”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Pääministeri Sanna Marin päätti uuden vuoden tervehdyksensä tähän lainaukseen. Se oli hieno lopetus, sillä lainaus oli presidentti Mauno Koivistolta, josta televisiossa on juuri ollut puhutteleva dokumenttisarja. Kyseinen sitaatti oli myös Koiviston kuolinilmoituksessa toukokuussa 2017. Se jää varmaan elämään yhdeksi hänen elämänsä tunnuslauseeksi.
Presidentti Paasikivihän muistetaan hänen patsaansa jalustassa olevasta aforismista: ”Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.” Presidentti Kyösti Kalliosta elää muistona hänen rukouksensa Suomen puolesta talvisodan aikaan. Kun kuuntelin Sauli Niinistön uudenvuoden puhetta, iloitsin sen hyvästä sanomasta ja myös siitä, että hän uskalsi toivottaa kaikille kansalaisille Jumalan siunausta. Näin teki myös Martti Ahtisaari aikoinaan. Meitä on siunattu hyvillä presidenteillä.
Mutta onko Koiviston sanoin mitään syytä olettaa, että kaikki käy hyvin? Kristitty voi toki ajatella, että lopulta kaikki käy hyvin, taivaassa. Mutta entä tässä elämässä? Eikö täällä ole paljon todennäköisempää, että kaikki käy huonosti? Eikös maailma ole menossa koko ajan huonompaan suuntaan? Näin monet kristityt ajattelevat. Onhan lopun aikoihin luvattu vaikeita aikoja. Niinpä on odotettavissa pelkästään lisääntyvää jumalattomuutta, sekasortoa ja levottomuuksia. Ilmastonmuutoskin on ennustettu Ilmestyskirjassa, joten miksi sitä ryhtyä vastustamaan. Ja Jumalaan uskovien määrä on jyrkässä laskussa. Näin jotkut kristityt ajattelevat. He puhuvat mielellään maailman surkeasta tilasta ja vakuuttelevat, että nurkan takana on odotettavissa vielä pahempaa.
Tämä ei ole kristillinen tapa tulkita maailmaa. Eräs ystäväni teki Facebookissa tilinpäätöstä vaikeasta vuodestaan ja kirjoitti sitten: ”Uusi vuosikymmen on valoisa, sillä Jumala on siellä.” Ilahduin tästä ajatuksesta. Voi olla, että maailman asiat menevät huonompaan suuntaan, mutta voi olla niinkin, etteivät mene. Ja vaikka menisivät, emme sitä ennakoimalla tai voivottelemalla voita mitään. Päinvastoin, lisäämme pessimismiä ja masentavaa ilmapiiriä tuijottaessamme kaikkeen kielteiseen.
Kristitty haluaa uskoa parempaan huomiseen ja toimii sen puolesta – enkä nyt tarkoita taivasta. Raamatusta ei pidä lukea lopun ajan merkkejä sillä tavalla, että niiden kauhukuvat ovat juuri ovella, emmekä me voi niitä estää. Jeesus vertaa oikeaa tulemuksensa odottajaa palvelijaan, joka tekee huolellisesti arkiset velvollisuutensa.
Tiesittekö muuten, että tällä hetkellä kristillinen kirkko kasvaa voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa? Länsimaissa tilastokäyrät ovat alaviistossa, mutta Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa jyrkässä nousussa. Meidän ei pidä tuudittautua tähän alamäkeen ja ympäröivän yhteiskunnan kristinuskon kielteisyyteen. Ehkä se kääntyy huomenna ylämäeksi ja jos ei käänny, me elämme kuitenkin iloisesti kristittyinä kuten tähänkin asti.
Jos Jeesus tulee huomenna, tulkoon, mutta voi siihen mennä vielä sata tai tuhat vuottakin. Luther oli varma, että Jeesus tulee hänen elinaikanaan, koska maailma oli niin paha, ettei se voi pahemmaksi mennä. Me tiedämme, ettei tullut, mutta tulivat seuraavien vuosisatojen suuret herätykset.
Ennen sanottiin, että ’käsi aurassa ja sydän taivaassa’. Nyt on vain tartuttava auran varteen ja oletettava, että kaikki käy hyvin. Sillä asenteella voitamme maailman paremmin kuin heittämällä kirveen kaivoon ja muistuttamalla pahanilmanlintuina edessä olevista tuhon uhkista.
Jeesus sanoi näinkin: ”Olen puhunut tämä teille, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”
Eero Junkkaala 
Jos ”monet kristityt” ajattelevat, että maailma on menossa koko ajan huonompaan suuntaan, on epäloogista sanoa, ettei se ole kristillinen tapa tulkita maailmaa. Kyllä kristillinen tapa tulkita maailmaa heijastuu paljolti juuri siinä, miten kristityt tosiasiassa ajattelevat ja käyttäytyvät. Eikä UT:n apokalyptista materiaaliakaan tarvitse vääristellä päätyäkseen hyvin synkkään tulevaisuudenkuvaan – jonka huippuna on ihmiskunnan enemmistön joutuminen ikuiseen kärsimykseen. Eikö se ole asioiden menemistä todella huonoon suuntaan?
