Eero Junkkaala

Työni Raamattuopistossa on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Tarkoitan vauhdilla lähinnä matkustusvauhtia. Tänään lennän Joensuuhun, josta jatkan Kontiolahteen. Tampereellakin on tullut käytyä ja Seinäjoella ja Parikkalassa ja Porissa jne. Kalenteri on täyttynyt aika pitkälle eteenpäin. Se tuntuu mukavalta. Juuri tällaista työtä haluankin tehdä, liikkua eri puolilla, seurakunnissa ja eri järjestöjen tilaisuuksissa ja olla mukana rohkaisemassa ihmisiä tutustumaan Raamattuun ja itseensä. Jostain syystä aika monia kutsuja tulee miestenpäiviin ja on kalenterissa yhdet naistenpäivätkin. Niihin vaimoni Pirkko on kuitenkin sopivampi esiintyjä. Hän käy kertomassa mm. Afrikan naisista.

Kristillisten järjestöjen työntekijöillä on yleensä kannatusrenkaat, niin myös Raamattuopistolla. Sitä kautta tuleva tuki on elintärkeää toiminnan jatkuvuudelle. Evankeliumi on ilmaista, mutta siihen liittyvä logistiikka maksaa. Jos haluat liittyä minun kannatusrenkaaseeni, ota yhteyttä opistolle osoitteeseen sirpa.makela (at)sro.fi

Useimmat tässä kotisivullani julkaistut artikkelit ovat sellaisia, joita kirjoitan Seurakuntalainen.fi -sivustolle. On pyydetty kirjoittamaan pari kertaa kuussa. Niitä voi kommentoida joko sinne tai tänne. Pari kirjakäsikirjoitustakin on tekeillä, mutta niistä myöhemmin.

Tässä uusin Seurakuntalainen.fi -sivustolle kirjoittamani blogikirjoitus:

Kirkkoon mahtuu vain yksi keskustelu kerrallaan.  Joskus kirkon vinyylilevy jää pyörimään samaan uraan niin pitkäksi aikaa, että ihmiset alkavat luulla, että kirkon koko sanoma on siinä yhdessä raidassa. Media pyörittää soitinta, eikä kukaan osaa nostaa neulaa levyltä. Lopulta ihmiset eroavat vain yhtä kappaletta soittavasta kirkosta.

Nyt on homokeskustelu jäänyt päälle. Kuopion piispakandidaatteja testataan tällä ja kirkolliskokousvaalien ainoa kiinnostava seikka tuntuu olevan, kuinka monta homomyönteistä edustajaa pääsi läpi. Joissain seurakunnissa ihmiset jaetaan vuohin ja lampaisiin sen mukaan, millainen heidän kantansa on parisuhdelakiin.

Samaan aikaan kun presidentinvaalien yhteydessä media lähestulkoon hautasi alleen homokortin käyttämisen, kirkossa sitä käytetään koko ajan. Taustalla on tietenkin yleisen mielipiteen ja median luoma paine kääntää kirkon keulaa sukupuolineutraaliin suuntaan. Siksi tätä neutraaliutta vastustavat leimataan yhteiskunnan vihollisiksi ja taantumuksen airuiksi.

Kirkko ei ole virallisesti muuttanut avioliittokäsitystään, eikä toivottavasti koskaan sitä muuta. Avioliitto on luomisjärjestyksen mukaan yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Tämän kannan esillä pitäminen ei ole suvaitsemattomuutta  vaan tervettä järkeä. Joskus kuitenkin perinteisen avioliiton puolustajat syyllistyvät sellaiseen toisten näkemysten mollaamiseen, että tuottavat hallaa omalle asialleen.

Ne joiden seksuaalinen taipumus suuntautuu omaan sukupuoleen, eivät useimmiten ole itse valinneet tietään.  Siksi heitä ei pidä syyttää taipumuksestaan, eikä heitä tule pitää pahempina syntisinä kuin meitä muitakaan. Heidät on myös hyväksyttävä seurakuntaan ja kristittyjen yhteyteen. Ehkäpä Jeesus tarkoittaa mm. heitä sanoessaan, että on sellaisia jotka syntymästään asti tai ihmisten aiheuttamina eivät voi solmia avioliittoa. Samaan listaan hän laittaa ne, jotka Jumalan valtakunnan tähden eivät ole menneet tai päässeet naimisiin. Elämässä on siis muitakin arvoja kuin seksuaalisuuden toteuttaminen.

