Vuorossa on kevyt kesäkolumni.
Istun saunassa usein samassa asennossa kuin Aadam Michelangelon tunnetussa luomisaiheisessa maalauksessa: jalat lauteilla, toinen polvi koukussa, käsi polven päällä. Melkein tunnen Jumalan sormen kosketuksen sormessani. Kuin minut luotaisiin joka kerran uudeksi. Sen verran vahva kokemus saunominen on. Siinä on suomalainen sielu ja ruumis paljaimmillaan. On vain paratiisimainen lämpö, joka ympäröi vartaloa joka puolelta. Ja kokemus puhtaudesta. Ikään kuin syntiinlankeemusta ei olisi vielä tapahtunutkaan. Siinä olen vain minä ja Jumala.
Oman kotimme kerrostalosauna on pieni koppi, mutta sauna kumminkin. Lenkin jälkeiset löylyt täydentävät juoksun nautinnon. Saako kristitty nauttia elämästä näin paljon? Uimahallin saunassa istuu muitakin ukkoja lauteilla, yleensä hiljaa kuin muumiot haudassaan. Joskus joku uskaltaa avata suunsa ja toiset miettimään, uskaltaisikohan sitä ihan vastata, luulevat vielä että olemme tuttuja. Ani harvoin syntyy kunnon keskustelu, syvällistä ei koskaan. Minä en ainakaan aloita.
Rantasaunat ovat ihan asia erikseen. Omaa ei ole, mutta joillain tutuilla on. Onneksi olemme vielä väleissä, joten sitäkin ihanuutta on päässyt maistamaan. Jo saunan lämmittäminen on rituaali, joka pitää ensin kokea, jotta mieli virittyy pois muusta arjen tohinasta. Sen jälkeen voi istua leppoisassa löylyssä vehreän kesämaiseman keskellä, käydä vedessä vilvoittelemassa, antaa kesätuulen puhaltaa ja vain katsella järven pintaa. Suomalainen kesä parhaimmillaan, olkoonkin että se on lyhyt ja vähäluminen. Noista hetkistä voi varastoida tunnelmia talven varalle.
Huomaatte siis, että pidän saunomisesta. Yksin se on rentouttavaa, hyvässä seurassa leppoisaa, aina ja kaikkialla rauhoittavaa, siis melkein uskonnollinen kokemus. Ulkomailla reissatessani huomasin, että missä suomalaisia, siellä sauna. Muutettuamme Tansaniaan emme heti tulleet sellaista hommanneeksi. Kun aika kului, tuntui ettei enää kannata. Vieläkin kadun sitä. Ruisleivän ja saunan tarve jäivät sen jälkeen päälle niin, ettei niistä ole päässyt irti. En tosin ole paljon yrittänytkään.
Olen kuullut, että sellaisiakin ihmisiä voi olla, jotka eivät pidä saunomisesta. Heillä saattaa olla huonoja kokemuksia lapsuudesta tai jostain muusta syystä elämä on tässä suhteessa heitä kolhinut. Koetan ymmärtää heitä, mutta se ei ole ihan helppoa, kuten ei erilaisuuden ymmärtäminen muutenkaan. Heissä on siis jotain vikaa – tai ehkä enemmän vikaa on minun päässäni.
Eero Junkkaala 
Älä vie pulloa saunaan
Aforismi on erään säveltäjän saunasäännöistä riimittelemän laulun lopusta ja on suomalaisia kesäperinteitä ja niiden seurauksia ajatellen ihan hyvä periaate. Kokemuksesi saunomisen perimmäisestä tarkoituksesta on helppo jakaa, vaikken minä, eikä perheemme menneet miespolvetkaan ole kestäneet uloslöylyttämisen hegemoniaa. Suomalaisen miehen sydän ei kestä kahta ämmää: mieletöntä löylyä ja lörpöttelevää mimmiä. Hiljaa paras tulee ja pullon henki ei saunaa paranna.
Ajatus saunan ja uskon yhteydestä voi olla hieman arveluttava, mutta suomalaiselle spontaani. Uusi ihminen, puhdas sielu ja ruumis, uusi parempi työviikko, ruumiin ja sielun pudonnut taakka. Ajatusta on helppo kehitellä saunan lauteilla tai rukouskammiossa: mielen, jopa ruumiin taakaksi asti kertyy paljon uskonelämän kuonaa. Ympärillä hyörii innokkaita uloslöylyttäjiä kokeiluineen ja sääntöineen. Kuka uskaltaa palauttaa hiljaisuuden, tehdä hötkyilemättömän saunojan reformaation?
Rooman kirkon rappiota visualisoivan italialaisen Paolo Sorrentinon ohjaama The Young Pope – piru vai pyhimys tönäisee saunojan rauhaa. Sarjassa kuvataan ihmistä, pyhimystä ja paavia, joka ei hillitse tai hallitse tunteitaan ja reaktioitaan. Draaman kysymys kuuluu, miten paavin sopii johtaa katolista kirkkoa ja onko hän kardinaalien ohjailtavissa. Myönnämmepä tai emme, ja vaikkei olekaan persoonana tv-draaman stereotyypein kuvailtavissa, nykyinen paavi Fransiscus taistelee oikeasti kirkkonsa rappiota vastaan.
Etukäteen tiedettiin, että Piemontesta syntyisin oleva paavi asettaa tehtäväkseen kirkkonsa eheyttämisen, – ja myös puhdistamisen. Paavi Fransiscuksen, Jorge Mario Bergoglion perheen Argentiinaan paon taustalla oli italialaisen fasismin epävakaus. Hänen näkemyksensä sekä Italian kansan että kirkkonsa tilasta pohjaa sukupolvien tietouteen. Fransiscus on latinalaisen väestön ehdoton suosikki. Viime vuoden tammikuussa hän pyysi luonaan vierailleelta piispa Samuel Salmelta esiruokousta henkensä puolesta paavillisen kuurian korruption vuoksi.
Kuuriaa pitää verrata seurakuntaan, – hyvässä ja pahassa: arvostetut seurakunnan jäsenet tai heidän edustajansa, Vatikaanissa kardinaalit, saavat ja kahmivat sekä hengellistä että taloudellista valtaa ja joutuvat sen vangeiksi. Opetuksilla synneistä, anteeksiantamattomuudesta tai avainten vallasta sälytetään kaikissa kirkoissa ja suunnissa armotonta ja harhaoppista taakkaa kannettavaksi. Hyväksymällä harhapolut aina uudelleen on satojen vuosien ajan kylvetty niiden hedelmää. Rauhallisen saunojan taakka alkaa painaa heti maanantaiaamusta.
Siispä uudelleen elämän viikkojen päätteeksi saunan armolliseen lämpöön, sielun pelastukseen.
”Emmie niist taivaan iloist, koha misso lämmin” lausahti elämänsä ajan kylmää kärsinyt karjalaismummo pastorin saarnaan iankaikkisuudesta. Se on erityinen satojen vuosien suomalainen siunaus, hengen lahja koko maailmalle.
Upi