Hiljattain uutisoitiin että valtaosa kristillis-demokraateista ei halua tehdä yhtään mitään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mistähän voisi johtua? Juuri kristinuskon ja Raamatun pessimistisestä, Jumalan pelastavaa interventiota odottavasta tulevaisuudennäkemyksestä.
Eri asia on, onko v. 2020 lainkaan tarpeen ja asiallista yhtyä Raamatun synkkiin visioihin ja passiivisiin odotuksiin. Kannatan Eeron optimismia täysin, mutta en pidä sitä tyypillisenä kristillisenä tai raamatullisena kantana.
Kirkon kasvu Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa taas ei kerro mistään muusta kuin siitä, että kyseisillä alueilla eletään kehitysvaihetta jonka Eurooppa on ohittanut jo 200 vuotta sitten. Se ei kerro kristinuskon elinvoimaisuudesta vaan kehittyvien maiden jälkeenjääneisyydestä. Sekularismin aika on siellä vasta edessäpäin.
Nimimerkki Agnostikko on terävänäköinen ja on tehnyt aivan oikeita havaintoja. Perinteinen, konservatiivinen kristinuskon tulkinta ei ole ollut erityisen kiinnostunut edes yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta saati luonnonsuojelusta. Entisajan kristillisyys on ollut pitkälti moralismia, lakihenkisyyttä. Jeesuksen opetuksen ydin Jumalan valtakunnasta, myötätunnosta, lähimmäisyydestä, toivosta ja kiitollisuudesta on jäänyt lapsipuolen asemaan.
Kristillisyydessä ollaan heräämässä uskon uudenlaiseen tulkintaan, jota edustaa mm. Marcus J. Borg kirjassaan Kristinuskon sydän. Myös suomalainen ekoteologi, teol.tri. Pauliina Kainulainen on teoksissaan tuonut esiin sen, että Raamatun teksteistä on löydettävissä ajatuksia, joissa nähdään luonnon itseisarvo ja pyhyys. Luontoa riistävä ja alistava kirjoitusten tulkinta nousee patriarkaalisesta, nationalistisesta kulttuuriperinteestä.
Äärioikeistolaiset, nationalistiset poliittiset liikkeet vetoavat retoriikallaan konservatiivisesti ajatteleviin kristittyihin. Yhdistävänä tekijänä voidaan nähdä kielteiset, jyrkät asenteet sukupuolisia vähemmistojä, naisten oikeuksia ja luonnonsuojelua kohtaan. Yhdysvalloissa tämä on nähty Donald Trumpin vankkana kannatuksena evankelikaalisten kristittyjen keskuudessa huolimatta siitä, että Trump ei tunnu kunnioittavan vähääkään kristillisiä arvoja kuten totuutta puheissa ja aviollista uskollisuutta. Hitlerkin ennen valtaan nousuaan onnistui saamaan suuren osan konservatiivisista kristityistä kannattamaan itseään ja poliittista agendaansa.
Olin itse uskoon tultuani 1970-luvulla hyvin konservatiivisen kristillisen opetuksen vaikutuksen alaisena. Tätä ennen olin vuosien ajan kannattanut voimakkaasti luonnonsuojelua, jopa siinä määrin etten halunnut suorittaa edes ajokorttia, koska koin yksityisautoilun kuormittavan luontoa liikaa. Arvelin pärjääväni polkupyörällä ja julkisilla kulkuneuvoilla. Uskoon tultuani – nyt ajatellen yksipuolisen opetuksen vaikutuksesta – menetin kiinnostukseni itselleni siihen asti tärkeänä olleeseen luonnonsuojeluun. Uskoin aivan tosissani, ettei luonnonsuojelulla ole mitään merkitystä, koska Jeesuksen tulo on niin lähellä. En jopa uskonut, että ehtisin saamaan opintoni päätökseen ennen Jeesuksen paluuta.
Kuitenkin luonnon monimuotoisuuden tuhoaminen on raskas synti kaiken Luojaa kohtaan. Sellaisten poliittisten ideologioiden kannattaminen, jotka johtavat miljoonien köyhtymiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan ja valtavien omaisuuksien keskittymiseen harvojen käsiin, on täysin vastoin Jeesuksen opetuksia Jumalan valtakunnasta.
Perinteinen herätyskristitty ei näe näissä mitään ongelmaa, mutta pitää homoseksuaalisuutta synneistä suurimpana, sellaisena, mikä hänen käsityksensä mukaan vetää Jumalan vihan kansakuntien ylle.
Eikö tässä, jos missään, siivilöidä hyttynen ja niellään kameli?