Minäkin pyöritän tässä samaa levyä, jonka soittamisesta muita moitin. Silti toivoisin, että homokeskustelu voisi jäädä taka-alalle ja esityslistalle nostettaisiin paljon tärkeämmät teemat. Sellaisia voisivat olla esimerkiksi kysymykset lähetystyön heikosta asemasta tai raamattuopetuksen niukkuudesta paikallisseurakunnissa. Tai jos mennään todellisiin teologisiin aiheisiin, niin pyydetään mediaa kysymään kaikilta kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoihin valituilta, miten ihminen pelastuu.

Autoja pitää huoltaa. Entä auton kuljettajia? Olin viikonloppuna tapahtumassa, jonka nimi oli Miesten vuosihuolto. Tulin huolletuksi, vaikka minulla oli samalla mekaanikon rooli. Miten miehiä huolletaan? Siihen tarvitaan sopiva tila, jossa voi olla yhden yön yli (vaimot eivät päästä pidemmäksi aikaa), piirtoheitin laulujen sanoja varten, sauna, grillimakkaraa ja mielellään myös täytekakku tai vastaava. Ohjelmassa on oltava joku kovatasoinen luennoitsija, sillä miehet eivät tule mitään turhia löpinöitä kuuntelemaan. Lisäksi voisi olla joku, joka kertoo oman selviytymistarinansa. Muu aika pidetään seuroja tai jutellaan muuten vaan.

Tällä reseptillä miehiä huolletaan. Kohtuullinen määrä rukousta on paikallaan, mutta mihinkään yltiöpäiseen rukoilemiseen ei kannata yllyttää. Siihen vaan nukahtaa niin kuin opetuslapset Getsemanessa. Raamattua pidetään sopivasti esillä, sillä sen varaan tosimies rakentaa elämänsä ja uskonsa. Pelkillä raamatunlauseilla elämästä ei kuitenkaan selvitä ja siksi tarvitaan myös elämänkokemusten jakamista. Kun joku uskaltaa kertoa, ettei aina mene ihan hyvin ja toinen jatkaa, että ei mene täälläkään, niin aletaan pikku hiljaa tavoittaa elämän suuria kysymyksiä. Tarkkaan ottaen kellään ei mene aina hyvin. Vaikka autossa olisi kolmen litran moottori, miehen omat tehot saattavat olla ihan lopussa. Vauhtisokeutunut ei huomaa elämän nopeusrajoituksia ja on vaarassa joutua kolarisumaan, ellei joku näytä ajoissa pysähdysmerkkiä.

Vuosihuolto voi merkitä pakollista pysähtymistä ja oman kulkusuunnan ja vauhdin tarkistamista. Aina pysähtyminen ei kuitenkaan auta. Jos kovaa vauhtia on lääkitty kovilla aineilla, niin pelkkä miehen päätös ei riitä suunnan muuttamiseen. Kuinka monta hyvää päätöstä onkaan tehty niinä maanantaiaamuina, jolloin pitäisi selviytyä jonkinlaiseen uuteen alkuun. Ja kuinka monta hyvää päätöstä onkaan rikottu niinä hetkinä, kun vanha kaava jysähtää uudelleen päähän eikä voimaa elämän muuttamiseen ole.

Tarvitaan ulkopuolista apua. Miehen on sitä äärimmäisen vaikea myöntää. Omillaan on pärjättävä vaikka henki menisi. Ja joskus se meneekin, oma tai toisten. Avun pyytäjä ilmaisee heikkoutensa, ja heikkous on miehen suurin häpeä. Kuitenkin juuri sen myöntämisestä alkaa raottua uusia mahdollisuuksia. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Avun tarpeen myöntävä on ottanut jo pitkän askeleen paranemisen tiellä.

Joskus miesten tapaamisessa voi tosin käydä niin, että yksi ja toinen alkaa kerskailla omilla saavutuksillaan ja epäkunnossa oleva kokee itsensä entistä kunnottomammaksi. Kyllä miesten vähän täytyy rehvastellakin, mutta jos sen takaa pilkistää aito repaleinen miehen ketale, niin miehinen seura on kuitenkin terapeuttista. Parhaimmillaan miesten keskinäisessä kohtaamisessa on tämä vahvuus: uskalletaan olla heikkoja ja myöntää avun tarve.

