Tuleeko Jeesus ensi vuonna?

Tuleeko Jeesus takaisin vuonna 2012? Ehkä. Näin on pääteltävä siitä, että hän sanoi palaavansa pian ja yllättäen. Ensi vuosihan on pian. Tosin ennenkin on ollut pian, jo kahden tuhannen vuoden ajan. Onko tässä paruusian odotuksessa siis mitään tolkkua? Jokainen kristillinen sukupolvi on odottanut Jeesusta palaavaksi omana aikanaan. Ovatko kaikki olleet väärässä? Ei, ne ovat olleet oikeassa. Kristillisyyteen kuuluu Jeesuksen tulon odottaminen. Ne sukupolvet jotka ovat lakanneet odottamasta, ovat olleet väärässä.

Entä maailmanlopun merkit? Niitähän on ilmassa tosi paljon, sotia, maanjäristyksiä, ilmastonmuutoksia, nälänhätää ja kristittyjen vainoa. Tosin niitä on ollut aina ennenkin, jossain määrin. Aina ne ovat muistuttaneet kristittyjä Jeesuksen pikaisesta paluusta. Luther oli 1500-luvulla varma, että Jeesuksen tuloon ei voi mennä sataa vuotta enempää, sillä maailman meno on sen verran pahassa mallissa. Me tiedämme, ettei Jeesus vielä silloin tullut. Sen sijaan maailma sai kokea 1700- ja 1800-luvuilla historian suurimmat herätyksen ajat ja nykyaikaisen lähetystyön synnyn. 1900- ja 2000-luvuilla kristillinen kirkko on kasvanut räjähdysmäisesti monissa Aasian ja Afrikan maissa. Kaikki ei siis aina mene vain huonompaan suuntaan.

Mitä Jeesuksen tulosta olisi tänään ajateltava? Sitä että hän voi tulla hyvin pian, ja sitä varten pitäisi olla valmis tänään. Ainoa valmius on Jeesuksen verellä puhdistettu omatunto. Mitään muuta valmiutta ei ole. Paruusia voi myös viipyä. Siihen voi vielä vierähtää vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Oikeastaan kristityn kannalta on täysin yhdentekevää, milloin Jeesus tulee. Jos hän tulee huomenna, tervetuloa, jos sadan vuoden päästä, se on hänen asiansa. Minä en pukeudu valkoisiin vaatteisiin ja mene katolle odottamaan, niin kuin jotkut ovat joskus tehneet. Elän täysillä kristittynä tätä päivää, teen tavalliset arkiset askareeni ja pyrin olemaan hänen käytössään Valtakunnan sanoman leviämiseksi. Muuta minulta ei odoteta.

This entry was posted in Luokittelemattomat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s