Israelin arkeologisia kohteita

Olimme äskettäin Israelissa ja matkalaiset pyysivät saada joistakin vierailukohteista kirjallista materiaalia. Lupasin laittaa joitain aiemmin kirjoittamiani artikkeleita omalle kotisivulleni, siis tähän. Tässä on kuitenkin aluksi kaksi uutta, ennen julkaisematonta tekstiä.

Jutut Daavidin ajan kaupungista, Khirbet Qeiyafasta ja Jeesuksen haudasta, ovat artikkeleita, jotka olen nyt kirjoittanut ja jotka julkaistaan Uusi Tie -lehdessä ja Seurakuntalaisessa. Neljä seuraavaa käsittelevät Jerikoa, Hasoria, Dania ja Lakisia ja ne olen kopioinut kirjastani Eedenistä itään.

 Daavidin ajan kaupunki löytynyt

(Uusi Tie -lehteen 2.11.2016, tässä lyhennettynä, ilmestynee viikolla 45, lehdessä mukana kuviakin)

Lokakuun 23. päivän aamuna aurinko paahtoi kuumasti Elanlaaksossa. Olimme lähteneet etsimään Khirbet Qeiyafan raunioita. Juuri kukaan ei osannut neuvoa, mistä sinne tarkalleen mennään. Löysimme kuitenkin pienen hiekkatien pään ja vaelsimme pari kilometriä metsän reunaa kiertäen ja samalla koko ajan ylemmäs kiiveten. Mäen päällä vaivamme palkittiin: olimme saapuneet korkean kukkulan laelle. Paikalla oli paljon esiin kaivettuja raunioita ja sieltä avautui kaunis näköala kauas laaksoon ja aivan rannikkotasangolle asti. Tässä laaksossa Daavid oli aikoinaan voittanut Goljatin maailman kuuluisimmassa kaksintaistelussa ja tälle mäelle hän oli kuninkaana ollessaan rakentanut linnoitetun kaupungin.

Elanlaaksosta paljastunut rauniokaupunki on erityisen merkittävä sen vuoksi, että monet ovat epäilleet Raamatun antavan hyvin virheellisen kuvan Daavidin ajasta. Koska tuon ajan löytöjä on niukasti, on arveltu, että Jerusalem olisi ollut pieni kyläpahanen ja koko suurvalta vain toiveunta. Daavidin historiallisuuttakin ehdittiin epäillä, kunnes Danista 1993 vuonna tehty tekstilöytö kumosi lopullisesti tällaiset epäilyt. Nyt Khirbet Qeiyafan vahvasti linnoitettu kaupunki kolmenkymmenen kilometrin päässä Jerusalemista muuttaa ajan arkeologista kuvaa ja puhuu vahvan valtakunnan puolesta.

Esiin kaivettu kaupunki on 2,5 hehtaarin suuruinen ja sitä ympäröi 700 metriä pitkä muuri. Kaupungissa on ollut kaksi porttia ja tämän vuoksi sen nimeksi on ehdotettu Saaraimia, joka tarkoittaa kahta porttia. Saaraim on mainittu Vanhassa testamentissa vai pari kertaa (Joos. 15:36; 1. Sam. 17:52). Löydetty keramiikka on ajoitettu C14-menetelmällä ajalle 1050-970 eKr., joka vastaa Israelin kuninkaiden, Saulin ja Daavidin aikaa. Paksuin muurein varustettu kaupunki kertoo vahvasta valtakunnasta Israelin kuningaskunnan alkupuolelta. Asukkaita kaupungissa on ollut 500-600.

Arkeologia ei voi useinkaan kertoa lopullista varmuutta siitä, keitä kaupungissa asui. Tässä tapauksessa monet seikat puhuvat sen puolesta, että kyseessä on nimenomaan israelilaiskaupunki. Paikalta ei ole löytynyt sian luita, jollaiset ovat tavallisia kanaanilais- ja filistealaiskaupungeissa. Ruokatabut ovat aika vahva näyttö siitä, mihin kansaan asukkaat kuuluivat. Myös rakennustapa on samankaltainen kuin israelilaisilla muuallakin, samoin keramiikka.

Kiintoisimpia yksittäisiä löytöjä ovat kaksi laatikkomaista kulttiesinettä, jotka mahdollisesti ovat olleet liitonarkun jäljennöksiä. Paikalta on löydetty myös piirtokirjoitus, joka kuuluu vanhimpiin Israelin tekstilöytöihin. Kyseessä on noin 15×16 cm kokoinen ruukunsirpale, jossa on viisi riviä kirjoitusta. Kieli on varhaista hepreankieltä, joka on samankaltaista kuin muut alueella puhutut kielet. Tekstin tulkinta on hankalaa, mutta siinä puhutaan Jumalasta sekä orvoista ja leskistä ja mahdollisesti myös kuninkaasta.

Daavidin aikaisen linnoitetun kaupungin löytymistä 30 kilometrin päässä Jerusalemista voi pitää sensaatiomaisena. On erikoista, että se oli pysynyt piilossa näihin vuosiin asti. Samanaikaisesti Eilat Mazarin suorittamat Jerusalemin kaivaukset ovat tuoneet päivänvaloon Daavidin ja Salomon aikaisia rakennelmia. Myös Gatista löydetty pieni ruukunpala, jossa oli Goljatin nimi, kuuluu näiden aikojen tärkeisiin löytöihin.

Raamatun sanoma ei seiso tai kaadu sen perusteella, mitä kaivauksista löydetään. Nämä löydöt muistuttavat kuitenkin siitä, että Jumala on ilmoittanut itsensä todellisten ihmisten todellisessa historiassa. Daavidin aikaiset löydöt kertovat siis siitä kuninkaasta, jolle annettiin lupaus hänen suvustaan syntyvästä Messiaasta.

