Eero Junkkaala

”Et kai vielä lopullisesti lähde?” ”Me rukoilemme Jumalaa, että tulisit vielä takaisin”, he sanovat. Se tuntuu hyvältä – ja pahalta. Ehkäpä he ovat tarvinneet minua. Kiittelivät että olen aina ollut paikalla ajoissa (tansanialaiset opettajat eivät ole), että vaikka olen ulkomaalainen, ymmärtävät kieltäni (amerikkalaiset ovat joskus käsittämättömiä), että olen ollut ystävällinen ja olemme kuin samaa perhettä (täkäläiset joskus pompottavat ja nolaavat opiskelijoita) ja että ovat oppineet paljon (sitä vartenhan tänne on tultu).

Toiset saavat tästä jatkaa.

Huomenna pidän viimeisen saarnani Iringan kansainvälisen seurakunnan kirkossa. Jäähyväispuheen. Mitä haluaisin sanoa nyt, kun emme ehkä koskaan enää tapaa tässä kirkossa, emmekä tässä maassa, emme missään? Harvinaisen vaikeaa miettiä saarnaa. Olen päätynyt tekstiin, jossa Jeesus sanoo: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” Osaankohan selittää ymmärrettävästi, mitä tarkoittaa olla valittu ja mitä se, että kaikki eivät lopulta päädy valittujen joukkoon, vaikka kaikkia kutsutaan.

Nooa oli valittu ja arkin ovet auki viimeiseen asti, mutta lopulta Jumala itse sulki oven. Israelin kansa on valittu, ei kuitenkaan hyvyytensä tai ansioittensa vuoksi, sillä niitä sillä ei ole. Kansan historia on pääasiassa napisevan kansan historiaa. Valinta on armosta. Mutta koska se on Jumalan valinta, se on lopullisen varma. Minä olen valittu, armosta. Minulla on vastuu vaelluksestani, mutta lopullisesti hän vastaa kompuroivan lapsensa kotiin viemisestä. Oma syynsä, että valitsi.

Kääk, juuri julkaistu sensaatiomainen löytö Mirjamin, Kaifaan pojantyttären ossuarista saattaa sittenkin olla väärennös. Juuri kun maailmalla vakuuteltiin – ja minäkin – sen aitoutta. Tänä aamuna sain luotettavalta taholta Israelin museovirastosta (IAA) tiedon, että epäilyksen siemen on herätetty ja mikä inhottavinta, että IAA olisi sotkeutunut väärentämiseen. Toistaiseksi siis tästä löydöstä on kerrottava hiukan suu supussa ja odotettava asioiden varmistumista puoleen tai toiseen.

Joulukuussa 1990 Talpiotin kaupunginosasta Jerusalemista löydettiin ossuari eli luuarkku, joka hyvin todennäköisesti kuului ylipappi Kaifaalle, samalle joka oli tuomitsemassa Jeesusta kuolemaan. Tänään tuli julkisuuteen tieto toisesta Kaifaan suvun ossuarilöydöstä. Siinä on teksti ”Miriam Jeesuksen Kaifaan pojan tytär, Maasjan pappisosastosta Beit Imristä”. Samaisen ylipapin lapsenlapsen hauta-arkku on siis löydetty. Vaikka löytöä ei tehty normaalien kaivausten yhteydessä, sen aitoutta tutkineet arkeologit ovat vakuuttuneita arkun muinaisesta alkuperästä.

Hauska yksityiskohta löydössä on, että Kaifas ei näköjään päässyt ristintapahtumista eroon, koska antoi pojalleen nimen Jeesus ja tämä puolestaan tyttärelleen nimen Mirjam eli Maria. Kaifaan arkkua on säilytetty Jerusalemin museossa Pontius Pilatuksen kiven vieressä. Näin nämä kärsimyshistorian konnat todistavat siellä vierekkäin Jeesuksen historiallisuudesta.

