Älkää erotko kirkosta

Maaliskuussa astuu voimaan ns. tasa-arvoinen avioliittolaki. Kirkkomme piispat ovat linjanneet, että kirkon avioliittokäsitys miehen ja naisen välisenä liittona ei ole muuttunut eikä muutu. Monet papit ovat julistaneet, että he aikovat toimia vastoin kirkon ja esimiestensä päätöstä. Uskonsa vakavasti ottavat kristityt kyselevät, mitä nyt pitäisi tehdä. Emme pidä yhteiskunnan ratkaisua oikeana ja sitä vastaan tehty kansalaisaloite on edelleen käsittelyssä. Se tuskin johtaa mihinkään.

Kuulen monien kristittyjen sanovan, että kun uusi laki tulee voimaan, erotaan kirkosta. Hetkinen. Eikö lain vastustajan pitäisi erota valtiosta eikä kirkosta? Eihän kirkko ole muuttamassa avioliittokäsitystään. Hyvä on, ymmärrän kyllä, että kirkosta eroamisuhka liittyy siihen, että monien mielestä kirkko ei ole antanut riittävän selvää ääntä ja että monet kirkon papit lipeävät virallisesta linjasta ja liputtavat uuden lain puolesta.

Miettikää kuitenkin vähän. Jos eroaisimme kirkosta aina, kun siellä on joku pappi tai piispa, jonka mielipiteet ovat vastoin perinteistä kristillistä oppia, meidänhän olisi pitänyt erota kirkosta jo satoja kertoja. Aina löytyy aidan yli hyppijöitä, eikä kansankirkko koskaan ole opillisesti yksituumainen ja puhdaslinjainen. Eivät muuten ole vapaat suunnat eivätkä muutkaan kirkkokunnat.

Kirkon kannalta olisi pahin skenaario sellainen, että siitä eroavat ensi vuonna sekä ne, jotka pitävät piispojen ja kirkon kantaa liian vanhanaikaisena että ne jotka pitävät kirkkoa liian liberaalina. Kirkko repeäisi molemmista reunoistaan. Näin luultavasti tulee jossain määrin käymäänkin. Mutta hei, uskon vakavasti ottavat kristityt: älkää lähtekö kirkosta minnekään. Kirkkohan olemme me. Antaa niiden lähteä, joille kirkon tärkeimmät arvot eivät ole ennenkään merkinneet mitään. Jäädään me pitämään kirkkoa pystyssä. Ei tämä mikään ihanteellinen laitos ole, mutta juuri tämän parempaan eivät uskovaiset ole ennenkään pystyneet. Lähdetään joka pyhä kirkkoon ja vallataan sen toiminnot niille, joille kirkon pysyvät arvot ovat tärkeitä.

Kannattaa siis miettiä, mitä voittaisi sillä, että eroaisi kirkosta. Pelastaisiko oman nahkansa, kun voisi sanoa, etten kuulu noin epäselviä lausuntoja jakelevaan laitokseen, jossa on liikaa eri kannalla olevia pappeja? Mitä minä siitä hyötyisin? Entä kirkko? No, koetan ymmärtää: hakeutumalla johonkin turvallisempaan uskovien yhteisöön voisin olla varma siitä, että kuulen minua ruokkivaa Jumalan sanan opetusta. Eihän tällainen ole kyllä kiellettyä silloinkaan, jos säilyn kirkkomme jäsenenä, ja käyn kuuntelemassa minulle mieluisia opettajia.