 

Kävin Jeesuksen haudalla

(Seurakuntalaiseen 3.11.2016)

Kävin Jeesuksen haudalla. Siellä oli remontti menossa. Kirkossa oli tungos kuten tavallista. Pääsimme ryhmän kanssa kuitenkin kiertämään hautakappelin takana olevaan pieneen luolaan. Siellä ei ollut muita kuin me ja niinpä lauloimme laulua Maksettu on velkani mun, ylistys olkoon ristiinnaulitun. Samalla kurkistimme Joosef arimatialaisen hautaan.

Missä me siis olimme? Jerusalemin vanhankaupungin sydämessä on massiivinen Pyhän haudan kirkko (Holy Sepulchre). Juuri samoihin aikoihin kun olimme siellä, lehdet otsikoivat Jeesuksen haudan uudelleen esiin kaivamisesta. National Geographicin arkeologit olivat saaneet luvan 60 tunnin ajan selvittää, miltä oletettu Jeesuksen haudan paikka näyttää, kun siitä otetaan kaikki päälle kasautunut materiaali pois. Luultavasti ensimmäisen kerran yli viiteensataan vuoteen nähtiin kalkkikiviseen peruskallioon asti. Marmorilaatan alta paljastui alkuperäinen kallio.

Jerusalemista on löydetty yli tuhat roomalaisaikaista kalliohautaa. Vain tähän yhteen liittyy lähes kaksituhatvuotinen traditio Jeesuksen haudan paikasta. 130-luvulla keisari Hadrianus rakennutti tähän pakanallisen Afroditen temppelin häväistäkseen kristittyjen pyhintä paikka. Kristinuskon tultua valtionuskonnoksi 300-luvulla, keisari Konstantinuksen äiti Helena määräsi, että paikalle rakennetaan kristillinen kirkko. Kirkko valmistui vuonna 335. Se tuhoutui 1000-luvulla, mutta rakennettiin uudestaan. Suuren kirkkokompleksin sisällä on oma paikkansa roomalaiskatolisilla, kreikkalaisortodokseilla, armenialaisilla, syyrialaisilla, kopteilla ja etiopialaisilla.

Lokakuun lyhyt kaivausprojekti ei sinänsä tuonut esiin mitään mullistavaa uutta tietoa, sillä tähänkin asti on tiedetty Jeesuksen haudan tarkka sijainti. On myös ollut selvää, että itse haudasta ei ole mitään näkyviä jälkiä, koska se on rikottu jo varhain uusien rakennelmien tieltä. Silti haudan peruskallioon kurkistaminen on täytynyt olla puhutteleva kokemus niillä, jotka pääsivät siihen kurkistamaan ensimmäisinä satojen vuosien tauon jälkeen.

Nykyisin siis haudan paikalla on neliskulmainen kappeli. Aivan sen takana on toinen, pieni luolamainen kappeli, jossa meidän matkaryhmämme viivähti. Siellä on nähtävissä aito, Jeesuksen aikainen hauta. Sitä kutsutaan Joosef arimatialaisen haudaksi ja ajatellaan, että tuo rikas mies joka luovutti oman sukuhautansa Jeesukselle, ei halunnut käyttää samaa hautaa, vaikka Jeesus nousikin kuolleista. Siksi hän olisi hakkauttanut viereen toisen haudan, joka on edelleen nähtävissä.

Monet Israelin-matkalaiset vierailevat Puutarhahaudalla. Se on viehättävä paikka aivan Jerusalemin sydämessä ja siellä on hyvä muistella Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Se ei kuitenkaan ole Jeesuksen hauta, sillä hautatyyppi on jo Vanhan testamentin ajalta ja paikan traditio aivan liian nuori. Pyhän haudan kirkko on säilyttänyt alkuperäisen muiston oikeasta paikasta. Meille kristityille tietenkin paikkaa tärkeämpi on itse asia: Jeesus joka kuoli ristillä, nousi kuolleista kolmantena päivänä ja elää tänään.

 

Jerikon kadonneet muurit

(Kirjasta Eedenistä itään – Esseitä Raamatun paikkakunnista. Perussanoma 2010)

Kävin ensimmäisen kerran Jerikossa joskus 1970-luvulla. En löytänyt Jerikon muureja. Eipä silti, ei niitä ole kukaan muukaan löytänyt. Jerikon rauniokumpua on kuitenkin kaivettu varsin perusteellisesti. Olisivatko muurit tyystin hävinneet? Vai onko niitä koskaan ollutkaan?

Kaikkein varhaisimmasta Jerikosta on vielä pieni osa jäljellä ja jokaisen matkailijan nähtävissä. Kyseessä on maailman vanhimpana pidetyn kaupungin muurissa ollut torni. Se on rakennettu noin kymmenentuhatta vuotta sitten. Tornin kaivoi esiin tunnettu brittiläinen arkeologi Kathleen Kenyon. Hänen 1950-luvulla tekemänsä tutkimustyö muodostaa edelleen perustan muinaisen Jerikon historialle. Ennen Kenyonia John Garstang oli väittänyt löytäneensä Joosuan aikaiset muurit, mutta Kenyon osoitti edeltäjänsä tehneen melkoisia virheitä ajoituksessa. Kyseiset muurit olivat 1500-luvulta eKr., kun Joosua vieraili paikkakunnalla 1200-luvulla eKr. Myöhäispronssikautta (1500-1200 eKr.) on perinteisesti pidetty kanaanilaisaikana ja alkavaa rautakautta (1200-1000 eKr.) israelilaisten maahantulon aikana.