Tässä katkelma Israelin museoviraston tiedotteesta:

“The ancient ossuary bears an Aramaic inscription from the time of the Second Temple: ‘Miriam Daughter of Yeshua Son of Caiaphas, Priests [of] Ma’aziah from Beth ’Imri’. The researchers: “The prime importance of the inscription lies in the reference to the ancestry of the deceased – Miriam daughter of Yeshua – to the Caiaphas family, indicating the connection to the family of the Ma’aziah course of priests of Beth ’Imri”. The high priest Yehosef Bar Caiaphas, is especially famous for his involvement in the trial and crucifixion of Jesus.”

Tänään, 42 vuotta sitten, sanoimme Pälkäneen kirkon alttarilla ’tahdon’. Tahdomme edelleen.

Rakkautta on sanoa ’tahdon’ joka päivä uudestaan.

Pitkä tie, mutkiakin, vaikeita maastoja, kauniita näköaloja, yhteisiä muistoja, virstanpylväitä: Pälkäne, Lempäälä, Helsinki Taivallahti, Kauniainen, Helsinki Pasila, Pitäjänmäki, Tansania Iringa… Raamattukoulu, Taivis, SRO, STI, SLS… Mennään Eteenpäin!

Seurasin viime yönä Jukolan viestiä. Viime vuonna Pirkko lähetti tarkennettuja väliaikatietoja täältä Afrikasta lastemme kännykkään Jukolan metsään. Minäkin olin nyt paremmin selvillä Jounin sijoituksesta kuin hän itse. On tämä maailma pienentynyt. Vehkalahden metsästä tulee ajantasaista kuvaa ja Tansaniasta käsin näkee sekunnilleen, missä miehet ravaavat.

Jukola-juoksijoiden muodostama kiiltomato. Kuva: http://www.jukola2011.kuvat.fi/kuvat/

Aamuyö Kymenlaakson korvessa oli hulppea näky. Oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen viesti. Ja kaiken lisäksi Jukolan sanoma omistettiin Annan työpaikalle. Kansainvälinen Suunnistusliitto, IOF, täyttää 50 vuotta.

Hallitusneuvottelujakin olen seurannut. Siinä on ollut vähintäin yhtä jänniä käänteitä. SDP putosi yhdellä osuudella, mutta kuroi etumatkan yllättäen kiinni. KD sinnitteli loppuun saakka ja sijoittui hyvin. Kokoomus rutisti voittoon kuten Halden Jukolassa. Näillä mennään.

Jerusalem Post -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli kaupungin alta löydetystä vesilähteestä.

Builders find rare underground stream while working on railway station; geologists say it is largest underground river found in Israel.

Jerusalemiin louhitaan uutta, suurta rautatieasemaa maan alle. Tulevaisuudessa sieltä tulee nopea ratayhteys rannikolle Tel Aviviin. Louhintatöiden yhteydessä löytyi noin 70 metrin syvyydestä maanalainen virta, jota luonnehditaan suurimmaksi Israelissa löydetyksi. Tähän asti ainoa kaupungin vesilähde on ollut Gihonin lähde, joka on pulpunnut vettä jo raamatullisista ajoista lähtien. Nykyään kaupunki saa vetensä pohjoisesta tulevista vesijohdoista.

Tämän uuden vesilöydön tekee kiehtovaksi se, että Vanha testamentti mainitsee ainakin kolmessa kohdin Jerusalemista puhkeavan lähteen. Nämä ovat Hesekielin luku 47, Joel 4:18 ja Sak. 14:8. Yleensä raamatunselittäjät, kuten minä, ovat selittäneet kyseiset kohdat tarkoittamaan vertauskuvallisesti sitä sanomaa, joka Jerusalemista on lähtenyt kaikkialle maailmaan. Mutta entäpä jos Raamattu taas kerran toteutuu kirjaimellisemmin kuin on uskallettu ajatella?

