Eero Junkkaala

Seurasin viime yönä Jukolan viestiä. Viime vuonna Pirkko lähetti tarkennettuja väliaikatietoja täältä Afrikasta lastemme kännykkään Jukolan metsään. Minäkin olin nyt paremmin selvillä Jounin sijoituksesta kuin hän itse. On tämä maailma pienentynyt. Vehkalahden metsästä tulee ajantasaista kuvaa ja Tansaniasta käsin näkee sekunnilleen, missä miehet ravaavat.

Jukola-juoksijoiden muodostama kiiltomato. Kuva: http://www.jukola2011.kuvat.fi/kuvat/

Aamuyö Kymenlaakson korvessa oli hulppea näky. Oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen viesti. Ja kaiken lisäksi Jukolan sanoma omistettiin Annan työpaikalle. Kansainvälinen Suunnistusliitto, IOF, täyttää 50 vuotta.

Hallitusneuvottelujakin olen seurannut. Siinä on ollut vähintäin yhtä jänniä käänteitä. SDP putosi yhdellä osuudella, mutta kuroi etumatkan yllättäen kiinni. KD sinnitteli loppuun saakka ja sijoittui hyvin. Kokoomus rutisti voittoon kuten Halden Jukolassa. Näillä mennään.

Jerusalem Post -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli kaupungin alta löydetystä vesilähteestä.

Builders find rare underground stream while working on railway station; geologists say it is largest underground river found in Israel.

Jerusalemiin louhitaan uutta, suurta rautatieasemaa maan alle. Tulevaisuudessa sieltä tulee nopea ratayhteys rannikolle Tel Aviviin. Louhintatöiden yhteydessä löytyi noin 70 metrin syvyydestä maanalainen virta, jota luonnehditaan suurimmaksi Israelissa löydetyksi. Tähän asti ainoa kaupungin vesilähde on ollut Gihonin lähde, joka on pulpunnut vettä jo raamatullisista ajoista lähtien. Nykyään kaupunki saa vetensä pohjoisesta tulevista vesijohdoista.

Tämän uuden vesilöydön tekee kiehtovaksi se, että Vanha testamentti mainitsee ainakin kolmessa kohdin Jerusalemista puhkeavan lähteen. Nämä ovat Hesekielin luku 47, Joel 4:18 ja Sak. 14:8. Yleensä raamatunselittäjät, kuten minä, ovat selittäneet kyseiset kohdat tarkoittamaan vertauskuvallisesti sitä sanomaa, joka Jerusalemista on lähtenyt kaikkialle maailmaan. Mutta entäpä jos Raamattu taas kerran toteutuu kirjaimellisemmin kuin on uskallettu ajatella?

Parahdin täällä aiemmin tansanialaisten kirjattomuuskulttuuria. Yliopiston opiskelijatkaan eivät osta käden ulottuvilla olevaa kirjaa, vaikka saisivat sen yhden päivän ruokarahalla. Kirjastostahan saa ilmaiseksi lainata ja kun lähtee aikanaan töihin, niin, se on sitten sen ajan murhe.

Kun pyysin kahteen kirjoittamaani kirjaan artikkeleita täkäläisiltä opettajilta, olin varma, että he ainakin mainostavat ja myyvät kirjoja omille opiskelijoilleen. Heille artikkelin julkaiseminen on ollutkin hyvä meriitti, jonka voi laittaa cv:hen. Mutta kirjamyyntiin ei tullut tästä syystä yhtään uutta asiakasta! Olin jo melko varma, että ainakin sata kirjaa jää lojumaan laatikoiden pohjille ja joku Tansanian lähetyshistorian tutkija löytää ne pölykasojen alta viidenkymmenen vuoden kuluttua.

Mutta nyt asiaan tuli uutta valoa! Yksi kollegoistani ja toisen kirjan artikkelin kirjoittaja, Dr. Mgeyekwa innostui kirjojen levittämisestä. Hän on halunnut ottaa niitä mukaansa, kun vierailee raamattukouluissa ja seurakunnissa ja hän lupasi hoitaa kaikkien kirjojen myynnin lähdettyäni. Sanoi hommaavansa niitä makumiralaisillekin. Bwana Yesu asifiwe! Ne eivät sittenkään joudu paperinkeräykseen.

P.S. Molemmat johdanto-oppini ovat pdf-muodossa luettavissa täältä kotisivultani.

Muistan joskus ajatelleeni, että lähetystyöntekijät ovat päässeet pyhityksessän hiukan pidemmälle kuin me tavalliset kristityt. Heillä oli tavallista pidempi pinna, he olivat joustavia työtovereita ja heillä oli raitis hengellinen näkökyky. Olivathan he aika monessa sopassa keitettyjä.