Viime vuosikymmeninä on tullut tavaksi sanoa, että Jeriko on esimerkki Raamatun kuvauksen ja arkeologisen tutkimuksen yhteensopimattomuudesta. Kenyonin jälkeen yksi ja toinen teologi, myös Suomessa, on halunnut osoittaa Raamatun historiallisesti epäluotettavaksi juuri Jerikon avulla. Niinpä on paikallaan muistuttaa, että Kenyon itse kirjoitti omien tutkimustensa jälkeen näin: ”Jeriko tuhottiin myöhäispronssikausi II:n aikana. On hyvin mahdollista, että juuri tästä tuhosta on muistuma Joosuan kirjassa, vaikka arkeologia ei voi todistaakaan sitä. Tuhon jälkeinen asutuskatko näkyy arkeologisissa tutkimuksissa ja tämä sopii hyvin Raamatun kuvaukseen. Tänä autioitumisen aikana eroosio kulutti paljon myöhäispronssikauden jälkiä pois.”

Koska Jeriko-keskustelu on vellonut sen verran moneen suuntaan ja erityisesti Raamatusta poispäin, lainaan vielä yhtä arvovaltaista puheenvuoroa. Jerusalemin yliopiston arkeologian professori Amihai Mazar on Israelin tunnetuimpia arkeologeja ja mittavan alan perusteoksen kirjoittaja. Hän toteaa Jerikosta näin: ”Jerikosta ei ole löydetty jälkiä myöhäispronssikauden linnoituksista. Tätä on pidetty todisteena Joosuan kirjan historiallista arvoa vastaan. Jerikon löydöt kuitenkin osoittavat, että siellä oli asutus myöhäispronssikaudella, vaikka suurin osa jäljistä on hävinnyt eroosion tai ihmisten aktiviteettien vuoksi. Kenties massiivisia keskipronssikauden muureja oli käytetty uudelleen, kuten on laita monissa muissa asutuspaikoissa. Myöhäispronssikauden asutuksen jälkeen Jeriko oli vähän aikaa asumaton. Näin ollen Jerikon tapauksessa arkeologiset löydät eivät tarjoa ratkaisevaa aineistoa kieltää, etteikö Joosuan kirja voisi sisältää historiallisen ytimen kaupungin valloituksesta.”

Pohdittaessa Jerikon kaivausten ja Raamatun suhdetta on syytä muistaa yksi joskus unohdettu arkeologinen sääntö, jonka englanninkieliset sanovat näin: ”The lack of evidence does not mean the evidence of lack.” Suomeksi se tarkoittaa, että jos jostain ei löydetä jotakin, se ei merkitse, ettei siellä ole koskaan ollut jotakin. Olen itse ollut kaivamassa useissa kohteissa, joista myöhemmät kerrostumat olivat aikojen saatossa hävinneet. Sopinee vielä kertoa tähän sääntöön sopiva anekdootti. Puhuin jossain suomalaisessa seurakunnassa Jerikon ongelmasta. Muuan iäkkäämmän oloinen mies pyysi puheenvuoroa ja kertoi äskettäinen käyneensä Venäjän puolella Karjalassa etsimässä omaa vanhaa kotitaloaan. Hän löysi tarkan paikan, mutta talosta ei ollut mitään jäljellä, vain pelkkää risukkoa ja ruohikkoa. ”Jos viidessäkymmenessä vuodessa jäljet voivat tyystin hävitä, miksi eivät sitten kolmessa tuhannessa vuodessa”, hän totesi.

Kertomus Joosuan ja israelilaisten Jerikon valloituksesta on epäilemättä niin tarunomainen, että se voi lisätä motiivia epäillä tarinan historiallista pohjaa. Kuinka joku vain kaupungin ympäri marssimalla ja torviin puhaltelemalla voisi saada muurit sortumaan? Raamatussa on kuvattu monia sellaisia ihmeitä, joille ei löydy luonnollisia selityksiä. Ihmeet ovat ihmeitä. Maailmankaikkeuden ja luonnonlakien Luojalle pitää suoda mahdollisuus puuttua oman maailmansa kulkuun ja halutessaan toimia vastoin luonnonlakeja. Silti monille ihmeillekin löytynee ”luonnollinen” selitys. Jerikon kohdalla on arveltu, että tässä maanjäristyksille alttiissa laaksossa olisi voinut tapahtua järistys, joka hetkeksi pysäytti Jordanin juoksun israelilaisten mennä yli ja kenties myös jo ravisutteli kaupungin muureja. Sen jälkeen sopivan korkuinen ääniefekti, joka saattaa rikkoa lasi-ikkunatkin, olisi hoitanut loput muurien kaatumisesta. Jos kyseessä oli maanjäristys, sen ajoitus oli kuitenkin ylhäältä tarkkaan ohjattu.

Jerikon muurien kaaduttua paikka autioitui useaksi sadaksi vuodeksi. Uusi asutus lienee tullut vasta niihin aikoihin, joista Raamattu kertoo profeetta Elisan historiassa. Ollaan siis 800-luvulla eKr. Toisen Kuninkaiden kirjan 2. luku kertoo, että Jerikossa olevan lähteen vesi oli huonoa ja sairastutti ihmisiä. Profeetta teki ihmeen, jolla paransi veden laadun. Niinpä tänäkin päivänä Jerikon rauniokummun kupeessa pulppuavaa lähdettä kutsutaan Elisan lähteeksi. Jerikon kaivauksista löydettiin kerran jälkiä sellaisista kotiloista, joista jotkut tutkijat arvelivat veden saastumisen johtuneen.

Kertomuksella Jerikon muurien ihmeellisestä kaatumisesta on selvä sanoma. Kyseessä oli Jumalan valitun kansan ensimmäinen sota luvattua maata valloitettaessa. Ensimmäisessä taistelussa Jumala halusi näyttää, kenen voimassa voitto saadaan. Kuitenkaan lupausten maa ei tullut israelilaisten syliin ilman ”verta, hikeä ja kyyneliä”. Sen haltuunottoon liittyi voittoja ja tappioita. Sen eteen oli nähtävä paljon vaivaa ja tehtävä työtä.