Parahdin täällä aiemmin tansanialaisten kirjattomuuskulttuuria. Yliopiston opiskelijatkaan eivät osta käden ulottuvilla olevaa kirjaa, vaikka saisivat sen yhden päivän ruokarahalla. Kirjastostahan saa ilmaiseksi lainata ja kun lähtee aikanaan töihin, niin, se on sitten sen ajan murhe.

Kun pyysin kahteen kirjoittamaani kirjaan artikkeleita täkäläisiltä opettajilta, olin varma, että he ainakin mainostavat ja myyvät kirjoja omille opiskelijoilleen. Heille artikkelin julkaiseminen on ollutkin hyvä meriitti, jonka voi laittaa cv:hen. Mutta kirjamyyntiin ei tullut tästä syystä yhtään uutta asiakasta! Olin jo melko varma, että ainakin sata kirjaa jää lojumaan laatikoiden pohjille ja joku Tansanian lähetyshistorian tutkija löytää ne pölykasojen alta viidenkymmenen vuoden kuluttua.

Mutta nyt asiaan tuli uutta valoa! Yksi kollegoistani ja toisen kirjan artikkelin kirjoittaja, Dr. Mgeyekwa innostui kirjojen levittämisestä. Hän on halunnut ottaa niitä mukaansa, kun vierailee raamattukouluissa ja seurakunnissa ja hän lupasi hoitaa kaikkien kirjojen myynnin lähdettyäni. Sanoi hommaavansa niitä makumiralaisillekin. Bwana Yesu asifiwe! Ne eivät sittenkään joudu paperinkeräykseen.

P.S. Molemmat johdanto-oppini ovat pdf-muodossa luettavissa täältä kotisivultani.

Muistan joskus ajatelleeni, että lähetystyöntekijät ovat päässeet pyhityksessän hiukan pidemmälle kuin me tavalliset kristityt. Heillä oli tavallista pidempi pinna, he olivat joustavia työtovereita ja heillä oli raitis hengellinen näkökyky. Olivathan he aika monessa sopassa keitettyjä.

Niinpä mekin lähdimme lähetystyöhön ja ajattelin, että eiköhän tuo puutteellinen pyhityselämä vihdoin ala korjaantua. Nyt kun olemme kohta palaamassa kotimaahan, näyttää siltä, että meillä oli liian lyhyt työkausi. Olisi kai tarvittu joku kolmeneljäkymmentä vuotta lisää, niin ehkä uskonelämä olisi alkanut sujua ja pinna pidentyä. Nyt tuntuu, että se on lyhentynyt entisestään. On kai jäätävä vain armon varaan.

Tänä aamuna oli Helsingissä +14 ja meidän mittarissamme Iringassa +14,5, siis tasapeli. Eilen oli Suomessa kai 29, kun meillä aurinkoisen päivän mittarikaan ei noussut yli 25:n. ”Talvi” Tansanian ylängöllä on aamuin illoin viileä, mutta keskipäivällä on aina kesä.

Afrikan aurinko lämmittää sielua enemmän kuin Suomen.  Sen tekee ihmisten hymy ja leppoisa elämänasenne. Kukaan ei sano (paitsi me), että nyt on kiire, en ehdi pysähtyä juttelemaan. Jos jotain ei ehdi tehdä tänään, sen voi tehdä huomenna tai ainakin joskus tai sitten jättää tekemättä. Oliko se nyt niin kovin tärkeääkään?

Toisaalta tämä rassaa länsimaisen ihmisen päätä. Luvattiin, että tärkeät paperit laitetaan postiin viikko sitten ja sen jälkeen että kolme päivää sitten, kaksi päivää sitten, eilen… ja tänään kun soitin, asianomainen henkilö oli lähtenyt matkalle ja palaa asiaan, kunhan saapuu.

Suomen hiukan viileämmällä auringolla on puolensa. Mukava että ainakin joskus paistaa, mutta pakkasilla säilyy ehkä pää kylmänä ja asiat tulevat hoidetuksi.