Ei kirkko ole mikään yhdistys, josta lähdetään heti, jos joku sen johtoportaassa törttöilee. Se on kaksituhatta vuotta maailmassa kantanut oikeaa evankeliumia, eikä se voi koskaan maailmasta hävitä. Tosin luterilainen kirkko on vain pieni osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa, eikä aina kaikilta osin sen kirkkain tähti. Se on kuitenkin viisisataa vuotta pitänyt Jumalan sanaa kunniassa meidän maassamme ja kaikessa repaleisuudessaan säilyttänyt oikean tunnustuksen ja oikean uskon. Sen perusta on terve, vaikka pinnalla joskus kuohuu. Sitä paitsi sen ytimessä on täysin luovuttamaton oppi uskon vanhurskaudesta, joka puolestaan on joissain kirkoissa peittynyt erilaisten traditioiden tai kokemuskristillisyyden alle. Meidän linjamme on: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Kategoria(t): Luokittelemattomat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Älkää erotko kirkosta

  1. Jouni Turtiainen sanoo:

    Hieno ja tarpeellinen kirjoitus, kiitos!

  2. Martti Olavi Toivon poika Lehikoinen sanoo:

    Eero puhuu asiaa, mutta yksi näkökulma pitäisi käsitellä Eeron taidolla eli se kun omasta seurakunnasta ei saa elämän leipää ja on hengellisesti ”aliravittu tai nälkiintynyt”. Neuvo tässä tilanteessa olevia.

    • Niinpä niin, Martti. Kuvaamasi tilanne ei liene kovin harvinainen. Tähän asti kristityt ovat pyrkineet etsimään ravintonsa sieltä, mistä sen parhaiten löytävät. Siksi monet ovat hakeutuneet kristillisten järjestöjen piiriin tai löytäneet omat uskonystävänsä jostain. Vanhastaan on silti haluttu pysyä kirkossa ja mennä joka pyhä ehtoolliselle. Minä ainakin yritän sitä edelleen.

  3. Marko Sjöblom sanoo:

    Eero, olet paljolti oikeassa. Mutta vaikka kirkkomme liberalisointi loppuisi tähän paikkaan, viimeisten 30 vuoden kirkolliset päätökset ovat yhä voimassa ja tekevät jokseenkin mahdottomaksi Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaisen seurakuntaelämän, yksittäisiä seurakuntia, järjestöjä ja Lähetyshiippakuntaa lukuun ottamatta. Ideatadolla sola fide jne toimii, mutta sillä ei pitkälle pötkitä, jos yksilölle ei ole tarjolla Raamatun ja tunnustuksen mukaista hengellistä ravintoa seurakuntatasolla (ellei sitten yksityinen uskova tee pitkälle meneviä kompromisseja). Seurakuntaelämä, joka jatkaisi uskomme perintöä taas näyttää – ikävä kyllä – tällä hetkellä edellyttävän kirkon rakenteesta riippumattomia seurakunta- ja paimenratkaisuja. Uusi avioliittolaki ja sitä todennäköisesti seuraava kirkon mukautuminen Ruotsin mallin mukaan sekä radikaaleimman papiston odotettavissa oleva sooloilu vihkimiskysymyksissä ovat mielestäni vain niitä oljenkorsia jotka taittavat kamelin selän ts. saavat konservatiivisimmat pohtimaan kirkosta eroa. Kirkossa olisi hyvä pysyä, siitä olen samaa mieltä. Mutta samalla olisi aktiivisesti toimittava jo tehtyjen virheiden korjaamiseksi ja väärään suuntaan vieneiden päätösten muuttamiseksi. Ja jos ja kun se ei onnistu, on uskonelämän ja seurakuntayhteyden kuitenkin jatkuttava jossakin sellaisessa yhteydessä, jossa oikean seurakunnan tuntomerkit toteutuvat. Ei siksi, että on kiva olla oikeassa ja mukana tosi tosiuskovien tosi tosiseurakunnassa vaan siksi, että uskonelämän säilyminen luterilaisen tunnustuksen mukaan edellyttää oikein julistettua sanaa ja oikein toimitettuja sakramentteja. Ihan reaalitodellisuudessa.