Tähän sisältyy merkillinen paradoksi, joka pätee kristityn elämässä muutenkin. Jumala on luvannut meille perille pääsyn ja se on varma. Sinne päästään yksinomaan armosta, ei koskaan omilla ansioilla. Silti kristityn on kilvoiteltava, nähtävä vaivaa, taisteltava syntiä vastaan ja huolehdittava oman hengellisen elämänsä hoidosta. Hänen tulee rakastaa lähimmäisiään ja toimia maailman hädän lievittämiseksi. Silti hän on vain ansioton palvelija.

 

Kuka valloitti Hasorin?

(Kirjasta Eedenistä itään – Esseitä Raamatun paikkakunnista. Perussanoma 2010)

Jos minulta kysytään, missä Israelin kohteessa löytyy eniten Raamatun kannalta mielenkiintoisia arkeologisia liittymäkohtia, yksi ensimmäisiä mieleen tulevia vastauksia olisi Hasor. Nimi lienee useimmille raamatunlukijoille tuntematon. Edes kaikki Israelin-kävijät eivät tiedä, mistä paikasta puhutaan, sillä oppaat ajattavat turistibussit useimmiten Hasorin ohi ja vievät matkailijat mieluummin Gatzrinin hopeakauppaan. Hasorissa kannattaisi kuitenkin pysähtyä ja ottaa Raamatut mukaan rauniokummulle.

Hasor sijaitsee Pohjois-Galileassa noin 15 kilometrin päässä Gennesaretinjärveltä, Kirjat-Shmonaan ja Metullaan vievän tien varrella. Aiemmin tie jopa ylitti rauniokummun, mutta nyt uudempi, leveä asfalttitie kiertää kukkulan. Matkailijan on hyvä tietää, että kukkulan juurella, Ayelet Hashachar-kibbutsin portilla, on pieni mutta hyvin edustava museo, jossa Hasorin esineistöä ja historiaa esitellään havainnollisella tavalla. Hasoria ovat kaivaneet kaksi tunnettua Israelin arkeologia, ensin 1950- ja -60 -luvuilla Yigael Yadin ja sitten vuodesta 1990 alkaen Amnon Ben-Tor. Jälkimmäinen projekti on edelleen käynnissä.

Raamatun ulkopuolisissa muinaisissa teksteissä Hasor on useimmin siteerattu Kanaanin maan kaupunki. Varhaisin maininta siitä on ns. egyptiläisissä kirousteksteissä 1900-luvulla eKr. Seuraavaksi se esiintyy Marin teksteissä 1700-luvulla eKr. ainoana kanaanilaisena kaupunkina, jonka kanssa mahtava Marin valtakunta harjoitti kauppaa. Mari sijaitsi Kaksoisvirranmaassa ja sieltä löydetyt muinaiset piirtokirjoitukset sisältävät paljon arvokasta tietoa keskipronssikautisesta Lähi-idästä. Lisäksi useat Egyptin faraot ja Amarna-kirjeet kirjoittavat Hasorista yhtenä merkittävänä kanaanilaiskaupunkina. Amarna on egyptiläinen kylä, josta löytyi yksi myöhäispronssikauden huomattavimpia piirtokirjoituskokoelmia. Ne kertovat Egyptin faraoiden ja kanaanilaisten kuninkaiden kirjeenvaihdosta.

Yksi syy Hasorin merkittävyyteen on sen strategisesti tärkeä sijainti. Se on Kanaanin maan pohjoiseen, Damaskokseen, vievän tien varrella, solassa oleva tukikohta, jonka kautta kaikkien pohjoiseteläsuunnan kulkijoiden oli mentävä. Niinpä sotajoukot toisensa jälkeen ovat käyneet omat taistelunsa juuri Hasorissa. Sieltä vei reitti myös foinikialaisten suuntaan, Sidoniin.

Hasor on Israelin suurin rauniokumpu eli tel. Tel (tai arabiaksi tell) on tekninen termi, jota käytetään nimenomaan tarkoittamaan muinaista asutusta, jossa useimmiten oli monia rauniokerrostumia päällekkäin. Myöhäispronssikaudella Hasor oli suurimmillaan ja tuon ajan maailmassa Lähi-idän suurimpia kaupunkeja. Se tuhoutui täydellisesti erittäin rajussa tulipalossa vuoden 1200 eKr. paikkeilla, jonka jälkeen paikka jäi hetkeksi autioksi. Sen jälkeen paikalle syntyi uusi asutus, joka oli huomattavasti vaatimattomampi, oikeastaan vain kylä edelliseen verrattuna. Vähitellen se jälleen laajeni suuremmaksi ja 900-luvulla se oli jälleen melkoinen linnoitettu kaupunki.

Kuka tuhosi Hasorin 1200-luvulla eKr? Arkeologit ovat esittäneet neljä teoreettista vaihtoehtoa: egyptiläiset, filistealaiset, joku toinen kanaanilaiskaupunki tai israelilaiset. Kolme ensin mainittua ovat mahdollisia mutta epätodennäköisiä, sillä tuhon jäljiltä ei löydy viitteitä sen enempää egyptiläisestä kulttuurista kuin filistealaisten keramiikastakaan. Siellä on rikottu myös kanaanilaisia jumalankuvia, joten mistään veljeskansan sodasta rauniot eivät kerro. Sen sijaan kaivaustulokset täsmäävät Raamatun kuvaukseen aivan tarkasti. Joosuan kirjasta luemme, että ”Hasor oli muinoin seudun kaikista kanaanilaiskaupungeista mahtavin”. Kahteen kertaan, siis kuin alleviivaten, Joosua mainitsee israelilaisten polttaneen Hasorin. Kaivauksia johtava Amnon Ben-Tor on todennut, että Hasorin tulipalo on ollut niin kova, että varmaan juuri sen vuoksi Joosuan kirjaan on jäänyt erikseen muistuma siitä.

