Uni ja liikunta

En ole koskaan ollut mikään terveysintoilija, enkä ole vieläkään. Lisäksi olen aika laiska. Onneksi olen tykännyt juoksemisesta ja nukkumisesta. Nämä nimittäin ovat nykytiedon perusteella terveen elämän salaisuus. Aivot tykkäävät, kun ihmisen liikkuu jonkin verran ja nukkuu riittävästi.

Kuulin kolmannenkin keinon, millä vastustaa dementian tuloa: saunominen. Sehän sopii! Pidän nimittäin saunomisesta. Niinpä voi olla, että saan työnnettyä mahdollista kulman takana olevaa dementoitumista hiukan eteenpäin. Tämän saunomisen kertoi tunnettu lääkäri, joten sen merkitystä ei parane epäillä. Ainakaan meidän jotka pidämme saunomisesta.

Liikunnan merkitys on aina tiedetty, mutta nyt aivotutkijatkin ovat alkaneet puhua siitä. Aivoihin kuulemma kertyy jotain töhnää, jos ei liiku. Täytyy siis yrittää pitää viikoittaisista parista kolmesta juoksulenkistä kiinni. Juokseminenhan on laiskan miehen harrastus. Se sopii myös tällaiselle, joka viihtyy hyvin yksikseen. Ei tarvitse mennä mihinkään erityiseen paikkaan, eikä seurustella kenenkään kanssa. Se ei maksakaan mitään. Laittaa vaan lenkkikengät jalkaan ja avaa ulko-oven. Siitä sitten hölköttelee jonnekin ja takaisin tai tekee jonkun lenkin. Aluksi voi sanoa itselleen, että tänään juoksen vaan ihan lyhyesti, kun juoksu kulkee niin huonosti. Vähitellen kroppa vertyy ja voikin huijata itseään juoksemaan vähän pidempään. Niin se menee.

Nyt on ruvettu puhumaan hyvän unen vaikutuksesta. Liian vähät unet eivät tarjoa aivoille kunnollista levähdysaikaa. Sanovat, että 7-9 tuntia yössä olisi sopiva aika. Luullakseni sitä voi päivällä vähän paikata, jos yö jää lyhyemmäksi. Tai varmaan sitenkin, että jos joskus tulee univaje, seuraavina öinä paikkaa sen. Jotkut meistä ovat iltavirkkuja ja jotkut aamu. Silloin täytyy vaan yrittää sovittaa nukkuminen siten, että ei valvo sekä illalla että aamulla.

Ravinnosta en puhu mitään, vaikka sekin kuuluisi tähän pakettiin. Onneksi kahvi on todettu terveysjuomaksi. Odotan sitä päivää, jolloin korvapuustikin julistetaan tai keksit. Voi olla, että sitä päivää ei tule. Silloin täytyy sanoa itselleen, että jotain ylimääräistä nautintoa elämässä pitää olla, eikä ihan kova nipottaminen voi sekään olla kovin terveellistä.

Kategoria(t): Luokittelemattomat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s