Miehet voivat siis olla toisilleen avuksi ja keskinäinen syntisten solidaarisuus lääkitsee monta haavaa. Syvimmät haavat tarvitsevat kuitenkin toisenlaisen Parantajan, hänet jonka omat kädet on kerran haavoitettu meidän syntiemme vuoksi.  Tämä Golgatan huoltokorjaamo tarjoaa sellaisen perusremontin, jossa on ikuisuustakuu. Vuosihuolloissa sitten suoritetaan tarpeelliset puhdistustoimenpiteet ja lisätään tarvittaessa öljyä. Samalla syödään makkaraa siltä varalta, että sitä ei saa kotona tarpeeksi.

Mies tappoi perheensä. Kukaan ei aavistanut mitään etukäteen. Hän näytti ihan kunnon mieheltä. Tällaisessa uutisessa on jokin käsittämätön ristiriita. Kukaan kunnollinen ihminen ei tapa ketään, kaikkein viimeiseksi omia lapsiaan. Surmatyön takana täytyy olla suunnaton määrä padottua ahdistusta. Olennaista on sana ´padottua´.

Jokaisella meistä on ahdistuksemme. Kaikkia ottavat jotkut asiat päähän. Epäonnistumiset masentavat, sivuun jääminen kalvaa itsetuntoa, rimpuilu riittämättömien rahojen kanssa rusentaa elämänhalua, liian paljon tai liian vähän työtä lisää stressiä, vaikeudet ihmissuhteissa voivat tuntua umpisolmuilta. Elämä on tällaista. Joku kestää kuormat paremmin kuin joku toinen. Elämän eväät ovat erilaisia.

Pahinta on puhumattomuus – tai pakeneminen alkoholiin. Näillä keinoilla ihminen kaikkein varmimmin rakentaa elämänsä katastrofia. Vaikka se ei päättyisi tappamiseen, sen tien päässä ei näy paljon valoa. Siksi suunta olisi saatava muuttumaan. Kuten jokainen tietää, oman elämän suuntaa on lähes toivottoman vaikeaa muuttaa. Itseä ei voi noin vain ottaa niskasta kiinni ja kääntää elämää uusille urille. Ihmisessä on jopa erikoinen taipumus vastustaa oman elämänsä myönteisiä muutoksia. Tiedetään, mitä pitäisi tehdä, mutta jatketaan niin kuin ennenkin. Muutos pelottaa, vaikka sitä haluaisikin.

Aloita puhumalla. Etsi joku jolle voit puhua. Kotoa, naapurista, kirkosta, kännykästä, pukukopista, perheneuvontakeskuksesta, kadun kulmasta, palvelevasta puhelimesta, tai mistä vain löydät yhden sellaisen ihmisen, johon voisit kohtuullisessa määrin luottaa. Aloita moittimalla säätä ja presidentinvaalihaastatteluja ja jos toinen jaksaa vielä kuunnella, kerro itsestäsi. Jos toinen ryhtyy kohta puhumaan omista ongelmistaan, hän ei ole riittävän hyvä kuuntelija. Älä silti lannistu. Sinulla on oikeus puhua omista asioistasi. Hyvä lähimmäinen tai ammattiauttaja osaa kuunnella. Se riittää.

Omien paineiden purkaminen puhumalla on niin suuri askel eteenpäin, että kriisin terävin kärki taittuu. Saa itsekin näkökulmaa asiaan ja tulee uusia oivalluksia. Oman heikkouden myöntäminen on terapeuttista. Se on ensimmäinen askel uudella tiellä eteenpäin. Siitä voi syntyä toivo paremmasta huomisesta. Tunnelin päässä voi sittenkin näkyä valoa.

Käännetään asia toisinpäin. Jos olen tänään kohtuullisesti sinut omien ongelmieni kanssa, voisin kenties olla avuksi jollekulle, joka ei ole. Hänen ei ole helppoa kertoa sitä minulle, mutta jos osaan myötäelävästi kysyä, mitä tänään kuuluu, saatan päästä kriisin kuuntelijaksi. Se on luottamustehtävä, josta ei pidä kieltäytyä. Voin vaikka pelastaa jonkun hengen.

Eilen päättyi kuusivuotinen työjakso Lähetysseurassa. Määräaikaista työsuhdetta ei ollut mahdollista jatkaa, koska talo joutui irtisanomaan vakituisiakin. Lähetystyön talous on siis kriisissä myös suurimmassa järjestössä. Harmi. Kirkollinen tilanne näyttää rokottavan kaikkia, ei vain pienempiä järjestöjä, joihin on kohdistettu aivan älyttömiä talouspakotteita.