Israelilaisten maahantulon aika on melko kiistelty vaihe nykyisessä arkeologisessa keskustelussa, vaikka siitä on varsin selkeää näyttöä lukuisissa kohteissa. Kiista johtuu paljolti siitä, että monien tutkijoiden pyrkimys irrottautua perinteisestä Raamattuun nojaavasta tulkinnasta on vienyt heitä toiseen äärilaitaan, hylkäämään Raamatun todistusaineiston kokonaan. Kuitenkin Raamattu on massiivinen dokumentti muinaisajan Israelista ja yksikään tutkija ei voi todellisuudessa tehdä historiantutkimusta ilman sitä. Kaikki Israelin arkeologian kirjat ovat täynnä raamatunkohtaviitteitä. Hasor on yksi merkittävimpiä kohteita, jossa myöhäispronssikauden ja rautakauden taitteen arkeologinen aineisto ja Raamatun kuvaus sopivat aivan täysin yksiin.

Hasoriin liittyy toinenkin yhtymäkohta Raamattuun. Yigael Yadinin kaivaessa kaupunkia hänen kerrotaan eräässä vaiheessa todenneen kaivajille, että kohta maan alta pitäisi paljastua iso kivistä rakennettu kuusikammioinen portti. Juuri näin tapahtuikin ja työmiehet olivat ihmeissään professorin ennustuskyvystä. Yadin kertoo vastanneensa, että hän päätteli portin löytymisen siitä, että samalta aikakaudelta oli Megiddosta löytynyt vastaavanlainen portti. Lisäksi 1. Kuninkaiden kirjan 9. luvun jakeessa 15 sanotaan, että Salomo linnoitti Hasorin, Megiddon ja Geserin. Professori päätteli, että kuningas Salomo on rakennuttanut portit samoilla piirustuksilla, kuten sitten asian laita olikin. Myöhemmin löydettiin myös Geseristä samantyyppinen rakennelma. Nämä Salomon portit ovat pitkään esiintyneet arkeologisessa kirjallisuudessa tyyppiesimerkkinä Raamatun ja arkeologian yhteensopivuudesta. Viime vuosina niitäkin on pyritty kiistämään ja jotkut haluavat ajoittaa ne Salomoa myöhemmälle ajalle. Tämä pyrkimys ei kuitenkaan ole saanut suurta kannatusta.

Hasorin rauniokummulla on paljon muutakin nähtävää. Kaupungin vesihuoltojärjestelmä oli tyypillinen useille muinaisille kaupungeille. Vesilähteen jäädessä kaupungin muurien ulkopuolelle tuli tarve rakentaa maanalainen tunneli, jotta kaupungissa saataisiin vettä. Lähde saatettiin peittää, jotta vihollisen piirittäessä kaupunkia se ei löytäisi vesipaikkaa. Hasorissa tunnelin kaupungin puoleinen suu on kaivettu esiin ja rakennettu sinne johtavat portaat. Vastaavanlaisia löydettyjä vesitunneleita on mm. Megiddossa, Gibeonissa ja Jerusalemissa Hiskian tunneli.

Kummulla on myös mainio esimerkki eräästä arkeologisesta tekniikasta. Muuan esiin kaivettu talo on siirretty pois omalta paikaltaan ja pystytetty uudelleen toiseen paikkaan. Näin tuo rakennus, tarkemmin sanottuna osa seiniä ja pylväitä, on edelleen matkailijoiden nähtävissä, mutta sen alkuperäisellä paikalla on voitu jatkaa kaivauksia ja edetä syvemmälle. Tämän siirtotalon edessä on paikalta löydetty muinainen kotitalouskone: jauhinkivet. Näitä on tosin löydetty paljon, mutta tässä on eräs paikka, jossa kulkija voi nähdä, miten viljaa jauhettiin silloisessa maailmassa.

 

Saamme siis ihmetellä arjen pieniä yksityiskohtia ja historian suuria linjoja seistessämme näillä Pohjois-Galilean muinaisen suurkaupungin raunioilla. Jos istahdamme kuningas Salomon rakentaman portin kulmalle, voimme melkein kuvitella mielessämme ihmisten tulevan ja menevän portista, kertoilevan jokapäiväisiä kuulumisiaan ja tekevän ostoksia porttisyvennyksissä sijaitsevista basaarikaupoista.

 

Danissa Jordanin alkulähteillä

(Kirjasta Eedenistä itään – Esseitä Raamatun paikkakunnista. Perussanoma 2010)

Kävely Jordanvirran alkulähteillä Danin rauniokummun juurella on viehättävä elämys. Kulkija voi valita lyhyemmän tai pidemmän viitoitetun reitin. Polku mutkittelee vuolaan virran rannalla ja puut kaartuvat kuin viidakon liaanit kulkijan ylle. Sadeaikana kävelijän kengät voivat kastua rantakivillä. Hermonvuoren uumenista putkahtaa esiin useita pieniä joen alkuja, aivan kuin maan sisällä olisi kirkasvetisiä lähteitä. Matkailija voi istahtaa häntä varten rakennetulle penkereelle ja mietiskellä elämän kulkua virtaavaa vettä katsellen. Jos hän huomasi ottaa Raamattunsa mukaan, tässä kannattaisi lukea Psalmia 42. Se on kirjoitettu Jordanin alkulähteillä, siis täällä. Psalmi alkaa sanoilla: ”Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroille, niin minä kaipaan sinua, Jumala.”