Niinpä mekin lähdimme lähetystyöhön ja ajattelin, että eiköhän tuo puutteellinen pyhityselämä vihdoin ala korjaantua. Nyt kun olemme kohta palaamassa kotimaahan, näyttää siltä, että meillä oli liian lyhyt työkausi. Olisi kai tarvittu joku kolmeneljäkymmentä vuotta lisää, niin ehkä uskonelämä olisi alkanut sujua ja pinna pidentyä. Nyt tuntuu, että se on lyhentynyt entisestään. On kai jäätävä vain armon varaan.

Tänä aamuna oli Helsingissä +14 ja meidän mittarissamme Iringassa +14,5, siis tasapeli. Eilen oli Suomessa kai 29, kun meillä aurinkoisen päivän mittarikaan ei noussut yli 25:n. ”Talvi” Tansanian ylängöllä on aamuin illoin viileä, mutta keskipäivällä on aina kesä.

Afrikan aurinko lämmittää sielua enemmän kuin Suomen.  Sen tekee ihmisten hymy ja leppoisa elämänasenne. Kukaan ei sano (paitsi me), että nyt on kiire, en ehdi pysähtyä juttelemaan. Jos jotain ei ehdi tehdä tänään, sen voi tehdä huomenna tai ainakin joskus tai sitten jättää tekemättä. Oliko se nyt niin kovin tärkeääkään?

Toisaalta tämä rassaa länsimaisen ihmisen päätä. Luvattiin, että tärkeät paperit laitetaan postiin viikko sitten ja sen jälkeen että kolme päivää sitten, kaksi päivää sitten, eilen… ja tänään kun soitin, asianomainen henkilö oli lähtenyt matkalle ja palaa asiaan, kunhan saapuu.

Suomen hiukan viileämmällä auringolla on puolensa. Mukava että ainakin joskus paistaa, mutta pakkasilla säilyy ehkä pää kylmänä ja asiat tulevat hoidetuksi.

Luin Gloria-lehteä. Täynnä kimmellystä ja uusinta muotia. Täysin vieras maailma minulle. Mietin, miksi muuan arvostamani lähetystyöntekijä lukee tätä lehteä. Sehän on niin kaukana hänen maailmastaan kuin itä on lännestä. Sitten keksin aforismin: Sinun täytyy tuntea jotain siitä maailmasta, jossa et elä, voidaksesi arvostaa sitä maailmaa, jossa elät.

Tämä toimii molempiin suuntiin. Jos on kauan Afrikassa, voi uppoutua sinne niin, että kadottaa oman suomalaisen identiteettinsä. Paluu Suomeen on silloin vaikea tai mahdoton. Silti et ole afrikkalainenkaan etkä koskaan sellaiseksi tule. Olet hukannut kaikki identiteettisi.

Seuraamalla länsimaista korkean elintason elämää, näet jotain siitä, millaiseksi elämä siellä kehittyy. Ei sekään ole koko sinun elämäsi, ei ehkä edes pieni siivu sitä. Mutta ymmärrät myös länsimaisen ihmisen sielunelämää, sillä sellainen suomalaisena kuitenkin olet.

Tai toisinpäin. Jos suomalaisena et ole koskaan nähnyt kehitysmaiden elämää, luulet, että materialistisen maailma ulkopuolella ei ole mitään tai että ihminen joka ei ole nähnyt jugurttia tai juustoa, ei voi elää. On harhaa kuvitella, että tarvitsemme kaikki tavaratalomme ollaksemme tyytyväisiä. Olen nähnyt liian monta tyytyväistä ihmistä, joilla on vain kana ja pieni maissipelto.

Toiseuden tunteminen tuo suhteellisuuden tajua. Ilman suhteellisuuden tajua on vaikea elää.

Suunnistajat karttoja lukemassa

Olen opettanut tansanialaisille suunnistusta. Opettajien koulutuslaitoksen opiskelijat eivät olleet koskaan nähneet karttaa eivätkä kompassia, eikä tiettävästi koko maassa ole aiemmin järjestetty mitään suunnistuksen tapaista. Saimme Google Earthin pohjalta tehtyä kartan (kiitos Jounin!) ja hankittua Suomesta käytettyjä kompasseja (kiitos Annan!). Voi sitä intoa millä opettajakandidaatit ryntäsivät etsimään rasteja! Nopeasti he oivalsivat kartanluvun alkeet. Sitten annettiin kompassi käteen. Sen käyttö on vielä hiukan hakusessa, mutta onneksi aurinko laskee aina länteen täällä Afrikassakin, joten yksi ilmansuunta on jo selvillä. Ensi kerralla opetellaan muut.