Olen äärettömän kiitollinen näistä lähetyksen vuosista. Sain tehdä luennoitsijavierailuja kahdeksaan maahan ja saimme palvella Pirkon kanssa Tansanian luterilaista kirkkoa lähes kolme vuotta. Afrikka jätti elämään syvät jäljet ja luulen – myös toivon – että ne eivät koskaan tyystin häviä. Me olemme hyväosaisia ja kehitysmaat tarvitsevat apuamme. Elintasokuilu välillämme on suunnaton. Toisaalta, Tansanian tyytyväiset ihmiset muistuttavat meille yltäkylläisyydessä eläville, että omaisuus ei ole onnellisuuden tae. Lähetystyö kuuluu jokaiselle kristitylle.

Kuluneen syksyn seurakuntavierailut osoittivat, että lähetyksen tuki suomalaisissa paikallisseurakunnissa on harvojen harteilla. Tapasimme erinomaisia sitoutuneita lähetyssihteereitä, mutta useimmissa seurakunnissa kovin pieniä lähetyksen toimintaryhmiä. Ikään kuin kysymys olisi muutamien kristittyjen erityisharrastuksesta eikä Jeesuksen kaikkia koskevasta käskystä mennä kaikkeen maailmaan.

Tänään alkoi uusi työ vanhassa työpaikassa. Palasin juurilleni, kun minut kutsuttiin Suomen Raamattuopiston teologisen linjan vastaavaksi opettajaksi. Melko suuren osan työstäni tulen käyttämään opetustehtävissä seurakunnissa. Kalenterissa on jo kovasti merkintöjä alkaneelle vuodelle ja vähän seuraavallekin. Aikataulujani on nähtävissä tämän kotisivun osastossa Kotimaan matkat.

Kuten lähetyksen, myös Raamattuopiston työ tarvitsee vapaaehtoisten kannattajien tukea. Ne jotka haluavat liittyä kannatusrenkaaseeni, voivat ottaa yhteyttä opistolle tai minuun, esimerkiksi sähköpostilla, eero.junkkaala (at)sro.fi.

Tuleeko Jeesus takaisin vuonna 2012? Ehkä. Näin on pääteltävä siitä, että hän sanoi palaavansa pian ja yllättäen. Ensi vuosihan on pian. Tosin ennenkin on ollut pian, jo kahden tuhannen vuoden ajan. Onko tässä paruusian odotuksessa siis mitään tolkkua? Jokainen kristillinen sukupolvi on odottanut Jeesusta palaavaksi omana aikanaan. Ovatko kaikki olleet väärässä? Ei, ne ovat olleet oikeassa. Kristillisyyteen kuuluu Jeesuksen tulon odottaminen. Ne sukupolvet jotka ovat lakanneet odottamasta, ovat olleet väärässä.

Entä maailmanlopun merkit? Niitähän on ilmassa tosi paljon, sotia, maanjäristyksiä, ilmastonmuutoksia, nälänhätää ja kristittyjen vainoa. Tosin niitä on ollut aina ennenkin, jossain määrin. Aina ne ovat muistuttaneet kristittyjä Jeesuksen pikaisesta paluusta. Luther oli 1500-luvulla varma, että Jeesuksen tuloon ei voi mennä sataa vuotta enempää, sillä maailman meno on sen verran pahassa mallissa. Me tiedämme, ettei Jeesus vielä silloin tullut. Sen sijaan maailma sai kokea 1700- ja 1800-luvuilla historian suurimmat herätyksen ajat ja nykyaikaisen lähetystyön synnyn. 1900- ja 2000-luvuilla kristillinen kirkko on kasvanut räjähdysmäisesti monissa Aasian ja Afrikan maissa. Kaikki ei siis aina mene vain huonompaan suuntaan.

Mitä Jeesuksen tulosta olisi tänään ajateltava? Sitä että hän voi tulla hyvin pian, ja sitä varten pitäisi olla valmis tänään. Ainoa valmius on Jeesuksen verellä puhdistettu omatunto. Mitään muuta valmiutta ei ole. Paruusia voi myös viipyä. Siihen voi vielä vierähtää vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Oikeastaan kristityn kannalta on täysin yhdentekevää, milloin Jeesus tulee. Jos hän tulee huomenna, tervetuloa, jos sadan vuoden päästä, se on hänen asiansa. Minä en pukeudu valkoisiin vaatteisiin ja mene katolle odottamaan, niin kuin jotkut ovat joskus tehneet. Elän täysillä kristittynä tätä päivää, teen tavalliset arkiset askareeni ja pyrin olemaan hänen käytössään Valtakunnan sanoman leviämiseksi. Muuta minulta ei odoteta.