Danin rauniokumpu on Israelin toiseksi laajin muinaisasutus Hasorin jälkeen. Sitä on tutkittu yhtäjaksoisesti pidempään kuin mitään muuta kohdetta Pyhässä maassa. Tutkimusprojektia johti koko ajan professori Abraham Biran, todellinen Israelin arkeologian grand old man. Kun kävin kysymässä Biranilta neuvoja omaa väitöskirjaani varten, tämä valkohapsinen herrasmies muistutti, että tutkimuksessa pitää pyrkiä olemaan mahdollisimman vapaa omista ennakkolähtökohdista ja antaa materiaalin ohjata kuljettavaa suuntaa. Suomesta hän sanoi tietävänsä kaksi asiaa: Paavo Nurmen ja Aapeli Saarisalon.

Dan ei ole aina ollut Dan. Paikan alkuperäinen nimi oli Lais. Uuden nimen seutu sai Danin heimon muutettua alueelle tuomarien ajalla 1100-luvulla eKr. Danin jälkeläisille oli alun perin annettu perintömaaksi se rannikkoseutu, jolla nykyään sijaitsee Tel Avivin kaupunki. Paikka oli kuitenkin rauhaton siksi, että filistealaiset olivat alueella jatkuvana uhkana. Niinpä danilaiset vaelsivat pohjoiseen ja asettuivat Jordanin alkulähteille Hermonvuoren juurelle. Danista tuli pitkiksi ajoiksi, aina tähän päivään asti, Israelin pohjoisimman paikkakunnan tuntomerkki. Maan koko on Raamatussa usein määritelty sanomalla, että se ulottuu ”Danista Bersebaan”.

Jaetun kuningaskunnan aikana pohjoisvaltakunnan eli Israelin kuningas Jerobeam I rakennutti Daniin maan toisen keskuspyhäkön. Toinen sijaitsi etelärajalla Betelissä. Näiden pystyttäminen tuli välttämättömäksi, koska aiempi kulttipaikka, Jerusalemin temppeli, jäi kuningaskunnan jakaannuttua etelävaltakunnan, Juudan, puolelle. Jerobeamin pyhäkön rauniot ovat edelleen Danissa nähtävillä ja muistuttavat siitä käänteentekevästä ajankohdasta, jolloin Baalin palvonta tunkeutui osaksi Israelin jumalanpalveluselämää.

Danin kukkulalla on matkailijalle paljon raamatullista nähtävää. Jerobeamin alttarin raunioiden lisäksi esiin on kaivettu massiivinen savitiiliportti, joka on peräisin keskipronssikaudelta, siis Abrahamin ajalta. Koko Lähi-idästä ei ole löydetty toista yhtä hyvin säilynyttä savitiiliporttia. Syy tämän auringossa kuivatuista tiilistä tehdyn hauraan rakennelman säilymiseen on, että se oli jostain tuntemattomasta syystä hautautunut maamassojen alle hyvin varhain ja vasta 1900-luvun lopun arkeologin lapio kaivoi sen esiin.

Toinenkin porttimuodostelma on Danissa nähtävänä. Se on Israelin kuningasajalta ja sen kiviperustukset ja poltettu tiili on säilynyt huomattavan hyvin. Tästä portista löytyi koristeellinen, rengasmainen kiviesine, joka on ollut muinaisessa kaupungissa kuninkaan istuimen kattoa kannattavan pylvään juuressa. Kuningas istui kaupungin portissa silloin, kun kaupungin sotilaat palasivat sodasta kotiin. Portin arkkitehtuuri kertoo myös kaupungin porteille tyypillisen mallin. Siitä ei koskaan kävelty suoraan sisään, vaan ulointa porttia seurasi mutkan jälkeen toinen portti. Tekemällä sisääntulo hankalaksi koetettiin estää vihollista marssimasta suoraan kaupunkiin. Kulmiin juuttunut hyökkääjä saatettiin pysäyttää vielä viime metreillä.

Portin sisäpuolelle on nyttemmin pystytetty kuvataulu, joka kertoo Danin rauniokummun tärkeimmät löydöt. Siinä on kuvattu myös pieni tekstikatkelma, joka mainitsee kahdella kielellä Danin Jumalasta. Näin ollen Dan on yksi niitä harvoja muinaiskaupunkeja, joista kaivauksissa on löytynyt kaupungin nimi. Danin jumala mainitaan myös Aamoksen kirjan 8. luvun 14. jakeessa.

Vuonna 1993 tehtiin Danissa löytö, jota voi pitää viime vuosien tärkeimpänä, Raamattuun liittyvänä piirtokirjoituksena. Abraham Biran (tuolloin 83-vuotias!) oli juuri saanut valmiiksi kaivaustyön tuloksista tehdyn yhteenvetokirjan nimellä Biblical Dan, Raamatun Dan. Vähän ennen kirjan painoon menoa erään kaivauspäivän loppusiivousten yhteydessä äsken mainitun israelilaisportin pihalta löytyi kivilaatta, jossa oli tekstiä. Vanhan tekstin löytyminen on aina tapaus, mutta tällä kertaa aivan erityisesti. Teksti ehdittiin pikaisesti tutkia ja tulokset vielä liittää valmistumaisillaan olevaan kirjaan. Se ikään kuin kruunasi vanhan arkeologin pitkän päivätyön.