Välillä kulttuurierot naurattavat, välillä ottavat päähän. Tässä uusin juttu. Autoni rekisterikilpi oli vioittunut. Kun näytin sitä merkkihuollossa, pojat sanoivat, että he tekevät uuden – niin kuin sitten tekivätkin. Kilpi näytti ihan alkuperäiseltä,vaikka siinä numerot eivät olleet kohokirjaimina. Kerran sitten poliisi pysäytti muusta syystä, mutta huomattuaan  kilven sanoi, että se on laiton ja että minun on hankittava heti uusi verovirastosta. Jos en hankkisi, ottaisivat auton, kunnes kilpi oli vaihdettu. Menin siis virastoon ja laitoin asian vireille. Viikon päästä saisin tulla hakemaan. Viikon kuluttua se ei kuitenkaan ollut valmis, pitäisi tulla uudelleen seuraavalla viikolla. Tulin, mutta ei ollut vieläkään. Seuraavalla kerralla viraston herra kysyi, tiedänkö, missä on Sumry-yhtiön bussiaseman toimisto. Kilven saa hakea sieltä. Ja niinpä sitten vähän epäluuloisena menin ruuhkaisen linja-autoaseman yhden liikennöitsijän pieneen koppiin, jonka nurkassa oli resuinen pahvilaatikko täynnä auton rekisterikilpiä. Siellä oli minunkin uusi, virallinen kilpeni. Nyt kelpaa sitten taas ajella – kunnes poliisi seuraavan kerran keksii jotain.

Sain valmiiksi toisen englanninkielisen kirjani täällä Tansaniassa. Ensimmäinen oli Introduction to the Old Testament – with African perspectives. Ja tämä seuraava Introduction to the New Testament – with African perspectives. Molemmissa on mukana artikkeleita useilta tansanialaisilta teologeilta. Olen iloinen saavutuksestani. Jääpähän jotain ihmisille käteen, kun täältä pian lähdemme.

Toisaalta olen pettynyt. Opiskelijat ja papit joille kirjat on tarkoitettu, eivät ymmärrä, että he tarvitsevat kirjoja. En siis tarkoita, että juuri minun kirjojani pitäisi erityisesti tarvita vaan kirjoja yleensä. Nyt heidän kätensä ulottuvilla on kaksi halvalla ostettavaa suppeaa yleisteosta, joista heille olisi paljon hyötyä omassa papin työssään. Ajattelin, että työhuoneeni oven taakse syntyy jono kirjojen ostajista. Ei syntynyt. Ne jotka velvoitin ostamaan – tenttiä varten – ostivat ja muutama muu. Edes afrikkalaisten artikkeleiden kirjoittajat eivät saa omia oppilaitaan ostamaan. Eräs amerikkalainen selattuaan kirjaa halusi sen heti omaan raamattukouluunsa – siis USAan joka on täynnä kirjoja.

Silti arvelen että kirjat ajan myötä tekevät tehtävänsä. Maailma muuttuu – Afrikassakin. Täällä tosin tuskallisen hitaasti, paitsi kännykkäkulttuuri.

Olin aamulla kello 7 kirkossa. 700 ihmistä sisällä ja ainakin 300 ulkona. Neljä kuoroa ja kaksi kolehtia siten, että porukka marssi eteen tuomaan lahjansa. Kolehtiosuus kesti puoli tuntia ja koko messu kolme. Mahtavaa veisuuta ja ylösnousseen ylistystä. En siis ollut suomalaisessa jumalanpalveluksessa. Olin pienen Iringan kaupungin sivukylän kirkossa Kihesassa. Sama kirkko täyttyi samana päivänä uudelleen kello 10. Samassa kaupungissa on kuusi muuta luterilaista kirkkoa, kaikki kaksi kertaa täynnä, puhumattakaan muiden tunnustuskuntien kirkoista.

Kristillinen kirkko kasvaa Afrikassa huimasti, toisin kuin Euroopassa. Jo nyt Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan kristittyjen yhteenlaskettu summa ylittää eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten määrän, siis uusi kristikunta on ohittanut vanhan. Me olemme Tansaniassa lähetystyössä, mutta on vain ajan kysymys, milloin lähetyksen suunta muuttuu etelästä pohjoiseen. Kohta lähdemmekin täältä jaloista pois.