Helsingin Sanomat kertoi, että joulukorteissa joulupukki on suositumpi aihe kuin Jeesus-lapsi. Kuopion piispanvaaliehdokas sanoi, että Jeesuksen neitseestäsyntyminen on tarua. Onko joulu siis totta?

Historian keinoin voidaan aika moni asia Jeesuksen lapsuuskertomuksista jäljittää. Tiedämme tarkalleen Betlehemin ja Nasaretin sijainnin. Betlehemissä voidaan melkoisella varmuudella todentaa jopa seimen paikka. Tämä perustuu sekä hyvin varhaisiin kirjoituksiin että kaupungissa sijaitsevan Syntymäkirkon historiaan. Kirkkoisä Origenes kirjoitti 200-luvulla jKr., että Betlehemissä pakanatkin osasivat neuvoa tien sille luolalle, missä Kristus syntyi. Mainintoja Jeesuksen syntymäluolan paikasta on jo 100-luvultakin. Paikka siis tiedettiin ja juuri siihen rakennettiin ensimmäinen kirkko.

Jouluevankeliumin alun päähenkilö, keisari Augustus, oli Rooman valtakunnan ensimmäinen suuri yksinvaltias ja yksi koko muinaisen suurvallan huomattavimpia johtajia. Hän ehdotti elämänsä loppuvaiheilla, että maailma aloittaisi ajanlaskunsa hänen syntymästään. Näin ei kuitenkaan käynyt. Erään toisen syntymä sen sijaan lukee kaikkialla maailmassa kalentereiden etusivulla. Elämme vuotta 2011 jälkeen Kristuksen syntymän.

Toinen jouluevankeliumin viittaus historian henkilöön on sen sijaan hiukan ongelmallinen. Tekstissä mainittu Quirinius oli Syyrian käskynhaltijana vuosina 6-9 jKr., mikä on liian myöhäinen Jeesuksen syntymäajaksi. Sen on täytynyt tapahtua ennen vuotta 4 eKr., joka on Betlehemin lapsia surmauttaneen Herodes Suuren kuolinvuosi. Tertullianus kertoo valtakunnassa toimeenpannusta verotuksesta vuosina 9-6 eKr. Sentius Saturninuksen aikana. Tiedämme kuitenkin Quiriniuksen olleen jonkinlaisena varakonsulina aiemminkin, jolloin hän saattoi vaikuttaa asiaan. On myös mahdollista, että verotus lopullisesti pantiin täytäntöön vastaan Quiriniuksen käskynhaltijakaudella, mutta henkikirjoitus alkoi jo vuosia aiemmin. Eräs muinainen papyrusteksti kertoo, että veroluetteloita varten jokaisen oli mentävä kotikaupunkiinsa.

Kertomuksen paimenet ovat olleet Jerusalemin ja Betlehemin välisellä peltoalueella kaitsemassa temppeliin vietäviä uhrilampaita. Tuskin he ymmärsivät, että heidät kutsuttiin Jumalan lopullisen uhrikaritsan luo.

Varhaiskristillisessä taiteessa itämaan tietäjät oli kaikkein tavallisin kuva-aihe. Heidän lähtömaansa on tuntematon. Useimmiten ajatellaan heidän olleen babylonialaisia. Tietäjät saattoivat myös olla nabatealaisia maustekauppiaita. Heidän pääasialliset vientitavaransa olivat nimittäin suitsuke ja kulta ja heidän kulkureittinsä vei Kuolleenmeren eteläpään kautta Välimeren rannikkokaupunkeihin. Vaikka Uusi testamentti ei kerro tietäjien lukumäärä, vanha kristillinen traditio puhuu kolmesta miehestä, mikä perustuu heidän tuomiinsa kolmeen lahjaan. Tämän on nähty symbolisoivan jopa pyhää kolminaisuutta. Lahjoissa on nähty myös tällaista vertauskuvallisuutta: kulta kuvaa kuninkuutta, suitsuke uhrisavuna jumaluutta ja mirha voiteluaineena kuolemaa.

Betlehemin tähdestä on useita teorioita ja niitä on näytetty mm. Tampereen planetaariossa. Tavallisin, jo Keplerin ajoista 1600-luvulta jKr. tunnettu selitys on Jupiterin ja Saturnuksen planeettakonjunktio, joka tapahtui vuosina 7 ja 6 eKr. Toinen mahdollinen selitys on poikkeuksellisen kirkas tähdenlento, joka havaittiin vuonna 5 eKr.

