Huomenna pidän viimeisen saarnani Iringan kansainvälisen seurakunnan kirkossa. Jäähyväispuheen. Mitä haluaisin sanoa nyt, kun emme ehkä koskaan enää tapaa tässä kirkossa, emmekä tässä maassa, emme missään? Harvinaisen vaikeaa miettiä saarnaa. Olen päätynyt tekstiin, jossa Jeesus sanoo: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” Osaankohan selittää ymmärrettävästi, mitä tarkoittaa olla valittu ja mitä se, että kaikki eivät lopulta päädy valittujen joukkoon, vaikka kaikkia kutsutaan.

Nooa oli valittu ja arkin ovet auki viimeiseen asti, mutta lopulta Jumala itse sulki oven. Israelin kansa on valittu, ei kuitenkaan hyvyytensä tai ansioittensa vuoksi, sillä niitä sillä ei ole. Kansan historia on pääasiassa napisevan kansan historiaa. Valinta on armosta. Mutta koska se on Jumalan valinta, se on lopullisen varma. Minä olen valittu, armosta. Minulla on vastuu vaelluksestani, mutta lopullisesti hän vastaa kompuroivan lapsensa kotiin viemisestä. Oma syynsä, että valitsi.