Suomen jääkiekkojoukkueen päävalmentajan, Jukka Jalosen yksi salaisuus on ollut luottamus kaikkiin pelaajiin. Yleensä valmentaja peluuttaa ykkösketjua tiukan paikan tullen paljon enemmän kuin muita. Jalonen on kriittisilläkin hetkillä pannut jokaisen ketjun vuorollaan tuleen. Suomen etukäteen vaatimattomalta tuntuva joukkue on voittanut vastustajia, jotka vilisevät maailmanluokan huippupelaajia.
Suomen kirkon ongelma on, että se peluuttaa vain ykkösketjua, ammattilaisia. Maallikot istuvat aitiossa ja ihmettelevät, miksei heitä kelpuuteta pelikentälle. Päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen kentällä häärää sama porukka ja kaukalon laidalla olevat pitkästyvät. Osa etsiytyy muihin joukkueisiin, osa lopettaa pelaamisen kokonaan ja jotkut sinnikkäät odottavat vielä vuoroaan.
Siellä laidalla olisi mielettömästi osaamista ja ammattitaitoa. Siellä olisi hyökkääjiä, puolustajia ja maalivahteja pilvin pimein. Jos he kerrankin pääsisivät harjoitusleirille, tekemään työtä yhdessä ammattilaisten kanssa, heistä tulisi mestareita hetkessä. Jos heihin luotettaisiin, niin kuin Jalonen luottaa pelaajiinsa, heidän kykynsä nousisivat kukoistukseen.
Mutta siellä he istua nököttävät samalla, kun ammattilaiset hääräävät kentällä väsyksiin asti. Kentällä näkyy paljon uupunutta väkeä. Monen motivaatio on hukassa ja joidenkin työmäärä on aivan kohtuuton. Intoakin olisi, mutta kun pitää olla koko ajan tahkoamassa tulosta, voimat uhkaavat uupua.
Tähän asti sinne kaukalon laidan porukalle on annettu tehtäväksi vain avata kaukalon luukkua, juottaa väsyneitä pelaajia, hoitaa heidän luistimiaan ja mailojaan. Ja kun he koko ajan odottavat pääsevänsä pelaamaan! Mutta erilaisia näennäistehtäviä riittää vuodesta toiseen. Miksi heitä ei oteta tositoimiin? Heidän kapasiteettinsa olisi mahtava, heillä olisi taitoa joka lähtöön, mutta taidot ruostuvat siellä laidalla istuttaessa. Harjoituksiin he joskus pääsevät, mutta kentälle heitetään aina vain sama ammattilaisketju.
Hei, nyt vaihtoon! Maallikot laidalta kentälle. Ketjuja pitää sekoittaa. Reservissä on suunnatonta voimaa. Mistä löytyy valmentaja, joka alkaa toden teolla muuttaa systeemiä?
Eero Junkkaala 
Hyvää analyysia mataforineen!
Kiitos jälleen! Meistä työntekijöistä ei löydy riittävästi – ja joskus ei lainkaan – hyviä opettajia, evankelistoja, profeettoja tai edes paimenia, apostoleista puhumattakaan. Maallikoissa on monia kutsun saaneita ja armoitettuja. Toivotaan, että opimme antamaan heille oikeaa peliaikaa, sillä omamme on kortilla.
Nykyään joitakin työntekijöitä estää pelko siitä, että seurakuntalaiset puhuvat Raamatun sanaa. Vaikka ei puuttuisi nykyajan harhoihin esim. avioliitosta, mutta pitää Raamattua Jumalan sanana niin se estää pääsyn puhumaan. Valtaosa on niin pitkän kirkon toimintakulttuurin sokaisemia ettei Paavalin kuvaus seurakunnan toiminnasta ja kokouksista sovi heidän ajatteluunsa.
Niinpä, Martti, kyllä tätä ongelmaa epäilemättä on. Mutta on paljon sitäkin, että seurakuntien työntekijät eivät ole tottuneet antamaan hengellisen työn vastuuta maallikoille, eivätkä maallikot ole tottuneet tarjoutumaan silloinkaan, kun siihen olisi tilaisuutta. Tämä kulttuuri pitäisi muuttaa.
Parannus pitää aloittaa itsestään eli sovitaanko ettei Eero pidä yhtään puhetta ellei ole etukäteen sopinut seurakuntalaisen puhetta.
Juuri niin, Eero-veli! Tata tarkeaa tavoitetta ovat monet sananjulistajat ja maallikot painottaneet jo vuosikymmenia niin ns. perinteisissa kirkoissa kuin vapaissa heratysliikkeissakin. Esimerkiksi evankelista Kalevi Lehtinen ja aidinisani, tohtori Tapio Nousiainen tekivat niin. Nousiainen kasitteli tata aihetta mm. kirjoissaan Etta he kaikki olisivat yhta (Kuva ja Sana Oy, 1963), Hukkuvat sielut ja nukkuva kristikunta (Paiva Oy, 1965), Etsikaa ensin Jumalan valtakuntaa (Paiva Oy/Suomen Lahetysseura, 1966), Voittosaatossa Kristuksessa (Paiva Oy, 1977), ja Ellei nisunjuva kuole (Paiva Oy, 1980). Olen muuten kirjoittanut Tapio Nousiaisesta elamakerran: Kunhan vaellamme samaa tieta – Tapio Nousiaisen elama ja palvelutyo kristittyjen yhteyden puolesta. Se julkaistaan Kuopiossa Vapaakirkon kesajuhlilla 5.-7.7. Kustantaja on Paiva Oy ja sivuja lienee noin 200. Siunattua, virkistavaa ja hengellisesti rohkaisevaa kesaa! Miika Tynjala, Filippiinit
Kiitos, Miika, terveisistä sieltä kaukaa. Tunnen toki vuosien takaa Tapio Nousiaisen tuotantoa jonkin verran. Hienoa että hänestä tulee nyt elämäkerta. Tiedän senkin, että hän oli suuri kristittyjen yhteyden puolestapuhuja. Tällaisia tarvittaisiin lisää. Siunausta sinne kauas! – Eero
Martin yllä olevaan kommenttiin: ei sovita. Useimmiten en ole itse järjestämässä tilaisuuksia, joissa puhun. Toisaalta: olen toiminut vahvasti kertomani periaatteen mukaan järjestäessäni Raamattu alusta loppuun -tapahtumaa syyskuun alussa Pitäjänmäen kirkkoon. Olen kutsunut sinne 35 eri opettajaa luennoimaan eri Raamatun kirjoja. Näistä 15 on pappeja ja 20 maallikoita.
No koetetaan sitten saada femmalaiset tekemään tässä parannusta. Hoida sinä SRO niin minä yritän saada aikaan muutoksen KL:ssä.