Kiistanalaisimpia joulukertomuksiin liittyviä seikkoja on Jeesuksen neitseestä syntyminen. Sitä on pyritty kiistämään kahdella perusteella – tietenkin sen lisäksi, että se on vastoin normaaleja luonnonlakeja. Sanotaan, että koska Uudessa testamentissa vain Matteus ja Luukas ”tietävät” sen, mutta Markus, Johannes ja Paavali vaikenevat, todistusaineisto ei ole riittävä. Tähän voi tehdä vastakysymyksen, kuinka monta mainintaa tarvittaisiin, jotta epäilijät uskoisivat. Sitä paitsi Johanneksen ja Paavalin opetus Jeesuksen ikuisesta alkuperästä on täysin linjassa neitseestäsyntymisopin kanssa. Toiseksi asia on haluttu kiistää sillä perusteella, että antiikin aikana oli muita samantapaisia kertomuksia. Niin olikin, mutta ne olivat paljon sadunomaisempia. Miksi Jumala ei olisi voinut valita juuri tällaista tapaa oman Poikansa syntymän ihmeeksi? Kun on puhe Jumalan Pojasta, normaali sikiäminen olisi kai vielä oudompaa.

Jeesus ei ollut mikään oman aikansa suurmies. Hän ei kirjoittanut yhtään kirjaa eikä tehnyt ainuttakaan matkaa ulkomaille lapsuuden Egyptin visiittiä lukuunottamatta. Hän ei opiskellut korkeissa opinahjoissa, ei toiminut sotapäällikkönä eikä hän istunut maallisen vallan tuoleilla. Hän ei tehnyt mitään sellaista, josta suurmiehet historiassa tunnetaan. Hän oli vain nasaretilaisen timpurin poika, joka hetken herätti huomiota opetuksillaan ja ihmeteoillaan, mutta kuoli nuorena yhdessä rosvojen kanssa. Jos tässä olisi kaikki, häntä ei enää kukaan muistaisi. Kolmantena päivänä tapahtunut ylösnousemus muutti kaiken. Nyt koko maailma laskee ajanlaskunsa Betlehemin seimestä.

Kävin Siloan altaalla. Vesi virtasi edelleen aivan kuten se on virrannut viimeiset kaksituhattaseitsemänsataa vuotta. Gihonin ehtymätön lähde on ollut Jerusalemin ainoa vedensaantipaikka tuhansien vuosien ajan. Kuningas Hiskia ohjasi veden Siloan vesisäiliöön puoli kilometriä pitkää kalliotunnelia pitkin. Näin hän turvasi vedensaannin assyrialaisten piirittäessä kaupunkia. Olen kahlannut useasti tuon Hiskian tunnelin läpi ja ihmetellyt muinaisten insinöörien rakennustaitoa. Kaivaminen aloitettiin molemmista päistä yhtaikaa ja mutkittelevan reitin kaivajat osuivat kuitenkin samaan kohtaan syvällä Ofelinkukkulan uumenissa. Kuinka he tämän tekivät, on edelleen jossain määrin arvoitus.

Viime viikolla löysin toisen tunnelin. Jos olet käynyt Siloan lammikolla, kuten paikkaa vanhan raamatunkäännöksen mukaan kutsuttiin, ennen vuotta 2005, olet käynyt väärässä paikassa. Tuona vuonna löydettiin toinen vesivarasto viisikymmentä metriä alempaa. Uusi löytö tuli esiin sattumalta, kuten kiusallisen usein harvinaiset löydöt tulevat. Putkiremontin yhteydessä tehdyt maansiirtotyöt paljastivat lammikolle johtavat raput ja niistä löydetyt rahat antoivat tarkan ajoituksen. Tästä paikasta profeetta Jesaja puhui kuvatessaan Siloan hiljaa virtaavia vesiä (Jes. 8:6) ja tänne Jeesus käski sokean peseytymään, jotta tämä paranisi (Joh. 9:7).

Allaslöydön jälkeen paikkaa ryhdyttiin toden teolla kaivamaan ja alueen ylänurkasta paljastui toisen tunnelin suu. Kyseessä oli vesikanava, jota pitkin ylimääräiset vedet johdettiin temppelialueelta Kidroninlaaksoon. Kanavan yläpuolella on mennyt kuusisataa metriä pitkä portaikko, jota on kuljettu laaksosta ylös temppeliin. Portaiden alle rakennettu tunneli oli reunustettu ja päällystetty isoilla kivijärkäleillä, samanlaisilla joista Herodeksen rakennuttama temppelikin oli tehty. Noin metrin levyistä ja paikoitellen vain puolentoista metrin korkuista käytävää pitkin voi nyt kiivetä temppelialueen tuntumaan, Daavidin kaupungin yläosaan. Historioitsija Josefuksen mukaan juutalaiset pakenivat tätä tunnelia pitkin roomalaisten valloittaessa Jerusalemia vuonna 70 jKr.

