittää ja sen maantiede on normaalia Lähi-idän maantiedettä. Sen paikkakuntien arkeologia on ihan profaania, ei mitään pyhää arkeologiaa. Sen tekstissä heijastuu kirjoittajien maailmankuva. Kirjoittajat käyttävät normaaleja tyylikeinoja, kuten havainnollistamista, kärjistämistä, liioittelua, huumoria ja muita retorisia tehokeinoja.

Samalla pyhässä kirjassa joka sana on Pyhän Hengen inspiroimaa ja kaikki kirjassa on sitä, mitä Jumala on halunnut sinne laittaa. Jumala ei ole jättänyt kirkkoaan arvailujen eikä väärän tiedon varaan itsestään. Sekä kirjojen kirjoittaminen että Kaanonin kokoaminen kaikkine inhimillisine kiistoineen on ollut Jumalan Hengen johtamaa. Olisi mahdotonta ajatella, että Jumala olisi antanut seurakunnalleen vääränlaisen ilmoituksen itsestään. Siksi juuri tämän kirjan sanoma herättää uskon ja ylläpitää sitä. Se on myös kristillisen opinmuodostuksen ainoa perusta.

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

3 vastausta artikkeliin: Raamattu on ihmisten kirjoittama

  1. Wellhausen sanoo:

    Eero Junkkaalan mukaan Raamattu sisältää ”hirveitä opetuksia”. Kuitenkin kuulemma ”joka sana on Pyhän Hengen inspiroimaa”. Jumala on Junkkaalan mukaan ”hyvä”, mutta aina välillä kuitenkin ”näyttää pahalta”. Jos jokin Raamatussa pistää silmään, särähtää korvaan tai tuntuu väärältä tai hämmentävältä v. 2015, vika on aina lukijassa. Hän on joko tyhmä, tietämätön tai syntinen. Olemme ”pinnallisia lukijoita”, ymmärrämme asioita kuulemma huonommin kuin esitieteellisen ajan kristityt ja edustamme ”pikkusievää kristillisyyttä”, jos Raamatun pahimmat julmuudet – ne joihin Jumala itse tekstin mukaan käskee – hämmentävät. Kaikki Raamatun ongelmat ja julmuudet ovat vain ”meidän päässämme”. Kuulemma ”näemme televisiosta joka päivä vielä pahempia”. (Todellako? Mikähän ”joka päivä” näkemämme on pahempaa kuin Jumalan käskemät massiiviset joukkoteurastukset, koko ihmiskunnan tuhoavista vedenpaisumuksista puhumattakaan?)

    Junkkaala toteaa Raamatun todelliset ongelmat nopeasti ja pinnallisesti ja ”ratkaisee” ne yhtä nopeasti ja pinnallisesti lukijaa syyttelemällä ja aliarvioimalla. Mitään todellista, uskontohistoriallisesti perusteltua lisävaloa hän ei kykene tuomaan Vanhan testamentin sisällön ja kirjallisen luonteen ymmärtämiseen. Syynä on täysin sokea luottamus Raamatun jumala- ja historiakuvausten erehtymättömyyteen ja tarkkuuteen, perinteisen kirkollisen raamatuntulkinnan ajantasaisuuteen ja omaan inspiraatio-opin tulkintaan.

    Junkkaala samastaa naiivilla tavalla todellisuuden ja Raamatun kuvaukset todellisuudesta, samoin nykyaikaisen historiankirjoituksen ja uskonnollisesti julistavan kertomustyylin. Myyttejä, fiktiota tai propagandaa ei Junkkaalan Raamatusta löydy lainkaan, ei liioin anakronistista, valikoivaa tai tendenssimäistä historiankirjoitusta. Raamattu on kuulemma alusta loppuun saakka ”ihmisten kirjoittama”, mutta kuin ihmeen kaupalla tekstistä on tislattu kaikki ihmisen vajavaisuus ja syntisyys sen kuvatessa Jumalaa, uskoa, moraalia ja todellisuuden luonnetta. Raamatun inhimillisyys on Junkkaalalle täysin näennäistä, se ilmenee vain perifeerisissä yksityiskohdissa.

    Kaikki Raamatussa on epäilemättä sitä, mitä Jumala on sinne halunnut laittaa. Kokonaan toinen asia on, haluaako Jumala meidän lukevan Raamattua Junkkaalan edustamalla täysin kritiikittömällä ja täysin epätieteellisellä tavalla. Kiitokset Junkkaalan syyttä parjaamalle Juha Pakkalalle ja muille yliopistossa työskenteleville ammattieksegeeteille, joiden korkeatasoiset tutkimukset aidosti auttavat ymmärtämään Raamatun luonnetta aiempaa paremmin.