    • Vaikeita kysymyksiä pohdittavaksi, Marko. Kuten edellä juuri vastastin Martille, kristityt ovat perinteisesti etsineet omat yhteytensä kirkon sisältä tai sen liepeiltä eroamatta kirkosta, jossa edelleen ovat sana ja sakramentit saatavilla. Tämä ei varmaankaan ole tullut viime vuosina yhtään helpommaksi, päin vastoin. Luonnollisesti kirkossa pysymisen motiivi heikkenee huomattavasti, jos voi mennä messuun vain silloin, kun siellä on miespappi ja mieluiten mieluisa sellainen palvelemassa.

      Sanoit, että pitäisi toimia tehtyjen virheiden muuttamiseksi. Jos tarkoitat kirkon virkaratkaisua vuodelta 1986, juna meni jo. Minun ratkaisuni on pysyä kirkossa ja mennä messuun riippumatta siitä, kuka sen toimittaa. Saan usein ravintoa luetusta tekstistä, rukouksista, virsistä ja ehtoollisesta, joskus saarnastakin. Toki toivoisin, että hyvää julistusta ja opetusta olisi riittävästi saatavilla.

      • Marko Sjöblom sanoo:

        Ja minun ratkaisuni on, että etsiydytään niihin messuihin ja tilaisuuksiin, joissa Jumalan sana julistetaan puhtaasti ja sakramentit toimitetaan oikein, Kristuksen säätämyksen mukaisesti. Voi olla, että juna virkakysymyksessä meni jo – kansankirkkomme organisaation osalta. Mutta silloin on minun mielestäni pohdittava sitä, millä tavoin sitten oikea messun vietto on mahdollista – eikä mukautua vääriin järjestyksiin. Mielestäni toistaiseksi parhaat ratkaisut ovat olleet jumalanpalvelusyhteisöt – ja Lähetyshiippalunta. Mitä sitten tulee sananpalvelijan mieluisuuteen, niin on tärkeää. että opitaan sietämään saarnaajien erehtymisiä ja epäonnistumisia eikä vain kierrellä kuuntelemassa paria-kolmea mieleistä. Olen tosin itsekin syyllistynyt tähän. Mutta kyse ei ole vain virkakysymyksestä vaan paljosta muustakin.

  4. Kosti Kallio sanoo:

    Kiitos, Eero, hyvästä kirjoituksestasi! Aamen! Jos kaikki Jumalan sanan todesta ottavat kristityt pysyvät kirkossamme, sillä on suuri merkitys jokaiselle paikalliselle seurakunnalle ja sitä kautta koko luterilaiselle kirkollemme. Petrus kirjoitti aikoinaan runossa: Sekaan vaan, se on suolan paikka!

  5. Matti Näsi sanoo:

    Hei Eero, olemme ratkaisseet raikkaan veden ja rukiisen leivän saamisen osin niin, että kokoonnumme kodeissa ns. kotikokouksissa. Laulamme , rukoilemme, luemme Sanaa ja jaamme todistuksia siitä, mitä Jeesus on elämässämme tehnyt. Väkeä on aina vain tullut enemmän ja enemmän ja uusia koteja on liittynyt mukaan verkostoon. Pyhän Henki on siunannut näitä tapaamisiamme. Mukaan on halunnut tulla kristittyjä eri seurakunnista. Nuoria ja perheitä on myös mukana – vauvasta vaariin. Sanan nälkä on valtava. Seurakuntien työntekijöitä on myös ollut mukana ilman mitään velvollisuutta suorittaa, siis kuulijan paikalla. Uskon, että näin tuemme eri seurakuntia alueellamme. Yhteinen ystävämme Mikko L. iloitsi kovin kuulemastaan ja olisi halunnut päästä mukaan jakamaan sanaa. Kaikki tämä on sitä, että Herramme kuulee rukouksia ja avaa lähteitä kirkkojen vierelle. Vältämme puhumista ns. aroista aiheita, emme käännytä toisiamme vaan tuemme ja rukoilemme, että jaksaisimme kulkea yhteistä tietä kohti Taivaan kotia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s