Tätä reittiä pyhiinvaltajat tulivat vuosisatojen ajan Jerusalemin temppeliin. Aivan erityisesti sitä käytettiin lehtimajanjuhlien aikana. Joka aamu papit kävivät noutamassa vettä Siloan altaasta ja toivat sen temppelialueelle kansan laulaessa ja riemuitessa ympärillä. Tämä rituaali muistutti siitä vedestä, jota Jumala oli antanut autiomaassa kansalleen. Tästä seremoniasta on kirjoitettu jopa näin: ”Joka ei ole nähnyt vedentuojien iloa, ei ole nähnyt todellista iloa koko elämänsä aikana.” Erään lehtimajanjuhlan viimeisenä päivänä Jeesus huusi väkijoukolle legendaariset sanansa: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat.” (Joh. 7:37).

Siellä tuo vesi edelleen pulppuaa, siis Gihonin lähteestä Siloalle virtaava. Se ei tyydytä ihmisen sisintä janoa. Jeesus sen sijaan tekee sen.

Joskus kuulee väitettävän, että kristinusko johtaa taantumukseen ja älylliseen umpikujaan. Muuan tunnettu kolumnisti kirjoitti kristinuskoa tarkoittaen, että ”edesmenneiden sukupolvien pelkotiloihin perustuvat uskonnot ovat nykyajan ihmiselle henkisiä kahleita”. Tällaiset väitteet on helppo kumota vilkaisemalla maailmankarttaan. Missä päin maailmaa on korkein sivistystaso, tieteen, taiteen ja kulttuurin hienoimmat saavutukset, missä paras koulutus ja toimivin sosiaalihuolto. Missä huolehditaan köyhistä, sairaista ja vammaisista, missä on korkein elintaso ja mistä lähetetään eniten apua kehitysmaihin. Siellä missä kristinusko on vaikuttanut kauimmin ja missä se on saanut eniten sijaa, siis läntisessä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Afrikassa ollessani mietin usein, miksi kehitysmaat kehittyvät niin hitaasti. Miksi kolmannessa maailmassa köyhyys on mittaamattoman suuri ongelma ja sen sivutuotteena aliravitsemus ja sairaudet kaatavat ihmisiä kuin heinää? Miksi lukutaitoprosentit ovat kaukana länsimaiden luvuista ja miksi mahdollisuudet parempaan huomiseen näyttävät kovin etäisiltä? Yksi syy on kristinuskon nuori historia, monia muitakin syitä on. Jos osaisin ne kaikki ratkaista, saisin Nobelin palkinnon.

Tällä hetkellä minua huolestuttaa kuitenkin Eurooppa. Ei varsinaisesti Kreikan tai Italian rahaongelmat. Ja jos Euroopan Unioni joutuu pudottamaan elintasoaan muutaman prosentin, so what. Eivät rikkaat länsimaat yhteen talouskriisiin kaadu. Sen sijaan huolettaa kristinuskon oheneminen läntisessä maailmassa. Olemme hukkaamassa sen perinnön, jonka varaan koko sivilisaatiomme ja yhteiskuntamme on rakentunut. Ensin kommunismin jäinen viima puhalsi itäiseen Eurooppaan ja sen yöpakkaset palelluttivat vanhat kristilliset arvot. Nyt materialismin rankkasateet pieksevät läntistä Eurooppaa ja huuhtovat suurkaupunkien viemäreihin kaiken sen, minkä varassa yhteiskuntamme on pysynyt vuosisatoja pystyssä. Ihmisten loputon ahneus ja itsekkyys yhdistyneenä moraalisen selkärangan puutteeseen murentaa kansakuntien ryhtiä ja tekee niistä vastustuskyvyttömiä elämän suurten haasteiden edessä.

On löydetty uusi jumala, jonka nimi on Markkinavoimat. Jos pörssikurssit liikahtavat jonkun prosenttiyksikön jonnekin päin, Markkinavoimat surevat tai pahoittavat mielensä ja koko television iltauutisia seuraava kansa pelkää epävarmaa tulevaisuutta. Jos raha ja talous on kaiken mitta, täydellistä tyytyväisyyttä ei voi koskaan saavuttaa.