    • Kiitos, herra Wellhausen, reippaasta kritiikistäsi. Lainasin osan siitä Seurakuntalaisen blogiin ja kirjoitin hiukan omia kommenttejani. Laitan sen saman tähän:

      Koetan tässä vastata jotain Wellhausenille. Se että kirjoitan nopeasti ja pinnallisesti, johtuu käyttämästäni tyylistä. Sekä kolumni että blogi kuuluvat sellaiseen genreen, josta sanotaan Wikipedian mukaan näin: ”Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.”

      Käyttämässäni tyylilajissa ei siis ole tilaa perusteluille. Se ei kuitenkaan anna oikeutta kirjoittaa mitä tahansa. Niinpä olen velvollinen jotain vastaamaan Wellhausenille, joka nimimerkkinsä mukaan tuntee teologista keskustelua ja haastaa minua monessa kohdin.

      Mitä Raamatun tyylilajeihin tulee, niin hyväksyn, että sieltä löytyy sekä ”myyttejä, fiktiota, propagandaa että anakronistista, valikoivaa ja tendenssimäistä historiankirjoitusta”. Väittäisin edelleen, että en lue Raamattua täysin ”kritiikittömällä ja epätieteellisellä tavalla”, vaikka pidänkin sitä Jumalan ilmoituksena joka kohdaltaan. Wellhausenkin näyttää ajattelevan, että ”Raamatussa on epäilemättä sitä, mitä Jumala on halunnut sinne laittaa”. Häneltä on siis kysyttävä, mistä hän tämän tietää ja mikä Raamatussa hänen mielestään on Jumalan laittamaa ja mikä ei. Eksegetiikan tehtävä on tutkia Raamatun historiallista puolta ja tekstin vaiheita, mutta se ei anna vastausta kysymykseen, missä mielessä Raamattu on Jumalan sanaa.

      Kristillinen kirkko on aina perustanut uskonsa koko Raamattuun. Toki sen tulkinnasta on väännetty kättä alusta asti. Sellaiset tulkinnat jotka ovat ristiriidassa Raamatun sanoman kanssa, on todettu harhaoppisiksi. Eksegetiikan kanssa kirkon on käytävä asiallista vuoropuhelua, mutta se ei voi ottaa mittatikukseen alati vaihtuvia tieteellisiä metodeja. Sen on kuunneltava, mitä alkuperäinen Wellhausen ja muut ovat kirjoittaneet ja pohdittava, mitä johtopäätöksiä niistä on tehtävä kirkon raamattuopetukselle. Eksegetiikka on kuitenkin jossain määrin sidoksissa kunkin aikakauden muotifilosofioihin, joten kirkon pitää pitää siihen myös riittävää etäisyyttä säilyttääkseen oman kutsumuksensa tässä maailmassa Jumalan valtakunnan näkyvänä edustajana.

      Raamatun julmuudet häiritsevät jokaista pyhän kirjan lukijaa, minuakin. Ratkaisuni ei ole sanoa, että ne eivät voi olla Jumalan ilmoitusta. Jumala on näet niin paljon suurempi, että kaiken pahuudenkin yläpuolella voi olla hyvä Jumala. Arvelen olevani Lutherin linjoilla, kun sanon, että Saatanakin on Jumalan kahlekoira, eikä tässä maailmassa tapahdu mitään Jumalan sallimatta. Vaikka meille jää suunnattomasti ratkaisemattomia kysymyksiä, jätämme ne Jumalan salaisuudeksi. Emme yritä kutistaa Jumalaa omien toiveittemme ja näkemystemme mukaiseksi pikkujumalaksi. Hän on ilmoittanut itsestään kirjallisessa muodossa ihmiskunnalla. Sen lisäksi hän tuli itse ihmiseksi, syntyi pieneksi avuttomaksi vauvan rääpäleeksi, eli tavallisen ihmisen lapsuuden ja nuoruuden, suostui ihmisten pahoinpitelemäksi ja tapettiin raaimmalla mahdollisella tavalla. Eihän kaikkivaltias Jumala voi olla tällainen? Mutta juuri näin hän kuitenkin teki.

  2. Wellhausen sanoo:

    Kiitos Eero vastauksesta. Anteeksi jos edellisen viestini sävy oli liian ”reipas”. Tässä muutamia kommentteja kirjoittamaasi.

    Kaikki Raamatussa on Jumalan sinne laittamaa siinä mielessä, että hän on sallinut Raamatun muotoutua sellaiseksi kuin se on muotoutunut. Tästä ei kuitenkaan automaattisesti seuraa, että Jumala allekirjoittaa kaiken, mitä hänen olemuksestaan, teoistaan ja tahdostaan Raamatussa sanotaan – erityisesti Raamatun vanhimmissa ja alkukantaisimmissa osissa.