Tekstilöytö on arameankielellä, 800-luvulla eKr. kirjoitettu sotaraportti, jossa Aramin eli Syyrian kuningas kehuu voittaneensa Israelin ja Juudan. Raamattu kuvaa useita sotia tuolta ajalta samojen kiistakumppaneiden kesken. Erityisen sensaatiomaisena pidetään kivessä olevaa mainintaa Daavidin huoneesta, jolla tarkoitetaan Daavidin dynastiaa, ja joka oli yksi Juudan valtakunnasta käytetty nimi. Ennen kyseistä löytöä kuningas Daavidin nimeä ei ollut löydetty kertaakaan Raamatun ulkopuolisista lähteistä. Niinpä jotkut olivat ehättäneet epäilemään koko henkilön historiallisuutta. Näiltä epäilyiltä leikattiin kerralla siivet.

Danissa ollaan siis myös Raamatun alkulähteillä. Kuten Jordan-virran kirkas vesi myös Jumalan sanan ehtymätön voima puhuttelee kulkijaa. Tästä portista Abraham on kulkenut, tässä Jerobeamin synti tuli ilmeiseksi, tässä Israelin kuninkaat puolustivat omaa maataan. Istumme ison pistasiapuun varjoon ja ihmettelemme, kuinka pyhän kirjan tapahtumat tulevat eläviksi silmiemme edessä.

 

Lakis ja sen monet dokumentit

(Kirjasta Eedenistä itään – Esseitä Raamatun paikkakunnista. Perussanoma 2010)

Lakisin kibbutsin viljelmät ja viinitarhat ympäröivät massiivista rauniokumpua. Vaikka kyseessä on yksi huomattavimpia raamatullisia taistelupaikkoja, se on jäänyt sivuun tärkeimmiltä turistireiteiltä ja vain harvat matkailijat ovat vierailleet paikalla. Siellä kannattaa kuitenkin käydä. Turistibussilla pääsee aivan kukkulan juureen ja parkkipaikan viereisessä metsikössä on ryhmä pöytiä ja tuoleja retkeilijöiden levähdyspaikoiksi. Niillä istuskellessa kannattaa lukea vaikkapa Jesajan kirjan luvut 36 ja 37.

Ensimmäisen kerran tapaamme Lakisin Joosuan kirjassa. Israelilaisten valloittaessa maata 1100-luvulla eKr. Lakis on niiden kaupunkien joukossa, jotka kerrotaan valloitetuiksi Joosuan kirjan 10. luvussa. Siinä on myös maininta Geserin kuninkaan tulemisesta Lakisin avuksi. Amarna-kirjeistä tiedämme, että näillä kahdella kaupungilla oli yhteisiä hankkeita jo vähän ennen Joosuan aikaa.

Tärkein Raamattuun liittyvä tapahtuma Lakisissa on Assyrian kuninkaan Sanheribin hyökkäys Juudaan vuonna 701 eKr. Sodankäynti on kuvattu varsin seikkaperäisesti edellä mainittujen Jesajan kirjan lukujen lisäksi Toisen Kuninkaiden kirjan 18. luvussa ja Toisen Aikakirjan 32. luvussa. Raamatun kuvaus itse asiassa mainitsee Lakisin lähes sivumennen ja keskittyy selostamaan asioita Jerusalemin tapahtumien näkökulmasta.

Lakis oli suurin Juudan linnoitetuista kaupungeista ja siksi sen valtaaminen oli hyökkääjälle tärkeää, jos mieli päästä niskan päälle myös Jerusalemissa. Lakisissa käydystä taistelusta meillä on poikkeuksellisen paljon dokumentteja Raamatun ulkopuolelta. Tunnetuin niistä on ns. Lakisin reliefi, jota säilytetään Lontoossa British Museumissa. Tuo 23 metriä pitkä ja paikoin parikin metriä korkea kivipiirros on hyvin elävä kuva kyseisestä sodasta. Siitä voimme lukea monia yksityiskohtia sekä assyrialaisten että Juudan miesten vaatetuksesta ja aseistuksesta.

Assyrialaiset olivat rakentaneet rampin Lakisin muuria vasten ja työnsivät edellään puista hyökkäysvaunua. Vaunun takana oli erilaisia aseistettuja ryhmiä. Lähinnä olivat keihäsmiehet, sen jälkeen jousiampujat ja kauimmaisena takana lingonheittäjät. Lingot vastasivat nykyaikaisen sodan tykistöä, jolla turvataan etulinjan eteneminen. Muurilla olevat puolustajat heittivät hyökkääjien päälle isoja kiviä sekä palavia tulisoihtuja. Kun hyökkäysvaunu oli syttyä palamaan, sen miehistö valoi kauhalla vettä sammuttaakseen palon. Reliefi jatkaa taistelukuvausta ikään kuin sarjakuvana. Puolustus murtuu ja Juudan miehiä aletaan kuljettaa pakkosiirtolaisuuteen. Osa heistä tapetaan ripustamalla seipäiden päihin. Laitimmaisena kuvassa itse kuningas Sanherib istuu valtaistuimellaan. Palvelijat huiskivat kärpäsiä hänen ympäriltään, kun hän katselee hyökkäyksen etenemistä.

Reliefin lisäksi meille on säilynyt kuningas Sanheribin oma teksti Juudan valloituksesta. Tätä Taylorin prismaksi kutsuttua kuusikulmaista, punaisesta savesta tehtyä särmiötä säilytetään samassa museossa kuin reliefiä. Se löydettiin Ninivestä, Pohjois-Irakista vuonna 1830 ja on saanut nimensä löytäjän mukaan. Raportti sisältää pitkän selostuksen siitä, kuinka Assyrian joukot valtasivat 40 Juudan kaupunkia ja lopulta piirittivät Jerusalemia. Sinne he sulkivat kuningas Hiskian ”kuin linnun häkkiinsä”. Selostus on täysin yhtäpitävä Raamatun kuvauksen kanssa.