Ei riitä, että rahan ylivalta mädättää kansan moraalin. Samaan päämäärään johtaa myös raamattuopetus akateemisissa oppilaitoksissa. Teologisten tiedekuntien homekoulut tuhoavat kirkon keuhkoja sisältäpäin. Terveen opetuksen on etsiydyttävä nopeasti raittiiseen ilmapiiriin.

Kun seuraa kaiken mittaamista taloudellisilla arvoilla, tulee väistämättä mieleen kuvaus eräästä kaupungista, jonka vauraudesta ja ylellisestä elämästä kaikki rikastuivat. Tuon maailman kauppakeskuksen tuho tuli kuitenkin yhdessä hetkessä ja ”maailman kauppamiehet itkevät ja surevat sitä, sillä kukaan ei enää osta heidän tavaroitaan”. Ai, mutta, sehän onkin Antikristuksen kaupunki Ilmestyskirjan 18. luvussa.

Tällaisen blogikirjoituksen lähetin Seurakuntalainen.fi -sivulle:

Minun on aika vaikea sanoa, että rakastan Jeesusta. Rakastan kyllä vaimoani ja tietenkin rakastan työtäni. Minulla on myös monia rakkaita ystäviä. Rakastan juoksemistakin tai ainakin se on minulle tärkeää.

Jeesuksen rakastaminen tuntuu vaikealta siksi, että en tunne häntä kohtaan mitään erityisiä rakkauden tunteita. Tosin on myönnettävä, että eivät lämpimät tunteet ole aina läsnä avioliitossakaan. Ja työ rasittaa joskus aika lailla. Ystävätkin saattavat toisinaan tuntua ikäviltä tyypeiltä. Eikä aina huvita lähteä lenkille.

Mitä rakkaus siis oikeasti on? Tunnetta? Ilman muuta, ainakin toisinaan. Tahtomista? Aivan varmasti. Tietoinen päätös? Vähintäin sitä. Sitoutumista siihen mitä pitää luovuttamattomana? Kyllä, juuri sitä.

Rakastuin nuorena Pirkkoon. Sanoimme ’tahdon’ kirkon alttarilla. Sen jälkeen on ollut ihania aikoja ja vaikeita aikoja. Päätös rakastaa on pitänyt, vaikka tahtominenkin on joskus ollut koetteilla. Suhde on syventynyt ja rikastunut. Tähän liittoon olen sitoutunut enkä mistään hinnasta vaihtaisi pois.

Työpaikkoja voi vaihtaa, vaikka sisäinen kutsumus kenties ei  muutu. Hyvät ystävät säilyvät, joihinkin yhteys katkeaa, toiset löytyvät uudelleen vuosien jälkeen. Harrastukset tulevat ja menevät.

Jeesus on tullut elämääni jo nuorena. Hänen seuraamisensa määrittelee koko elämäni suunnan. Olen sitoutunut hänen opetuslapsekseen enkä tiedä mitään syytä, mikä saisi minua vaihtamaan hänet pois. Tuntuu, ettei se ole minun vallassanikaan. Hän minut on valinnut, en minä häntä. Joskus tämä tosiasia koskettaa syvästi tunteitani, vaikka useimmiten se on vain tietämisen ja tahtomisen asia.

Jos usko olisi vain ihanaa tunnetta, se olisi huteralla pohjalla tai kenties se ei olisi oikeaa uskoa lainkaan. Kristilliseen uskoon liittyy selvä tiedollinen sisältö: uskon siihen Jeesukseen, joka on puolestani kuollut, noussut kolmantena päivänä kuolleista ja tulee kerran takaisin. Uskoon kuuluu sitoutuminen siihen sanomaan, jonka Jumala on sanassaan ilmoittanut, vaikka emme sen koko syvyyttä ja laajuutta ymmärräkään. Uskomme siis siihen Jeesukseen, joka on Raamatussa ilmoitettu. Muuta Jeesusta ei ole olemassakaan.

Vanhastaan usko on määritelty siten, että siihen liittyvät nämä kaksi asiaa: tieto ja luottamus. Pelkkä oikea tieto ei riitä, tarvitaan heittäytyminen sen varaan. Pelkkä luottamuskaan ei ole mitään, jos sen kohde on väärä. Rakastan siis Jeesusta, jos sellaiseksi hyväksytään päätös seurata häntä, maksoi mitä maksoi.