    On tärkeää pitää mielessä, että Raamattu kuvaa Jumalaa 2000-3000 vuotta sitten eläneiden ihmisten näkökulmasta. Ihmisen näkökulmat ja tulkinnat ovat aina rajallisia ja vahvasti sidoksissa aikahistorialliseen kontekstiinsa. On mahdotonta ajatella, että minkään ajan ihminen tavoittaisi Jumalan olemuksen suoraan ja puhtaasti. Filosofiasta tiedämme, ettemme tavoita niin edes aistein havaittavaa maailmaa, johon olemme fyysisesti kosketuksissa kellon ympäri. Puheelle Raamatun inhimillisyydestä ei ole perusteita, mikäli ymmärrämme inspiraation niin, että Raamatun kirjoittajat ovat olleet Raamattua kirjoittaessaan vapaita ihmisen episteemisistä, moraalisista ja hengellisistä rajoituksista. He eivät ole sitä olleet ja se näkyy lopputuloksesta.

    Vaikka eksegetiikka ei anna suoraa vastausta kysymykseen, missä mielessä Raamattu on Jumalan sanaa, sen tutkimustuloksia hyödyntämällä voi kyllä vaivatta hylätä muutamia tulkintavaihtoehtoja, kuten fundamentalistisen käsityksen. Fundamentalistisen eli historiallisesti naiivin käsityksen mukaan saamme Raamatusta tarkkaa, luotettavaa ja ajantasaista tietoa siitä, millainen Jumala on tai millainen hän ainakin joskus on ollut. Tieteellinen eksegetiikka taas paljastaa, että Raamattu tarjoaa meille näkymän 1000-vuotiseen kehittyvään traditioon. Tulkinnat ja uskonkäsitykset, joita Raamattu sisältää, ovat käymistilassa. Ne paitsi rikastuvat myös muuttuvat vuosisatojen saatossa. Käsitykset eivät vanhene ja muutu vain testamenttien välillä vaan myös sisällä. Käsitykset eivät muutu sen vuoksi, että Jumalan olemus muuttuisi vuosisatojen varrella, vaan sen vuoksi, että ihmisen käsitykset Jumalasta muuttuvat. Ajassa ja paikassa elävä ihminen ei kykene näkemään Jumalaa suoraan ja ajattomalla tavalla, vaan oman aikansa edellytyksistä käsin. Kun aika vaihtuu toiseksi, myös käsitykset Jumalasta vaihtuvat.

    Raamatun eri-ikäisissä aineksissa on tietenkin paljon yhteensopivaa, mutta paljon on myös sellaista, mitä ei sovi yhteen ilman väkivaltaa. Tämän vuoksi emme voi puhua ”Raamatun sanomasta” mutkattomalla tavalla, ikään kuin siitä perille pääseminen vaatisi vain lukutaitoa. Raamatulla ei ole mitään yhtä yksiselitteistä sanomaa, joka kävisi ilmi sen jokaisesta kirjasta. Edes siitä Raamatun kirjat eivät ole yksimielisiä, onko jumaluuksia yksi vai monta tai onko olemassa autuaallista kuolemanjälkeistä elämää! Tämä jää huomaamatta, jos luemme Raamattua myöhemmin muotoutuneen oppijärjestelmän valossa.

    Kristitylle Raamatun hermeneuttinen avain on Jeesus eli se mitä hän opetti Jumalasta ja se, mitä UT myöhemmin opetti Jeesuksesta, lihaksi tulleesta Jumalasta. Jeesuksen opetukset ja hänen oma olemuksensa paljastavat Raamatun vanhimpia sisältöjä huomattavasti tarkemmin, millainen Jumala oikeasti on. Tältä pohjalta voimme myös arvioida sitä, mitä vuosisatoja vanhempi ja primitiivisempi VT sanoo Jumalasta. Meidän on otettava vakavasti se, että VT:n ja UT:n ainesten välillä on usein satojen vuosien kehityshistoria eikä nähtävä Raamatun sisältöä koherentimpana kuin se todellisuudessa on. Raamattu on kirjasto, ei kirja. Kirjaston kirjat eivät ole sisällöltään yhtenäisiä, vaikka niiden aihepiiri laajasti ottaen olisi sama.

    Ihmeellisintä Raamatussa on se, että Jumala voi jopa nykyihmiselle puhua Raamatun kautta, vaikka joka sana ei olekaan totta ja virheetöntä fundamentalismin olettamassa merkityksessä. Minusta tuo ihme on ainoa mielekäs tapa puhua Raamatun inspiraatiosta. Taikauskoisen sana- tai asiainspiraatio-opin voimme unohtaa: sille ei löydy empiiristä evidenssiä. Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle ei ole tullut kielellisessä muodossa vaan persoonan muodossa. Raamattu on ilmoitusta vain sikäli, kun se todistaa tuosta persoonasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s