Kun lisäämme vielä sen informaation, minkä saamme Lakisin arkeologisista kaivauksista, meillä on kaikkein monipuolisin muinainen sotakuvaus, josta on maininta myös Raamatussa. Kaivauksissa paljastui assyrialaisten tekemä hyökkäysramppi sekä sen sisältä hyökkääjien kypärän osia, nuolenkärkiä ja linkokiviä. Puolustajien muurin jäljet ovat nähtävissä kukkulan laella.

Jesajan kirjan kertoo poikkeuksellisen elävästi, mitä tässä sodassa tapahtui Jerusalemissa. Kuningas Hiskia on todellakin kuin lintu häkissä. Maailman mahtavin sotakoneisto lähestyy kaupungin portteja ja on vain ajan kysymys, milloin pieni Juudan pääkaupunki luhistuu suurvallan edessä. Voimasuhteet olivat samantapaiset kuin Yhdysvaltain armeijan marssiessa Irakiin vuonna 2003. Irakilaisille ei jäänyt juuri muuta kuin sivustaseuraajan rooli ylivoimaisen vihollisen vyöryessä maahan. Tekstimme kertoo, kuinka Hiskia rukoilee Jumalaa pelastamaan kaupungin ja kuinka hän lähettää esirukouspyynnön profeetta Jesajalle. Jesajalta tuleekin häkellyttävä vastaus: Assyria ei tule ikinä valloittamaan kaupunkia. Uskomattomalta kuulostava viesti rohkaisee kaupungin puolustajia. Sitten tapahtuu jotain yllättävää. Herran enkeli löi assyrialaisten leirissä kuoliaaksi valtavan miesjoukon ja loput joutuivat pakenemaan ilman todellista hyökkäysyritystä.

Kertomuksen loppu kuulostaa satumaiselta, mutta tämänkin yksityiskohdan voimme todentaa Raamatun ulkopuolisin keinoin. Historioitsija Herodotos kuvaa todennäköisesti juuri tätä sotaa kertoessaan, että assyrialaisten leirissä puhkesi rutto. Lisäksi rotat levittivät tautia ja jopa purivat hyökkääjien kilpien nahkahihnat poikki. Siksi hyökkäys piti lopettaa ennen kuin se kunnolla ehti alkaakaan.

Olemme usein istuneet Lakisin rauniokummulla ja lukeneet Jesajan kirjaa. Syvät kuopat muistuttavat arkeologien työstä. David Ussishkinin johdolla täällä on suoritettu pitkä ja perusteellinen kaivausprojekti. Sen vuonna 2004 ilmestyneessä, neliosaisessa loppuraportissa on 2754 sivua. Paikan muinainen historia on siis seikkaperäisesti selvitetty. Katselemme kohti koillista, Jerusalemin suuntaan. Sitäkin on paljon tutkittu, mutta vuoden 701 eKr. sodan jälkiä ei ole löytynyt. Luemme Jesajan kirjasta kuninkaan ja profeetan koskettavasta rukouskamppailusta kaupungin puolesta ja hämmästyttävästä rukousvastauksesta. Arkeologinen tutkimus vahvistaa rukousvastauksen: Assyria ei koskaan tuhonnut Jerusalemia.

Vanhassa testamentissa on vielä yksi Lakisiin liittyvä lause, joka kannattaa mainita. Edellisestä on kulunut vähän yli sata vuotta. Assyrian mahdin nujersi lopulta Uus-Babylonian valtakunnan nousu. Ninive tuhottiin vuonna 612. Babylonia alkoi edeltäjänsä tavoin hamuta uusia alueita etelästä. Nebukadnessarin johdolla se aloitti hyökkäyksen Juudaa vastaan 580-luvulla eKr. Kuten kaikki suurvaltojen sotajoukot, se marssi päätietä pitkin kohti etelää ja kukisti kaupungin toisensa jälkeen. Lakis oli jälleenrakennettu edellisen sodan jäljiltä.

Lakisin portista on löydetty joukko ruukunsirpaleita, joista kutsutaan Lakisin ostrakoneiksi niissä olevien kirjoitusten vuoksi. Ne kertovat tuon ajan kaupungin elämästä. Niissä mainitaan myös profeetta, jonka sanoma sai kaupungin pelkäämään. Kyseessä on todennäköisesti profeetta Jeremia. Toisessa ruukunpalatekstissä todetaan, että ”Asekan valoja ei enää näy”. Lakisin tähystäjä on epätoivoisesti tuijottanut pohjoista taivaanrantaa, milloin naapurikaupunki joutuisi laskemaan aseensa. Tästä dramaattisesta hetkestä jälkipolville on jäänyt kyseinen pieni dokumentti. Kuin Jumalan sormen painalluksena meillä on Jeremian kirjassa lyhyt maininta, joka liittyy melkein täsmälleen samaan hetkeen. Se kuuluu näin: ”Samaan aikaan kun Babylonian kuninkaan sotajoukko piiritti Jerusalemia ja jäljellä olevia Juudan kaupunkeja Lakisia ja Asekaa. Nämä olivat ainoat linnoitetut Juudan kaupungit, jotka vielä eivät olleet kukistuneet.” (Jer. 34:7). Siis Jeremian kirjoittaessa tekstiään Aseka ja Lakis olivat vielä pystyssä. Tähystäjän raportissa Aseka oli juuri tuhoutunut.

Historiasta tiedämme, että myös Lakis tuhoutui. Tässä sodassa meni myös Jerusalem. Sen tuho vuonna 586 eKr. näytti lopullisesti päättävän sen historian. Temppeli hajotettiin ja suuri joukko kansaa vietiin maanpakoon Babyloniaan. Tähän päättyi Juudan kansan historia. Vai päättyikö? Lupaus Messiaasta ei ollut vielä toteutunut. Siksi tuo kansa ei voinut lopullisesti tuhoutua.

 

 

 

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s